Näin Ruotsissa hävitettiin suomen kieli
Vuonna 1646 annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä. Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen vielä 1700-luvulla.
Kommentit (5)
Vielä 1970-luvulla lapsia lyötiin jos koulussa puhuivat suomea
saamelaislapsia vietiin sisäoppilaitoksiin, joissa ei saanut puhua saamea, vaan piti puhua suomea.
Vielä 1970-luvulla lapsia lyötiin jos koulussa puhuivat suomea
Ruotsissa oli jopa täysin suomenkielisiä päiväkoteja!
Vielä 1970-luvulla lapsia lyötiin jos koulussa puhuivat suomea
Ruotsissa oli jopa täysin suomenkielisiä päiväkoteja!
kyllä suomen kieltä pyrittään kitkemään kouluissa, että ei ihan perätöntä. Siirtotyöläisten alueella (esim. Tukholma, Malmö) tuommoista ilmiötä ei tietenkään ollut.
#4
Voi luoja. Eikö ole samalla tavalla kamalaa, että suomalaiset tapittavat jotain homourheilua, kuten lätkää, ja kannustavat Suomen joukkuetta tippa linssissä Raatteen tien taisteluita muistellen (ikäänkuin sillä olisi jotain tekemistä asian kanssa) ja kas kummaa tuossa juhlitussa jalossa valkosuomalaisessa joukkueessa on HURREJA eli suomenruotsalaisia!!! Kamalaa, apua, isänmaanpettureita! Yhyy, äiti tule auttamaan! Ne vie meitin maan, kulttuurin, naiset ja työpaikat!
mutta, jottei tästä nyt historiaa tuntemattomille syntyisi mitään väärinkäsityksiä niin asiahan on täysin paivastoin. Noihin aikoihin RUotsissa annettiin määräys, että suomenkielisille alueille saa nimittää vain sellaisia virkamiehiä, jotka ymmärtävät suomeakin. LIsäksi annettiin iso kasa rahaa suomenkielisen Raamatun toimittamiseen kun vuoden 1642 raamatunkäännös oli monin paikoin käyttökelvottoman surkea.