Vaikuttivatko vaikeudet imetyksessä äitiydestä ja vauvasta nauttimiseen?

Esikoisen aikaan luulin että maito ei riitä, aloin antaa pullosta ja siihen koko imetys tyssäsi pikkuhiljaa. Olin sitten ihan orpo kaikkialla kun muut äidit leppoisasti imetti vauvojaan ja mä vaan säntäilin mikroa etsimässä rääkyvä lapsi kainalossa, häveten sitä että syötän pullosta. En siis nauttinut.



Nyt toisen kohdalla tiedän että maito riittää vaikka se paljon imetystä vaatiikin, vauva on siis tissillä kutakuinkin koko ajan. Mutta mikäs tässä, ainakin mulla on tyytyväinen lapsi (niin kauan kuin on tissi suussa) ja elämä on helpompaa, nyt mäkin voin vaan istuskella ja seurustella ihmisten kanssa leppoisasti. Nautin tästä, vaikka esikoisen jälkeen luulin vihaavani vauva-aikaa..

jakaa kokemuksia? Olen pikkuhiljaa niin väsynyty tähän imetysruljanssiin, joka on pääosin pelkkiä epäonnistumisen kokemuksia. Viime yönä mietin jo vakavasti, voiko vuorovaikutus vauvan kanssa vaarantua siksi että meillä ei ole oikein ollenkaan hyviä yhteisiä hetkiä - kun vauva on rauhallinen, alan heti stressata siitä, että häntä pitäisi houkutella rinnalle. Tiedän että vauva-aika voi olla myös hienoa ja nautinnollista aikaa, eikä tämä tosiaan ole sellaista. Toisaalta tuntuu taas niin tärkeältä imettää edes jotenkuten. Vaikea tilanne. :-/

Joutui synnyttyään teholle ja sitä kautta sai ensin ravintonsa nenämahaletkusta ja sen jälkeen pullosta. Ikinä ei oppinut kunnon imuotetta jotenka rintakumeillä mentiin. Sieltä taas tuli maitoa liian vaivalloisesti jotenka rintaraivarit JOKA IKISELLÄ syötöllä olivat taattu.



Stressasin, itkin, raivosin, masennuin ja kaikkea muuta sen ekan kolmen kuukauden ajan kun en halunnut antaa periksi. Lopulta tuli järkeä päähän ja siirryimme 3kk:n iässä kokonaan pulloon.



Aloin nauttia sen jälkeen paljon enemmän äitiydestä ja koko vauvasta. Ruokinnasta tipahti kokonaan se itku ja hammasten kiristys pois. Näin jälkeenpäin ajateltuna suorastaan hävettää etten tajunnut antaa periksi aikaisemmin. Sillä taatusti sillä oli huonontava vaikutus vauvan ja minun vuorovaikutukseen. Olin jokaista syöttöä ennen, syötön aikana ja sen jälkeen oikea hermokimppu.

hankin imetysohjausta, neuvolasta myös kyselin lisää ja vaikka mitä.



Sitten kun vihdoin kolmen kuukauden jälkeen siirryin lapsen pulloruokintaan, alkoi järki taas pelata. Tajusin ettei tossa itsensä epätoivon partaalle väsyttämisessä imetyksen kanssa ole ollut järkeä. Siinä ei pystynyt nauttimaan vauvasta, kun stressas imetystä, kun stressi loppui niin vauvan kanssa ehti ja jaksoi leikkiä, paijata ja rakastaa enemmän.

Aluksi tietty tuntui, että kaikki on pilalla, mutta kun siirryttiin osittaisesta imetyksestä täysin pulloon niin helpotti. Ja sen jälkeen nautin lapsesta entistä enemmän. Maitoa ei tullut minulta riittävästi lapsen tarpeeseen nähden hormonihäiriön takia.



Tsemppiä!

tunsin tilanteen stressaavana ja imetin "nännit veressä" ensimmäiset 2 kuukautta. Tilanne yleensäkin oli ahdistava, koska jo synnytys oli vaikea ja olin siitä kipeä kauan.

Ennen jokaista syöttöä tunsin ikäviä muljahduksia mahassa. Inhosin niitä, kun tiesin, että vauva huutaa ja karjuu ja lopulta mies tulee vaatimaan, että annan pullosta ja minä itkeä tihrustan, kun imetys ei suju... Vauvan paino vaan putosi, ja neuvolassa naurettiin koko ongelmalle ja käskettiin olla stressaamatta, niin maitoa vain tulee tarpeeksi. Niin, ja käskettiin jättämään rintakumit pois, vaikka vauva ei osannut syödä ilman niitä ja ne harvat hetket, jolloin imi jotain rinnasta, onnistui vain rintakumin avulla.



Imetystuki painosti luopumaan pullosta, vaikka vauvan paino vaan laski. Jokainen syöttö jännitti. Jokaista syöttöä ennen piti asettautua istuvaan asentoon, ottaa esille rintakumi, maidonkerääjä ja rintapumppu. Sitten vauva syliin ja nopea pumppaus rintapumpulla, jotta alkaa herua, sitten kiireesti rintakumi rintaan ja rinta vauvan suuhun. Vaikka rintakumi oli täynnä maitoa, vauva ei imaissut useinkaan sitä... Siinä sitten houkuttelin ja yritin kestää karjuvaa vauvaa, vaikka tiesin, että kohta taas mennään pullolla...



Kyllä oli stressaavaa ja kamalaa aikaa. Minulla oli vielä isompi lapsi, joka olisi tarvinnut äidin huomiota, mutta äitipä vaan itki ja imetti tai pumppasi maitoa tuttipulloihin. Elämäni helpottavin hetki oli se, kun imetys käskettiin unohtamaan. Itkin yhden illan ja sitten aloin tajuta, miten paljon helpompaa elämä oli ja miten vauvan hymyistä ja syöttöhetkistäkin saattoi nauttia.



Ap:lle neuvoksi: tee niin kuin tuntuu parhaalta. Helpota elämääsi, äläkä laita itsellesi liian suuria vaatimuksia. Pääasia on, että vauva tulee kylläiseksi ja te pystytte nauttimaan elämästä. On paljon äitejä, jotka ylpeinä kertovat kestäneensä nännit verisinä vaikka kuinka monta kuukautta vauvojensa parhaaksi, mutta tosiasia on, että sen vauvan paras on tasapainoinen äiti eikä itkevä hermokimppu. Se, saako se vauva sen ruokansa rinnasta vai pullosta, on vain pientä hienosäätöä.

Olipa helpottava lukea muiden kokemuksia, vaikka tietenkin ikävää, ettei teillä muillakaan ole imetys ollut mikään menestystarina. En ole viitsinyt kavereilleni kertoa millaisia ongelmia meillä on, koska tämä on kuitenkin niin henkilökohtainen asia, ja tiedän että moni ei vaan kerta kaikkiaan uskoa että maitoa ei tule, koska heillä itsellään on tullut.



Meillä vauva näyttää päättäneen lopettaa imemisen ihan kokonaan. En saanut häntä syömään eilen rintaa ollenkaan, en kanniskelemalla, en hämärtämällä huonetta, en ruiskuttamalla maitoa suuhun samalla kun tarjoan rintaa...mikään ei auta. Koska en jaksa steriloida pumppua muutaman millin vuoksi, hän ei saanut eilen ollenkaan minun maitoani. Jostain syystä eilinen ilta oli myös ensimmäinen, kun vauva ei itkenyt koko iltaa. Hän oli tyytyväinen koko illan, söi ja nukkui ja oli myös koko yön tyytyväinen. Ensimmäistä kertaa sain nukkua kunnolla, ja herätä aamulla levänneenä. Nyt tuntuu ihan todella, todella vaikealta aloittaa taas rinnan tarjoaminen, ja tuntuu että haluaisin katsoa, voiko vauva paremmin jos ei ime rintaa (niiin kamalalta kuin tuntuukin ajatus siitä, että imetys ois voinut vaikuttaa vauvan itkuisuuteen.) Eilinen ilta oli niin ihana, että haluaisin tällaisia enemmän.



PS: 7; Miten hormonihäiriösi todettiin?



ap.

Hei,



Mulla ei ole ollut ongelmia imetyksen kanssa. Sen sijaan muuta vaikeudet tekivät kuopuksen vauva-ajasta vähemmän nautittavan kuin esikoisen vauva-aika, joka oli ruusuilla tanssimista.



Esikoinen oli supertyytyväinen vauva ja kuopus taas ei. Stressasin kamalasti vauvan kärttyisyydestä ja vaativuudesta.

Näin jälkikäteen ajatellen, minun olisi kannattanut vain hyväksyä, että kuopus vain on sellainen, helposti suuttuva ja hermostuva, ja on sitä edelleen 4-vuotiaana. Otin turhaa stressiä siitä, että saisin vauvan joskus hymyilemään jne. jne.



Kuopus oli myös itkuinen vauva ja siihen sain apua vyöhyketerapeutilta. Muutos vauvassa oli aina valtava hoidon jälkeen. Hoidon jälkeisenä päivänä vauva muuttui aina hyvätuulisemmaksi, se oli ihanaa.



Suosittelisin sinullekin pätevää vyöhyketerapeuttia. Sen kanssa voi keskustella, kumpi teistä voisi saada hoitoa, sinä vai vauva. Jos menet psykologiselle vyöhyketerapeutille, hän voisi käsitellä myös tuota sinun pahaa oloasi.



Jos haluat vielä yrittää imettämistä, suosittelen että järjestät tapaamisen imetystukineuvonnan ihmisen kanssa.

Tärkeintä on kuitenkin, että sinä saat stressiä lievennettyä, vaikka sitten lopetat imettämisen, jos se vaan aiheuttaa pahaa mieltä.



Tsemppiä!

Vastaan tähän siksi, että olin itse aivan hukassa ja tiedoton saman asian kanssa 8 kuukautta sitten. Minulta ei tullut maitoa niin, että olisin nähnyt sitä, kuin vasta viikkoja synnytyksen jälkeen. Silloinkin näin maitoa vain kun pumppasin sitä käsipumpulla. 30 ml oli jo valtava annos..



Lisämaitoa annettiin jo sairaalassa, mutta mitään syytä ei selvinnyt sille, etti maitoni riittänyt. Kävin imetyspolilla, soitin imetyspuhelimeen ja etsin netistä tuhannen väsyneenä kaiken tiedon mitä vain pystyin. Imetin, sitten annoin lisämaitoa pullosta ja sitten pumppasin. Mutta olisi pitänyt pumpata heti imetyksen jälkeen, koska pienen lisämaidon antamisen aiheuttaman tauon jälkeen maitoa ei enää meinannut tulla. Tai sitten piti pumpata ennen imettämistä, jotta maito nousisi. Niinpä sitten arvioin, milloin aloitan pumppauksen ja milloin vauva syö, ja usein meni pieleen. Sitten siirtelin pumpattua maitoa parempiin syöttäpulloihin, sekoittelin varovasti ettei pisaraakaan mene hukkaan, ja toivoin, että vauva juo kaiken lämmittämäni pumpatun äidinmaidon. Lopulta enää pumppasin, imetys ei vai onnistunut. Dedsinfilointi ja käsipumpusta saatu jännetupintulehdus.. kaikki tämä syö tuoretta äitiä ihan kunnolla. Se, ettei imetys onnistunut, oli hirveä tunne. Aina, kun sain uuden vinkin, millä yrittää (esim. sarviapilakapseleiden syöminen 3 kertaa päivässä) sai valtavan innostuksen, kun sain uskoa siihen, että vielä onnistuisin.



Jouduin itkemään itkuni, kun tunnustin itselleni, että en enää 4 kuukauden osittaisimtyksen jälkeen jaksa. Siirryimme kokonaan korvikkeeseen. Vauva on nyt 8 kk ja olen edelleen surullinen imetyksen epäonnistumisesta, olisin halunnut tuon ihanan kokemuksen vauvalleni ja itselleni.



VOIMIA! Vauvasi rakastaa sinua joka tapauksessa, tulet sen näkemään!

Tuli vielä mieleeni, että maidossasi voi olla jotain, mitä vauva karsastaa. Jos vaikka saa siitä mahavaivoja, niin ei halua juoda sitä.



JOS JAKSAT, ei muuten, niin voithan testata, että jätät omasta ruokavaliostasi pois kahvin, suklaan, liialliset mausteet, sipulin etc.

kuin n. kuukauden molempia. Imettämättömyys ei todellakaan stressannut minua, paremmin vauvoistani jaksoin nauttia kun kaikki olivat tyytyväisiä.

ihan oikeasti.

Elävässä elämässä en ole tavannut yhtään imetysnatsia mutta täällä niitä riittää.

Mulla ei ole imetys onnistunut kummankaan lapsen kohdalla vaikka kuinka kaikki kokeiltiin.

Kun kuopus piti asetella lonkkalastan kanssa sektioarvn sivulle ja puolimakaavassa asennossa yrittää imettää raivoavaa vauvaa samalla kun esikoinen itki että koska me voidaan mennä edes pihalle että toi vauva olisi hiljaa niin päätin että tässä oli tämä. Kaikki hermoilivat ja huusivat.

Siirryin pumppaamiseen ja vauva sain osittain omaa maitoa kunnes täytti 6kk.

Mutta olen satavarma, että jos olisin silloin lukenut tätä palstaa, olisin hoidossa. Palsta pois, rakas ap! Elämä sujuu raiteillaan paljon paremmin, osaat elää sen itse, ei kukaan muu.

Yritin jaksaa kuuteen kuukauteen asti. Imetyksen kanssa oli vaikeuksia alusta lähtien ja vaikka kävin imetystukiryhmässä ja sain ohjausta, se ei sujunut niin kuin olisi pitänyt.



Siinä vaiheessa kun imetyksen lopettaminen alkoi pyöriä mielessä, tunsin aivan valtavaa syyllisyyttä. Minulla oli vielä helppo vauva, ihan äärimmäisen iloinen ja rauhallinen, ja olisi pitänyt jaksaa sinnitellä pidempään.



Kun sain päätöksen tehtyä ja lopetin imetyksen, muuttui vauvan kanssa olo osaltani paljon paremmaksi. On ikävä sanoa näin, koska olen sitä mieltä että pitkä imetys on ehdottoman tärkeää, mutta minun ja lapseni suhteeeseen imetyksen lopettaminen vaikutti positiivisesti.

Minä taas imetin melkein vuoden hampaat irvessä kun olin päättänyt ja näin se on se suosituskin. Meillä oli paljon rintaraivareita ja olenkin miettinyt jälkikäteen, että kuinka paljon se oma hermoilu vaikutti vauvaan, sillä maitoa minulta tuli. Imetys vaikutti aivan varmasti siihen miten koin vauvavuoden. Olisin ollut paljon rennompi ja onnellisempi, jos olisin keskittynyt vauvan kanssa olemiseen. Ehkä näin suorituskeskeiselle ihmiselle oli vaikeaa kun ei joku mennytkään niin kuin itse oli ajatellut ja suunnitellut.



Olenkin päättänyt, että jos toisen lapsen saan niin imetän, jos onnistuu mutta en kyllä samanlaista taakkaa siitä itselle ota. Ihan sama mitä suositukset sanovat. Eihän siinä ole mitään järkeä jos kumpikaan osapuoli ei siitä erityisesti nauti. Eli ap, älä jatka imetystä, jos koet, että se vie kaiken jaksamisen ja ilon päivistä. Ei se ole sen arvoista.