Miksi isänmaallinen puolue joutuu jäämään hallituksen ulkopuolelle
mutta epäisänmaallinen RKP otetaan riemumielin mukaan?
Kommentit (42)
Ruis viljellään Suomessa ja leipä leivotaan Suomessa. Miten sen hinta voisi tuolla tavalla nousta, vaikka EU:n talous sekoaisi?
ovat suurimmaksi osaksi leivottu Puolassa kasvatetusta rukiista. Suomessa rukiista maksetaan niin surkeaa hintaa, ettei sitä kerta kaikkiaan kannata viljellä. Niinpä suomalaista ruista ei ole saatavilla. Leipomot kyllä haluaisivat sitä ostaa, mutta eivät halustaan huolimatta halua maksaa siitä niin paljon, että viljely olisi kannattavaa.
Yhä enemmän ollaan sitä mieltä, ettei sillä ole väliä missä ruoka tuotetaan. Vaikka toisaalta yhkä kovempaa ääntä pitävät myös ne, jotka kannattavat kotimaista ruuantuotantoa.
Mutta tosiasia on se, että joidenkin perustuotteiden tuonti on kasvanut kovasti, esim. lihan ja maidon.
Ei täällä silti kriisin tullessa nälkää nähtäisi. Kyllä Suomessa vielä on ruokatuotantoa niin paljon, että sillä tämän kansan ruokkii. Ja ainahan voi kriisitilanteessa vähentää vientiä, millä korvataan mahdollinen tuonnin väheneminen.
Että suomelle tulisi halvemmaksi antaa koko talousjärjestelmän kaatua... Kysymys: miten aiot maksaa ruokasi sitten, kun ruispalapussi maksaa 10 000 e?No jos palkka olisi kasvanut samassa suhteessa niin mikäs siinä...
Ruis viljellään Suomessa ja leipä leivotaan Suomessa. Miten sen hinta voisi tuolla tavalla nousta, vaikka EU:n talous sekoaisi?
tekoa sen kanssa missä se on tehty. Vaan sen rahan arvon. Eihän seteli ole oikeasti mitään muuta kuin suikale värjättyä lumppupaperia, ei sillä arvoa ole. Rahan arvo tulee siitä, että on sovittu sen läpyskän edustavan arvoa jolle on olemassa takuu. Kun luotto siihen, että tuollainen takuu (varanto) on olemassa, rahalla ei ole arvoa. Vai? (Joku viisaampi voisi selittää, tämä ei tosiaan ole alaani)

Jos rukiin kiertokulku tapahtuu Suomen sisällä, niin mitä merkitys on rahan arvolla? Rukiin viljelijän rahan arvoa on sama kuin leipojan ja syöjän rahan arvo.
Että suomelle tulisi halvemmaksi antaa koko talousjärjestelmän kaatua... Kysymys: miten aiot maksaa ruokasi sitten, kun ruispalapussi maksaa 10 000 e?No jos palkka olisi kasvanut samassa suhteessa niin mikäs siinä...
Ruis viljellään Suomessa ja leipä leivotaan Suomessa. Miten sen hinta voisi tuolla tavalla nousta, vaikka EU:n talous sekoaisi?
tekoa sen kanssa missä se on tehty. Vaan sen rahan arvon. Eihän seteli ole oikeasti mitään muuta kuin suikale värjättyä lumppupaperia, ei sillä arvoa ole. Rahan arvo tulee siitä, että on sovittu sen läpyskän edustavan arvoa jolle on olemassa takuu. Kun luotto siihen, että tuollainen takuu (varanto) on olemassa, rahalla ei ole arvoa. Vai? (Joku viisaampi voisi selittää, tämä ei tosiaan ole alaani)Jos rukiin kiertokulku tapahtuu Suomen sisällä, niin mitä merkitys on rahan arvolla? Rukiin viljelijän rahan arvoa on sama kuin leipojan ja syöjän rahan arvo.
Maksatko leivän nahkalompakolla?
Mutta jos sillä rahalla ei ole mitään arvoa?
Maksatko leivän nahkalompakolla?
Ja voitko selittää, miten rahan arvo KOKONAAN häviäisi?
Ja mikä estäisi tällaisessa tilanteessa ottamasta markkaa käyttöön Suomen sisällä?
Mutta jos sillä rahalla ei ole mitään arvoa?
Maksatko leivän nahkalompakolla?Ja voitko selittää, miten rahan arvo KOKONAAN häviäisi?
Ja mikä estäisi tällaisessa tilanteessa ottamasta markkaa käyttöön Suomen sisällä?
Mihin sen markan arvo perustuisi?
No ihan samaan mekanismiin kuin markan arvo on ennenkin perustunut.
Ja sidotaan se sitten vaikka dollariin tai yuaniin, sopiiko sinulle?
Ei ne JOUDU jäämään hallituksen ulkopuolelle, päin vastoin. Kaikki puolueet ovat olleet sitä mieltä, että suuren vaalivoittajan on halutessaan päästävä hallitukseen.
Mutta kun ne ei HALUA ja se taas johtuu siitä, että hallitusta ei voi muodostaa ilman kompromisseja, kun taas persut kieltäytyvät kaikista kompromisseista. Kaikki olisivat oikeasti halunneet ne hallitukseen, että pääsisivät (jutuisivat) kantaaan vastuun lupauksistaan. Nyt vain räksyttävät oppositiosta.
Valmis tanssimaan Kataisen pillin mukaan.
tämä suomalainen "demokratia".
Samat naamat jatkaa ja mikään ei muutu.
Ei ne JOUDU jäämään hallituksen ulkopuolelle, päin vastoin. Kaikki puolueet ovat olleet sitä mieltä, että suuren vaalivoittajan on halutessaan päästävä hallitukseen.
Kyllä tuo oli persujen ulos jättäminen oli "vanhojen puolueiden" järjestämä juttu.
osui naulankantaan.
Persut eivät HALUNNEET hallitukseen. Eivät halunneet vaikuttaa, ottaa vastuuta. Olisivat joutuneet paljastamaan äänestäjilleen, että lakien muuttamiseksi ei riitä "suorat puheet" vaan joutuu oikeasti keskustelemaan, perustelemaan, tekemään päätöksiä ja KOMPROMISSEJA.
Täyttä vastuunpakoilua. Ja äänestin muuten persuja. Olen todella pettynyt!!!
Nehän itse sinne halusi kun ei perse kestänyt vastuuta. Eivät uskaltaneet edes neuvotella.
Vaikka Perussuomalaiset olivatkin vaalien suurin voittaja, he eivät voittaneet vaaleja. Suomessa on edelleen kaksi suositumpaa puoluetta, Kokoomus ja SDP. Perussuomalaiset ovat ainoa EU-kriittinen puolue, mutta kun he joutuvat toimimaan yksin lähes kaikkia muita vastaan, ei siitä mitään tule. On hyvä että Perussuomalaiset pysyvät kannassaan, mutta turha meidän on kritisoida sitä että mikään ei muutu, eihän se muutu kun itse olemme tällaisen tuloksen äänestäneet. Todellinen muutos olisi tullut vain kun Perussuomalaiset olisivat voittaneet koko vaalit ja Soini olisi päässyt muodostamaan hallituksen.
Nyt eletään ratakaisevia hetkiä sen suhteen mitä tekevät vihreät... Onko selkärankaa vai eikö ole selkärankaa :)
Ei ne JOUDU jäämään hallituksen ulkopuolelle, päin vastoin. Kaikki puolueet ovat olleet sitä mieltä, että suuren vaalivoittajan on halutessaan päästävä hallitukseen.
Kyllä tuo oli persujen ulos jättäminen oli "vanhojen puolueiden" järjestämä juttu.
Oletko seurannut keskustelua ollenkaan? Miten muut puolueet muka ovat järjestäneet niin, että persut ilmoittavat jäävänsä pois hallitusneuvotteluista? Ei kai ne muutkaan nyt voi persuiksi muuttua, sen sijaan persuille ei kelpaa kompromissit, vaan kaiken pitäisi mennä 100% niin kuin persut haluaa. Miten sillä asenteella voisi tehdä kenenkään kanssa yhteistyötä?
osui naulankantaan.
Persut eivät HALUNNEET hallitukseen. Eivät halunneet vaikuttaa, ottaa vastuuta. Olisivat joutuneet paljastamaan äänestäjilleen, että lakien muuttamiseksi ei riitä "suorat puheet" vaan joutuu oikeasti keskustelemaan, perustelemaan, tekemään päätöksiä ja KOMPROMISSEJA.
Täyttä vastuunpakoilua. Ja äänestin muuten persuja. Olen todella pettynyt!!!
Kun Euroopan taloussysteemi romahtaa lähivuosina, niin persujen on parempi vaan olla sellaisen hallituksen ulkopuolella, joka on syytänyt rahaa ja takuita maihin, jotka eivät velkojaan pysty koskaan maksamaan.
Persujen kannatus seuraavissa vaaleissa n. 30 %.
isänmaan hyväksi, mutta persuille räksytyspaikka oli rakkaampi. Siksi.
Noh, persut ei JOUDU jäämään hallituksen ulkopuolelle vaan aivan itse sen päättivät. Vai pitäisikö Suomen KOLMANNEKSI suurimman puolueen vain sanella muille ehdot ja muiden tanssia niiden pillin mukaan? Sekö olisi sitä demokratiaa?
Tosin olisin itsekin pettynyt persujen päätökseen jos olisin heitä äänestänyt, aika raukkamainen teko. Hallitusyhteistyö vaatii kompromisseja ja siten ehkä saadaan niitä puolueelle muita tärkeitä asioita eteenpäin. Oppositiosta et voi muuta tehdä kuin jatkaa samaa vanhaa valitusta ja muut päättävät. Tätä ei voi ymmärtää muuten kuin että Soini huomasi että puolueessa ei ole tarpeeksi rahkeita ministerin virkoihin ja vastuulliseen hallitustyöhön. Eli samat naamat jatkavat ja perussuomalaisten mielestä se on näköjään ok. Ihme toimintaa.
kuin pikkupoika-Katainen. No, kyllä se hymy vielä hyytyy.
Olen ymmärtänyt, että maataloutta harjoitetaan kannattamattomasti täällä arktisissa olosuhteissa juuri sen vuoksi, että ruokaa riittää myös kriisiolosuhteissa, eli silloin jos muualta ei saada ostettua ruokaa.
Onko tähän tullut muutoksia?