Kuinka usein miehenne kehuvat teitä naisena?
Kommentit (23)
Kehuu ulkonäköäni, luonnettani, taitojani ja tekemisiäni - ihan joka päivä. Ja kertoo myös rakastavansa päivittäin. :)
enkä muista, että olisi kehunut minua koskaan, millään tavalla...
Tähän mennessä on kehunut kerran ja sitä toista kertaa olen odottanut jo yli 20 vuotta.
rakastavansa kertoo joka ilta.
Hyväksi, "maailman parhaaksi" äidiksikin kehuu useamman kerran viikossa.
Laittamaani ruokaa kehuu kyllä, mutta ei se taida juurikaan naiseuteen liittyä :). Joskus mainitsee ulkonäöstä jotain positiivista.
Kunnioittaa mua kyllä ja myös kehuu joskus, mutta en nut muista milloin olisi kehunu erityisesti naisena. Joskus kun olen lähdössä johonkin, voi kehua mun ulkonäköä.
En mäkään juuri kehu miestäni, mutta silti meillä on nykyään ihan hyvä suhde. Aikanaan oli kyllä tosi vaikeaakin, jolloin ei tullut kuin negatiivista palautetta suuntaan jos toiseen.
Tällä hetkellä painaa vielä yhteiselo. En halua tehdä lapselleni pahaa. Ero tekee pahaa AINA!
kehuu kauniiksi, ihanaksi, parhaaksi äidiksi ja kertoo rakastavansa minua. Toisaalta myös minä pyrin vastavuoroisesti samaan joka päivä.
Ajoittain tarttuu innostuneen näköisenä rinnoista ja sanoo "honk honk" tai jotain sellaista, jos asu on vähän paljastavampi. Ei nyt superromanttista sekään, ei.
En laske kukkien saamista "kehumiseksi naisena", mutta se kyllä ilahduttaa huomattavasti enemmän kuin tisseistä puristaminen.
tyyliin en malta pysyä erossa näistä rinnoista. Juu, ei ole kiihottavaa, ei! Vaikka mies näin näköjään kuvittelee, eikä usko kun sanon.
Sanoo että olen ihana vaimo ja hyvä äiti. Kehuu kauniiksi, ja sanoo vaatteitani hyvännäköiseksi. Kertoo että on onnellinen siitä että on saanut minut vaimokseen. Kehuu vartaloani kiihoittavaksi ja seksikkääksi. Tuo kukkia ja järjestää yllätyksiä. Taidan olla aika onnekas :)
Haukkuu vaan, kaikki mitä teen, on väärin. Kuulemma kehuu, kun aihetta on, viimeksi aihetta on ollut joskus neljä vuotta sitten. Että tällaista.
sillä ei ole vielä tehnyt sukupuolenvaihdosleikkausta, ja toivottavasti ei teekään vaan pysyy miehenä ja kehuu minua miehenä ;)
Haukkuu vaan, kaikki mitä teen, on väärin. Kuulemma kehuu, kun aihetta on, viimeksi aihetta on ollut joskus neljä vuotta sitten. Että tällaista.
En nyt heti edes keksi miten hän voisi kehua minua naisena. Mitkä asiat kuuluvat olennaisesti naiseuteen.
On kehunut minua äitinä ja kasvattajana. On ihaillut vartaloani. Ruoanlaittotaitojani ja autonkäsittelytaitoja on myös kehunut. Varsin harvoin kuitenkaan sanoo mitään näistä ääneen.
En nyt heti edes keksi miten hän voisi kehua minua naisena. Mitkä asiat kuuluvat olennaisesti naiseuteen.
On kehunut minua äitinä ja kasvattajana. On ihaillut vartaloani. Ruoanlaittotaitojani ja autonkäsittelytaitoja on myös kehunut. Varsin harvoin kuitenkaan sanoo mitään näistä ääneen.
milloin kauniiksi ja millon miksikin. Oikein naurattaa välillä kun ei olla ihan nuoriakaan enää. Mutta hauskaa on!
Minäkin kehun usein ja halitaan joka päivä! Minä opetin aikoinaan mieheni kun se oli kuin seipään niellyt. Nuorena sitä on niin innokas, menin vaan syliin ja kuiskin korvaan mitä mieleen tuli:)
Onneksi menin!
Ruvetkaas nuoret parit viljelemään hauskuutta niin koko perhe kukoistaa! Siis vastatkaa huumorilla jos toinen kireä.