Mitä teette kun kuopus muuttaa pois n.10vuoden kuluttua?

ja viimeistään silloin myyn asuntoni ja hommaan pienemmän tilalle. Nautin yksinäisyydestäni.

10vuotiaana pois

Ja sitten mä hankin kanootin ja jatkan melomisharrastusta. Toivottavasti olen silloin vaihtanut jo työtä, toiveiden työ on iltapainotteista.

Kymmenen vuoden päästä voisin ajatella ryhtyväni uuteen suhteeseen. Tai sitten alan tekemään reissutyötä tai ulkomaille muutan tai jotain sellaista, jota en ole lasten vuoksi pystynyt tekemään.

Eli ehkä siis 20v. päästä joudumme luopumaan viimeisestäkin kotona asuvasta lapsukaisesta... Nyt jo itkettää ajatus :-(



Mutta asiaan: Olen silloin 52v. Toivottavasti edelleen onnellinen mieheni kanssa. Asuntolainat ja muut maksettu ja varaa matkustella, auttaa omillaan olevia lapsia. Auttaa mahdollisten lastenlasten hoidossa jne.

Ja sitten mä hankin kanootin ja jatkan melomisharrastusta. Toivottavasti olen silloin vaihtanut jo työtä, toiveiden työ on iltapainotteista.

Ja en aatellu ottaa kasvojenkohotusta, enkä eroa :P En minä vaan jaksais uutta ukkoa kouluttaa :P

Ostan sieltä siis asunnon viimeistään silloin.

Yritän jäädä eläkkeelle, tai alkaa tehdä jotain pientä bisnestä. Miestä ei toivottavati tarvi vaihdella enää, se on tehty jo 30v. :)

Ja mitään kauneusoperaatioita en ajattele ottavani missään vaiheessa. Sisin on ulkonäköä tärkeämpää.

Vanhuus tule kumminkin.

Isommat on tosiaan muuttaneet pois.T:kotiäiti

Meidän kuopus muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan viime syksynä ja onnellinen avioliittomme laskeutui sellaiseen laaksonpohjaan, että ei ikinä ennen. Mies masentui täysin, koki olevansa tarpeeton, mietti sekä avioeroa että itsemurhaa. Minullekin selvisi, miten tärkeä suhteemme liima tytär oli ollut. Ilman häntä minä ja mies ymmärrämme toisiamme paljon huonommin. Kun tytär ei ole enää paikalla selittämässä miehelle, mitä minä tarkoitan ja haluan, meille tulee jatkuvasti riitaa.



Olen ruvennut ajattelemaan, että ehkei kannatakaan jatkaa, jos se kerran on vaikeaa. Ei parisuhde tässä vaiheessa anna mitään sellaista, mitä ei yksin voisi saada, kun seksikään ei fysiologisista syistä enää toimi ihan samalla tavalla kuin ennen.



Tuo pienempään asuntoon muuttaminen ei kuitenkaan aina ole realistista. Huomasin, että jos myisimme ison asuntomme, joutuisimme vain muttamaan pienempään asuntoon syrjemmällä eikä yhtään rahaa vapautuisi, koska pienten asuntojen hinnat ovat suhteessa niin paljon kovemmat kuin isojen. Eihän siinä olisi mitään järkeä.

Meidän kuopus muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan viime syksynä ja onnellinen avioliittomme laskeutui sellaiseen laaksonpohjaan, että ei ikinä ennen. Mies masentui täysin, koki olevansa tarpeeton, mietti sekä avioeroa että itsemurhaa. Minullekin selvisi, miten tärkeä suhteemme liima tytär oli ollut. Ilman häntä minä ja mies ymmärrämme toisiamme paljon huonommin. Kun tytär ei ole enää paikalla selittämässä miehelle, mitä minä tarkoitan ja haluan, meille tulee jatkuvasti riitaa.

Olen ruvennut ajattelemaan, että ehkei kannatakaan jatkaa, jos se kerran on vaikeaa. Ei parisuhde tässä vaiheessa anna mitään sellaista, mitä ei yksin voisi saada, kun seksikään ei fysiologisista syistä enää toimi ihan samalla tavalla kuin ennen.

Tuo pienempään asuntoon muuttaminen ei kuitenkaan aina ole realistista. Huomasin, että jos myisimme ison asuntomme, joutuisimme vain muttamaan pienempään asuntoon syrjemmällä eikä yhtään rahaa vapautuisi, koska pienten asuntojen hinnat ovat suhteessa niin paljon kovemmat kuin isojen. Eihän siinä olisi mitään järkeä.

ihan väärässä roolissa teidän perheessä...

Sairastan sepelvaltimonkovettumatautia.En uskalla juosta ollenkaan ettei tule sydäriä.Oon nyt 42v.

muuta kotoa pois 12-vuotiaana, mutta lisätään tuohon kymmeneen vuoteen viisi vuotta.



Mitäkö tehdään,hmm. Olen nelissäkymmenissä ja varmaankin yhdessä ollaan ja asutaan, toivottavasti asuntolainen sinne mennessä maksettu. Lastenlapsia odotellaan.

Mutta luultavasti muutamme pienempään asuntoon (kaksio tai pienempi kolmio) lähemmäs keskustaa. Näillä näkymin ei suunnitelmissa eroa (ei mitään ongelmaa viettää aikaa kahdestaan ilman lapsia), kasvojenkohotuksia tms.



Ollaan silloin n. 45.

kuopukseni 19 v. En mä usko, että eroan. Aletaan varmaan elää täysillä elämää ja nauttimaan toisistamme ja rauhasta. Toivottavasti saamme joskuks lastenlapsiakin vahdittavaksi. Ja jos rahaa löytyy, niin hyvinkin voisin tehdä operaatioita vartalolleni.

Tuo pienempään asuntoon muuttaminen ei kuitenkaan aina ole realistista. Huomasin, että jos myisimme ison asuntomme, joutuisimme vain muttamaan pienempään asuntoon syrjemmällä eikä yhtään rahaa vapautuisi, koska pienten asuntojen hinnat ovat suhteessa niin paljon kovemmat kuin isojen. Eihän siinä olisi mitään järkeä.

etkä samoin kuin minä tuolla yllä. En todellakaan halua yksin asua isoa asuntoa, en nauti siivoamisesta ollenkaan, joten todellakin siinä kohtaa viimeistään vaihdan pienempään. On se täysin realistista.