En jaksa käydä kerhoissa lapseni kanssa.

jotta lapsesi ei joudu lopunelämäänsä kärsimään vuoksesi ja saa tarvittavat eväät kasvulle.

Vai ajattelitko lapsesi kanssa viettää loppuelämänkin kotona? Jossain vaiheessa sen lapsen olisi hyvä saada mallia ihan normaalista ihmisten välisestä kanssakäymisestä.



Olisiko joku tuollainen mammakerho kuitenkin melko helppo paikka sinulle aloittaa totuttelu ihmisten kanssa olemiseen? Siellä kun keskitytään vauvoihin, niin voit itse jäädä vähän enemmän taka-alalle.

niin paljon sosiaalisia kontakteja. Ja jos menee päiväkotiin niin sielläkin niitä on. Jos et halua mennä mammakerhoon niin oma asiasi. En ymmärrä mikä haloo tästä nousee. Ihmiset on erilaisia. Ei kaikki halua ihmisjoukkoihin. Ei se tarkoita että lapsesta välttämättä tulisi samanlainen. Kaikkia tarvitaan.

vielä olekaan välttämätöntä missään käydä. Isompana sitten viet, kun voi jäädä itsekseen hoitoon eikä sun ahdistus vaikuta siellä olemiseen.

mutta tuo äiti tarvitsee apua.

Vai ajattelitko lapsesi kanssa viettää loppuelämänkin kotona? Jossain vaiheessa sen lapsen olisi hyvä saada mallia ihan normaalista ihmisten välisestä kanssakäymisestä.

Ihmiset on persoonia eikä tämä ap:n tilanne oo mikään vakava ongelma. Mammakerho ei nyt mikään maailman antoisin tilaisuus olekaan, monet kun katsovat maailmaa hyvin kapeasti niinkuin mammat tällä palstallakin.

Toivottavasti lapsesi näkee muita lapsia kuitenkin esim puistossa tms.

Joidenkin mielestä lapsi siis ehdottomasti tarvitsee toisia lapsikontakteja, joidenkin mielestä äiti riittää. Joidenkin mielestä lapsesta tulee tätä mukaa häiriintynyt, joidenkin mielestä ei.

nuoruuteni ikätasoista seuraa, ja silti minusta tuli tällainen. Äitini teki kaiken ihan oikein ja silti minä olen ihmisten seurassa ahdistunut. Aloitin päiväkotiurani 1-vuotiaana ja silti minusta ei tullut sosiaalista.



Nyt en halua pakottaa itseäni epämiellyttäviin tilanteisiin, koska kaikkein parasta on olla rauhallisesti oman ihanan lapseni kanssa. Kyllä mua silti huolestuttaa, onko tämä oikein..



ap

jotta lapsesi ei joudu lopunelämäänsä kärsimään vuoksesi ja saa tarvittavat eväät kasvulle.

seuraa, jatkossa kyllä, en myöskään väitä, että lapsesta tulisi samanlainen kuin äidistään, ei tietenkään. Mutta äidin sairaus varjostaa lapsen elämää jatkossa ihan varmasti, jos äiti ei hoidata itseään kuntoon.

Ihmiset on persoonia eikä tämä ap:n tilanne oo mikään vakava ongelma.

Kyllä se mun nähdäkseni ihan selkeästi rajoittaa elämää. Enkä nyt tarkoita, että niihin mammakerhoihin pitäisi ehdottomasti mennä, mutta kyllä ne syyt sen ahdistuksen taustalla pitää hoitaa.

Ei lapsi nyt vielä tarvitse kummempaa kodinulkoista aktiviteettia, mutta entäpä kun (jos?) lapsi menee kouluun? Pärjääkö äiti muiden vanhempien kanssa ja pääseekö lapsi mukaan normaaleihin kuvioihin vierailuineen, yökyläilyineen jne. Itse en lastani päästäisi perheeseen, jota en tunne ja ellei ap kykene tutustumaan ihmisiin (esim. vanhempainiltojen yhteydessä), saattaa se rajoittaa lapsenkin elämänpiiriä.

Ja joka tapauksessa ahdistukseen kannattaa hakea apua. Ellei sitten erityisesti nauti erityisyydestään.

Lapsellasi ei ole kiire saada ikäistään seuraa. Ehtiihän sitä vielä 2 v täytettyäänkin. Onko teidän kunnassa järjestettyä kerhotoimintaa, johon lapsi jää ilman vanhempaa? Meillä on jokunen kerho, johon pääsee jo 2 v iässä, mutta enimmäkseen kerhoihin vaaditaan 3 v ikä. Lisäksi on noi "mammakerhot", käy niissä koti-isiäkin.



Kerhoetiketiksi riittää kummassakin kerhossa, että sanot "Hei!" tai "Huomenta!" ja lähtiessäsi esim "Kiitos ja heippa!". Kaikki mitä siinä välissä tapahtuu ei tee sinusta outoa. Osa äideistä haluaa olla hiljaa ja seurailla oman lapsensa touhuja. Osa tunnustaa olevansa väsynyt ja haluavansa olla rauhassa, kun lapsi viihtyy toisten seurassa.



Voisitko ottaa tämän elämänvaiheesi haasteena, jonka vielä selätät? Huomata, että voit olla oma itsesi ja alku vain on hankala, ehkä se ensimmäinen kerta mennä kerhoon?



T. Monesti epäsosiaalinen, univelkainen, väsynyt ym äiti, mutta välillä keskusteluistakin nauttiva. Lasten turvallisuus on se tärkein ja siksikään en aina kykene kiinnittämään huomiotani muuhun, kuin lapsiini (2 kpl) kerhotilanteissa.

En ole käynyt lasteni kanssa yhdessä missään kerhossa koskaan. Olen kolmen äiti.



En koe että heiltä puuttuisi mitään. Toki olen vienyt heitä harrastuksiin kun ovat vähän isompia olleet. Harrastus aloitettiin 5-vuotiaana molemmille.



Harrastukseen jätän lapsen ja haen pois. Lisäksi ovat olleet päiväkodissa ja saaneet lapsi- ja aikuiskontakteja.



Itse olen sosiaalinen.



Sitä en ymmärtäisi enkä hyväksyisi jos lapsella ei ole muita kontakteja leikki-ikäisenä kuin oma äiti.

painostavien ihmisten TAKIA minä en halua mennä kerhoihin. Kaikkea vain pitäisi tehdä, että lapsi kehittyisi ja sosiaalistuisi ja heti hänestä tulee suunnilleen kehitysvammainen koulukiusattu jos ne perhekerhot jäävät väliin. Hymy naamalla pitää litkiä pahaa kahvia ja syödä hirveitä marie-keksejä puolituttujen epäkiinnostavien ihmisten kanssa että ainakin voi sanoa, että olen tehnyt kaikkeni että jiripetteristä tulee mallikelpoinen yksilö.



Viis siitä, että kotona olisi ollut molemmilla hauskempaa ja ihanampaa. Vai kumman sinä aikuisena ihmisenä valitsisit vapaapäiväsi viettotavaksi - hyvä rauhallinen hetki kotona vaikkapa oman miehesi kanssa vai seurustelu tuntemattomien ihmisten kanssa? Huolestun, jos valitset jälkimmäisen vaihtoehdon.



Terv. ei ap