Miksi naiset vielä tänäänkin jäävät suhteeseen väkivaltaisen juopon kanssa?

Itsekin ihmettelin. Ja vannoin, että minulle ei ainakaan käy ikinä noin! Kunnes sitten kävikin juuri noin.

Yksi ero takana ihan perusmiehestä. Myöhemmin tapasin miehen, joka oli hyvä mun lapselle, ahkera, kiltti ja päätin solmia ns. "järkiavioliiton". Muutaman vuoden ja kahden lapsen kuluttua olinkin suhteessa, jossa mies sanoo sanottavansa nyrkein. Minä olen rupsahtanut, tyhmä ja nalkutan aina kaikesta.



Hän ei lyö lasten nähden. Hän ei lyö niin, että jäisi isoja jälkiä näkyviin paikkoihin (oppinut kai). Hän selittelee käytöstään aina jälkeenpäin syyttelevästi "miksi hermostutat minua noin?" ja mulle jää aina sellainen olo, että olen sanonut tai tehnyt jotain väärin. Sillä minullahan on vahva luonne. En osaa hillitä kieltäni ja mieheni on sellainen hiljainen mies, jonka on helpompi katkaista puheeni nyrkillä.



Lyömisen jälkeen hän kohtelee minua hyvin. Osallistuu vaihteeksi kotitöihin. Ei morkkaa niin paljon kuin muuten.



Ja joka kerta mietin, että en voi erota näin. Menetän kotini jota rakastan. Ja mies vie minulta lapset. Hänellä on rahaa ja suhteita ja vaikutusvaltaa, joita minulla ei ole. Enkä ikinä voi todistaa mitään... Olen monta kertaa miettinyt, että näyttäisin ruhjeita lääkärille. Että voisin tehdä syytteen joskus myöhemmin, jos siltä tuntuu. Mutta ei pahastakaan pahoinpitelystä jää ikinä kuin muutama pieni mustelma. Ehkä joku naarmu. Kerran kaulassa näkyi sormenjälki kuristamisesta...

Itkisin ja häpeäisin terveyskeskuksessa ja saisin ylös vain muutaman typerän naarmun. Eihän minua edes kunnolla lyödä! Pahoinpitelyhän pitäisi olla jotain pahempaa... paljon pahempaa! ja mies kiistäisi kuitenkin kaiken, eikä kukaan uskoisi minua. Ei kukaan joka on tavannut mieheni ikinä uskoisi, että mieheni pystyy satuttamaan toista ihmistä. Edes hänen oma äitinsä ei uskoisi. Sillä mieheni on aina ollut kiltti ja tunnollinen. Joten ehkäpä se oikeasti olen minä, joka teen hänestä pahan ja ilkeän...



Tällaista se on. Jos pahoinpitely ois selvää kunnon pahoinpitelyä joltain rentulta, niin lähteminen olisi helppoa. Ja jos mies kävisi käsiksi "ihan huvikseen" tai pahansuopuuttaan... Mutta kun näin ei ole. Se hakkaaja saattaa olla työssäkäyvä, kiltti perheenisä ja uhri suurisuinen ja vahvaluonteinen nainen.

Siitä voisi olla apua; näkisit tilanteen ehkä paremmin.

Surullinen tarina ja tuossa tilanteeseen alistumisessa lienee se suurin syy, miksi naiset pysyy vaikka heitä lyödään ja kuristetaan. :(

jotka ottivat lyönnit vastaan ja seuraavana päivänä antoivat miehelle anteeksi.



Heh, nyt en naura enää. Mies ei ole lyönyt kertaakaan, mutta sellaista pientä tönimistä, käsivarresta puristelua etc.



Minä olen ns. vahva nainen, hyvä ammatti, ok-tulot. Olisin lähtenyt, mutta vähän sama tilanne kuin kakkosella (pitkä stoori). Erosin jo kerran, en halua sitä enää koskaan tehdä. Pelkään, että en lähde edes silloin, kun se lyönti tulee.



Mies tietää, että jos hän lyö, se on hänen loppunsa. Hän menettää kasvonsa, ehkä osan kavereistaan, minut ja ainoan lapsensa.



Elämä ei olekaan niin mustavalkoista. ETenkin, jos on hyvät puitteet muuten elämällä.



On aivan eri asia olla 20-vuotias, asua vuokralla ja lähteä siitä jonnekin turvakotiin ja sitä kautta (vauvan kanssa) toiseen asuntoon - jonnekin kaupungin vuokrakasarmeille, kuin jättää tämä elämä - mitä minä nyt elän - taakse.



20-vuotias voi aloittaa vielä alusta. Minä en.

Tiedän naisia, joilla mies käyttäytyy kännissä aggressiivisesti. Yksi nainen tuli kerran aamuvarhain itkien ovelleni koiran kanssa, kun mies uhkasi tappaa koiran. Haukkuu naista, lyö naisen lapsia ja on muutenkin ikävä ihminen kännissä. Nainen on useasti sanonut jättävänsä tuon miehen, mutta ei kuitenkaan. En enää jaksa kuunnella samoja jupinoita, kun ei ota itse vastuuta elämästään.

Ellei arvosta itseään tarpeeksi, näköjään on valmis jatkamaan suhdetta.