Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa seurustelua haluaisit kuulla..
07.05.2011 |
jos seurustelukumppani sairastaakin lievää kaksisuuntaista mielialahäiriötä, syö tukevasti lääkkeitä ja käy terapiassa säännöllisesti, mutta on pysynyt tasaisena isoista elämänmullistuksista, joihin normaali-ihmisetkin hakee saikkua ja terapiaa usein, huolimatta pari vuotta?
Olen seukannut vuoden, eikä mies tiedä...
Elän aivan tavallista elämää, ja tuntuu että tää mies itse on jossain mielessä jossain asioissa enempi terapian tarpeessa, kuin minä, ja olen henkisesti vahva, sekä täysin oireeton. Tiedän vaan rajani, mihin en ryhdy ja milloin otan rennosti. En ole kertonut, kun ei tunnu edes sairaalle olo. Minusta ei huomaa mitenkään, että mitä minulla on ollut tai on. Syön vaan lääkkeitä lopun ikääni, käyn töissä, teen vastuullisia töitä, ja säästän, ja varaudun jäämään ajoissa eläkkeelle, sekä säästän määrätietoisesti sitä varten, että vaikka en joutuisikaan jäämään, voin vapaaehtoisesti jättäytyä työelämästä aikaisin ja muuttaa etelän lämpöön, jossa aurinko paistaa aina. En ole kertonut miehelle, että mitä syynä tohon unelmaan oikeasti on. Monihan tekee noin muutenkin ilman mitään diagnoosejakin.
Ainut riski tässä on, jos yhtäkkiä lääkitys ei tehoakaan enää ja vaivun masennukseen, saan saikkua, ja sitten työpaikalla myös saavat tietää ja ei enää annetakaan ottaa vastuuta. Kaikesta muusta tunnen selviäväni, vaikka mitä tapahtuisi, tai olen tuntenut jo sen pari vuotta, kiitos terapiankin.
Mitä jos miehelle nyt kerron ja hän ajattelee, että jaa toi onkin psykopaatti hullu, ja sanoo heipat. Siksi en uskalla kertoa. Eikä tuo asia nyt muutenkaan ole minusta sellainen, että ekana kerrotaan uudelle ihmiselle. Vasta ajan kanssa.
Mutta nyt tuntuu, että on mennyt aikaa jo paljon.
Tuntuu että petän jotenkin tätä miestä nyt, kun en ole kertonut.
Kotiterapeutit, kertokaa miten tästä liemestä nyt pääsen? Enkö vaan kerro edelleenkään, vai kerronko, ja miten?
Kommentit (9)
Iso asia, josta pitää kertoa.
Mun miespuolinen ystävä jätti kihlattunsa joka oli salannut mielenterveysongelma-historiansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kohtainen asia, eikä kuulu sun kumppanilles nyt mitenkään. Eroja sattuu muutenkin liian paljon, ni miks kannattas alkaa kertoon? Rajansa kaikella, rehellisyydelläkin.
Kerro mahdollisimman nopeasti. On kuitenkin todennäköistä, että jossain vaiheessa tuo tulee ilmi. Se on lisäksi luottamuksen osoitus miestä kohtaan. Se voi olla kova paikka mutta mieti miltä tuntuisi jos saisit vaikka 20 vuoden jälkeen tietää miehestä jotain vastaavaa. Eikö olo tuntuisikin silloin petetyksi?
Kyllä tuossa vaiheessa on jo minusta korkea aika kertoa. Itse olisin kertonut jo varmaan aiemmin, jos olisin kengissäsi. Olisi se jo kovin outoa, että jos vaikka sattuisitkin kertomaan vasta, kun olisitte seukanneet jo vaikka 5 v... Siinä tapauksessa uskon, että mies voisi pettyä aika kovin ihan vain sen takia, että olet tarkoituksella jättänyt kertomaan jotain sellaista, joka kuitenkin kuuluu jokapäiväiseen elämääsi. Kyllähän asia käy mielessäsi ainakin sen hetken, kun joka päivä syöt lääkkeitäsi.
vauva-aika oli rankkaa ja olin vakavasti masentunut tuolloin, mutta sitten aloin käydä terapiassa ja aloin syödä sopivia lääkkeitä. Ja että nyt tunnen itseni jo siitä ja siitä lähtien hyvinvoivaksi ja normaaliksi. En tuolloin saanut sanotuksi varsinaista diagnoosiani, ja että syön luultavimmin lopun ikääni niitä lääkkeitä.
Mies ei jotenkin ymmärrä, edelleenkään, että jos on lapsia, että äidilläkin voi ja saa olla negatiivisia tunteita joskus, ja että se oma vauva ei tunnukaan maailman ihanimmalle ja energiaa ei tulekaan itsestään hormoneista ylenmäärin. Ollaan keskusteltu kyllä, ja kai hän sen sentään ymmärtää, että äitikin tarvii omaa aikaa ladatakseen välillä akkujaan, jotta jaksaa taas lasten kanssa. Ja ymmärtää myös, että joskus joku masentuu jostain stressistä, mutta siitä paranee lääkkeillä ja terapialla.
Mutta tarvisko mun pudottaa toi varsinainen pommi vielä jotenkin, miten? Pitäisikö mun selventää, mitä hypomania ja masennus on mun kohdalla nimenomaisesti tarkoittanut, kun noi oireet vaihtelee ihmiskohtaisesti kuitenkin, ettei sen tarvi mennä googlailemaan.
- AP -
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en haluaisi mielenterveysongelmaista kumppania. Työskentelen mielenterveysalalla, enkä privaatisti haluaisi turhaa kuormitusta yksityiselämään lasten hankkimisesta puhumattakaan.
diabetesta tai vaikkapa crohnin tautia. Kun välittää itsestään, haluaa kertoa rakkaalleen omat sairautensakin, jolloin rakas voi tarvittaessa auttaa tai ohjata hoitoon.
Etkö ole hyväksynyt sairautta osaksi sinua vai miksi salailet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja vaikka kuinka paljon. Ennen ihmiset vaan oli väsyneitä, tai hiukan pois tolaltaan. Älä ap ota tätä asiaa nyt niin rankasti, ja edelleen olen sitä mieltä että ei kannata kertoa. Mitä ihmettä se mies sillä tiedolla tekee, alkaa vaan tarkkaileen sua, ja sitten jos jostain hermostut, ni se pannaan "mielenterveysongelmien" piikkiin, ni oikeesti ei kannata.
Alue: Aihe vapaa
syystä mä kerron kaiken heti, ja oikeastaan vähän jopa liioittelen, kuinka "hullu" olen.
Paree ettei mitään ala edes kehittyä, kuin että kaikki perustuu valheelle, ja kun totuus selviää, toinen lähtee lätkimään.
On kuitenkin paljon niitä ihmisiä, joilla ei tosiaan ymmärrys riitä, jos sulla on diagnoosi ja lääkitys, niin sä olet niiden mielestä vaan huonompi, vaikka oikeasti itse olisivat enemmänkin hoidon tarpeessa.