Lue keskustelun säännöt.
Olen viimeistä kertaa raskaana, silti en osaa nauttia tästä :-/
06.05.2011 |
Toisaalta on haikea olo, vaikka teimme yhteisen päätöksen molempien sterilisaatioista.
Itseasiassa jo tämä viimeinen oli vahinko.
Nyt ei luoteta enää vanhaan malliin, vaan molemmilta piuhat poikki.
Lapsia on jo riittävästi, mutta silti tulee tunne, että "tässäkö se nyt oli?".
Muilla vastaavaa? Mitä tunteita olet asian tiimoilta käynyt läpi?
Kommentit (5)
enkä kyllä nauti näistä selkä/lantio/liitos--jne kivuista...
Kolmannella kerralla osaa myös pelätä osapuilleen kaikkea.
Mutta ihanaa kun meidän perhe on tämän jälkeen kasassa. Nyyhkis :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun ajattelin, ettei mun enää koskaan tarvitse kokea raskautta eikä synnytystä.
Sitten vauva-aikana tuli enemmän sellaisia "nyyh, mulla ei koskaan enää ole tällaista pikkuista"-ajatuksia.
En ikinä ole nauttinut raskaanaolosta.
juuri nyt ihana pieni vauva, joten jossain vaiheessa olen todistettavsti ollut raskaana ja synnyttänytkin, vaikka yhtään ei tunnu siltä. Lapsi on meidän viimeisemme, ja etukäteen päätin, että nautin raskaudesta ja lapsesta. Mut viikon sisällä plussaamisesta koko elämä tuntui menevän uusiksi ikävien tapahtumien vuoksi, enkä ehtinyt ajatella raskautta juurikaan. Kun neuvolassa kyseltiin, mitä vaivoja minulla on ollut, vastasin että ei mitään, koska ei niitä ehtinyt siinä hässäkässä miettimään.
Niin jäi sitten tämä viimeinen raskaus nauttimatta, ja itse asiassa olin synnytyksen jälkeen pelkästään iloinen ajatuksesta, että minun ei koskaan enää tarvitse synnyttää ja olla raskaana. Toisaalta, miksi raskaana olosta pitäisikään erityisesti nauttia?
ja ihan samalla tavalla kuin muutkin, olen päättänyt nauttia tästä raskaudesta kun se viimeiseksi jää.
Alussa ei onnistunut, reilusti yli puoliväliin pelkäsin keskenmenoa.
Nyt eletään vikoja viikkoja ja olen mielestäni kyennyt nauttimaan. Minulla ei ole mitään isompia vaivoja, aiemmat lapset ovat jo isoja ja omatoimisia että olen pystynyt keskittymään nyt äitiyslomalla ihan vaan itseeni.
On jotenkin kutkuttavan ihana elää tässä tilanteessa kun maha on jo iso (rv37 menossa) ja tietää että synnytys ja ensikohtaaminen vauvan kanssa ja kaikki se on vielä edessä, tosin hyvin lähellä.
Uskon että näitä potkuja ja myllerryksiä mahassa tulee vielä ikävä.
Mutta minua helpottaa nyt se, että ehdin tässä välissä palata työelämään ja huomasin senkin hyvät puolet, tiedän että kun tämä vauva syntyy ja kasvaa isoksi, minulla alkaa toisenlainen ja ihan yhtä ihana elämä.
Mutta nyt eletään tätä loppuraskautta ja kohta pikkuvauva-aikaa, viimeistä kertaa ikinä.
Ja se on ihan hyvä niin.
Elämässä on niin paljon muutakin.
Viimeistä kertaa raskaana. Ennen raskautta ajattelin, että otan kaiken ilon irti positiivisesta raskaustestistä, ekoista potkuista, pyöristyvästä mahasta, ultrista...
Ei voi mitään, mutta en sitten ole osannutkaan nauttia tästä ennakkoon ajattelemallani tavalla. Yhtä kamalaa tämä on kuin kakkostakin odottaessa. Joka päivä olen helpottunut, että taas yksi päivä vähemmän raskautta jäljellä. Päivittäin myös jossain vaiheessa toivon, että lopettaisipa vauva tuon potkimisen ja antaisi mun olla rauhassa :) Raskausviikkoja nyt kasassa 23.