Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mitä avuksi, kun uhmaikäinen saa raivarin siitä kun yrittää auttaa?

Vierailija
06.05.2011 |

Minun esikoiseni on 2,5-vuotias ja kovassa uhmaiässä. Antakaa kokeneemmat äidit neuvoja, kun en enää tiedä mitä teksin tilanteissa, jossa poika yrittää jotain itse eikä onnistu. Hän raivoaa epäonnistumistaan kovaan ääneen mutta jos yritän auttaa, niin sekään ei ole hyvä vaan raivoaa siitäkin.



Tänään aamulla esimerkiksi yritti itse laittaa vetoketjua kiinni. Homma ei oikein onnistunut ja sanoin hänelle, että äiti auttaa. Poika huusi minulle kovaan ääneen, että ei saa auttaa ja jatkoi yrittämistään. Lopuksi alkoi kova raivoaminen ja itku, kun eihän hän yrityksistään huolimatta saanut vetskaria kiinni itse. Tässä vain yksi esimerkki.



Olen koittanut tsempata ja vetää asian leikiksi tai ehdottanut, että tehdään yhdessä mutta kaikki yritykseni päättyvät aina huutoon. Äh, mitähän teen väärin ja mikähän voisi noissa tilanteissa auttaa?

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsen kaikki suuttumiset ja harmistumiset ei sentään ole uhmaamista. Kyllähän aikuisellakin palaisi pinna, jos olisi saanut hoidettavakseen tärkeän työtehtävän, mutta pomo päättäisikin tehdä sen kokonaan itse, jos siihen kysyisi pienintäkään apua tai neuvoa.

Loppujen lopuksihan lapsi uhmaamisellaan testaa rajoja ja etsii turvaa, joten kyllä se oikea ratkaisu loppujen lopuksi on osoittaa, että aikuinen on se,jolla on ohjat hallussa ja joka päättää - ottaa lapsi syliin ja pukea...

Itse olen pyrkinyt tuollaisissa tilanteissa auttamaan mahdollisimman vähän ja senkin vasta sitten, kun lapsi itse pyytää apua. Ja koettanut keksiä sellaisen "yhdessä tekemisen", jossa minun osuuteni korostuu mahdollisimman vähän. Joskus tuo toimii, joskus ei... Ja silloin kun on kiire, niin ei valitettavasti aina ole edes aikaa kehitellä toimivia ratkaisuja. Parasta kai olisi,kun ei olisi koskaan kiire :).

Vierailija
2/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli antaisin pojan ensin yrittää itse, sitten tarjoaisin apuani. Jos apu ei kelpaa, ehkä vielä yhden kerran antaisin yrittää. Mutta sitten vain ilmoittaisin, että nyt äiti laittaa vetskarin ja sitten lähdetään ulos.



Lapsi haluaa tietenkin yrittää itse ja hän harmistuu, kun se ei onnistu. Minusta sille harmille ei kuitenkaan kannata antaa liikaa "tilaa", vaan tosiaan viheltää pelin topakasti, mutta lempeästi poikki. Uhmaikäinen tarvitsee sitä, että aikuinen osaa, kestää ja hallitsee tilanteen silloinkin, kun hänen omat tunteensa vellovat yli.



Kun vetskari on kiinni ja poika pihalla, kiukku unohtuu kyllä nopeasti. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuttua! meillä ihan samanikäinen poika ja että se osaa välillä ottaa kaaliin kun on se minä itse vaihe... kaikki pitää saada tehdä itse ja ku ei vielä osaa niin hermohan siinä menee... vaatii todella paljon kärsivällisyyttä ja piiiitkää pinnaa... ei kait siinä oikein muu auta kun vaan antaa kokeilla aikansa ja sitten auttaa... meillä on ainaskii joka aamu kauhea huuto kun on kiire hoitoon ja sitten äitin on vaan pakko auttaa halusi lapsi tai ei... mutta onneksi ne tilanteet menee ohi nopsaan... kotona sit ku ei oo kiirettä niin saa puljata vaatteitaan ihan rauhassa ja kyselen että autanko ja annan vaan olla jos ei apu kelpaa...



onko teijän lapsella sellasta myös että on tosi tarkkaa kuka saa esim. pukea tai riisua?? meillä on tosi tarkka siitä... kun esim tullaan kotiin ja alat ehdotella että tule tänne niin äiti riisuu... vastauksena yleensä on että ei ku isi riisuu... tai nukkumaan mennessä on tarkkaa kumpi saa peitellä yms?

Vierailija
4/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kolme lasta.

Suhteellisuuden- ja tilanteentaju on tärkeää, eikä lapsen kanssa kannata lähteä taistelemaan vallasta. Jos ollaan menossa ulos, kaupassa ostoksilla tms., niin tuo kakkosen skenario on mun mielestä hyvä.

Jos kyseessä oli joku askartelu tai leikki ja lapsi torjui avun, annoin hänen yleensä raivota, tuntea niitä tunteita, kannustin yrittämään itse :) Pysyttelin siis lähettyvillä, mutta en puuttunut asioihin. Jonkun ajan kuluttua ehdotin että saanko yrittää, ehdotin jotain uutta toimintatapaa tavoitteen saavuttamiseksi. Jos lapsi kielsi minua, en sekaantunut asiaan, mutta pysyin edelleen lähettyvillä.

Lasten tunteiden kunnioittaminen on tärkeää, mutta lujillehan se otti kun meillä oli 3- ja 5-vuotiaat uhmikset ja 8-vuotias koululainen. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, on hetken rauhallisempaa :)

Vierailija
5/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on välillä tarkkaa, kuka saa peitellä ja yleensä se on isä mutta muissa tilanteissa ei ole niin tarkkaa, ainakaan vielä.



Muuten on kyllä tarkka poika joissain asioissa esim. jos hieman menee vettä puserolle käsiä pestessä, niin haluaisi heti vaihtaa puseron uuteen.



Poika on vielä kotihoidossa, joten vielä ei ole kiire esim. noissa uloslähtötilanteissa. Ensi syksynä aloittaa hoidossa, joten jo kauhulla odottelen niitä aamuja, kun pitäisi lähteä nopeasti johonkin ja vielä ehtiä ajoissa paikalle.

Vierailija
6/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuo vaihe ikuisuuksia kestä. Ehkä syksyllä lapsi on jo ihan yhteistyöhaluinen pukemisessa.



Eipä siinä tilanteessa ihmeempiä voi. Tarjoan apua useita kertoja ja lopulta jos ei apu edelleenkään kelpaa teen pakolla. Meillä siis juuri talvella oli se tilanne, että vaatteet piti pukea itte ja myös päiväkotiin oli pakko lähteä. Kyllä ne vaatteet aika monta kertaa laitettiin rimpuilevan lapsen päälle. Onneksi tuo vaihe on jo menneen talven lumia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että käsken tenavan tulla sitten sanomaan, kun tarvitsee apua. Vissiin sit ei oo niin raivostuttavaa ottaa tarjottua apua vastaan, kun saa päättää IHAN ITSE, milloin sitä apua tarvitsee ;D



Joskus ei auta mikään. Ja sit vaan puetaan tai jätetään mokoma vetskari laittamatta.

Vierailija
8/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja samanikäinen, 2,5v.

Syödessä alkaa ulvonta, jos vähän menee ruokaa sormiin, heti pitää pyyhkiä :D

Eikä sais auttaa välillä yhtään. Oon myös samaa mieltä kakkosen kanssa, että aikuisen pitää tietyssä vaiheessa ottaa tilanne haltuun vaikka siitä seuraisi millainen raivari. Omaksi yllätyksekseni poika toisinaan rauhoittuu melko pian, kun huomaa että äiti vaan häärää rauhassa. Monesti se on sitä, että lapsi ei itsekään tiedä mitä haluaa ja aikuisen epävarmuus vain pahentais tilannetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tai tehkää homma yhdessä, tai vedä vetskari kiinni niin että pompit samalla. Eli uhkailu, kiristys, lahjonta ja HARHAUTUS. :D Jos lapsen huomio kiinnittyy muualle kuin siihen tyhmään vetskariin, saa sen laitettua loppuun asti kiinni paljon helpommin. Ei tarvitse sirkusta perustaa, mutta pitää antaa lapsen itse yrittää ja jos se kiukku tulee, antaa sille vain sopivasti tilaa. Eli kun vetskari jää puolitiehen jumiin, niin voi kokeilla esim. tällaisia:



- Otapa kuule tästä nämä omat hanskat ja pitele niitä niin laitan vetskan kiinni (variaatioita: ota nää omat JA äitin hanskat, ota kolme hanskaa ja etsi niistä pari)



- Ehditkö laittaa toisen kengän jalkaan TAI pysytkö yhdellä jalalla seisomassa TAI ehditkö sanoa "kissa" tms. ennen kuin saan vetskarin kiinni



- Pompitaan yhdessä...



Niin ja jos mikään ei auta, niin lähdetään takki auki pihalle, tai yhdellä kenkäjalalla hyppimään tai kainalossa kannettuna, jos ei ole yhtään kenkää jalassa ja puetaan sitten, kun tulee kylmä. :D

Vierailija
10/10 |
06.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsi uhmaamisellaan testaa rajoja ja etsii turvaa, joten kyllä se oikea ratkaisu loppujen lopuksi on osoittaa, että aikuinen on se,jolla on ohjat hallussa ja joka päättää - ottaa lapsi syliin ja pukea...