lapsen verikokeen otto,kumpi parempi,äiti mukana vai ei?

Oho, tuli tuplana. Outoa.

(verinäytteenotossa) harvoin tarvitaan jos äiti odottaa siellä oven takana. Me äidit vain emme aina ymmärrä sitä.



Minulle jätettiin lapsena tekemättä gastroskopia koska huusin ja karjuin ja äitini katsoi että minulla on itsemääräämisoireus tilanteessa.



Tämän seurauksena minulle kehittyi loppuelämää haittaava muutos ruokatorveen jonka vuoksi joudun nyt isompana ramppaamaan gastroskopiassa ja syömään lääkkeitä.



Toivon todellakin että aikuiset olivat päättäneet puolestani silloin lapsena että tämä on nyt tehtävä ja piste. Ihan sama mitkä traumat siitä mulle olisi jäänyt.



Lasten parhaaksi näissä tilanteissa kuitenkin aina toimitaan. Tykää lapsi siitä tai ei. Ja joudutaan pitämään kiinni tai ei.

Minulle jätettiin lapsena tekemättä gastroskopia koska huusin ja karjuin ja äitini katsoi että minulla on itsemääräämisoireus tilanteessa.

Tämän seurauksena minulle kehittyi loppuelämää haittaava muutos ruokatorveen jonka vuoksi joudun nyt isompana ramppaamaan gastroskopiassa ja syömään lääkkeitä.

Toivon todellakin että aikuiset olivat päättäneet puolestani silloin lapsena että tämä on nyt tehtävä ja piste. Ihan sama mitkä traumat siitä mulle olisi jäänyt.

Lasten parhaaksi näissä tilanteissa kuitenkin aina toimitaan. Tykää lapsi siitä tai ei. Ja joudutaan pitämään kiinni tai ei.

Hmm, mutta lapsethan yleensä nukutetaan gastroskopiaan? Tai en tiedä olenko ymmärtänyt väärin. Oliko jokin syy miksi ei voinut nukuttaa tai antaa rauhoittavia? Sillä tavalla minä olisin sen asian yrittänyt ratkaista tuossa tilanteessa, jos olisin ollut päättämässä. Olisi saatu tutkimus tehtyä ja todennäköisesti ilman elinikäisiä traumoja.

Ja kyllä minäkin sen ymmärrän, että joskus on pakko. Mielestäni kuitenkin se psyykkisen puolen huomioiminen jää todella olemattomaan osaan noissa tilanteissa, pienempään osaan mitä kuuluisi. Eli usein mennään helpoimman kautta ("väkisin vaan") vaikka pienellä tunneälyllä voisi saada tilanteesta vähemmän traumaattisenkin.

En tarkoita itsemääräämisoikeudella sitä, että lapsi saa vaan päättää että "ei tehdä" vaikka toimenpide olisi tärkeä. Tarkoitan sillä TUNNETTA siitä, että ei raiskata vaan että parhaansa mukaan selitetään tilanne, eli että yritetään saada se lapsi ymmärtämään ja osalliseksi tilannetta, eikä objektiksi jonka kehoa saadaan kiduttaa miten vaan. Ja jos ei psykologisin keinoin onnistu niin vaikka sitten rauhoittavia tai nukutus. Eihän silti ikinä ihannetilanteeseen päästä, mutta minusta vaan tuntuu että tuo traumatisoitumisasia sivuutetaan vähän turhan lahjakkaasti terveydenhuollossa.