Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vatvon koko ajan menneitä tapahtumia ja sanomisiani :( ”miks tein näin ja miks sanoin noin”
05.05.2011 |
Siis ihan jatkuvasti! Kamalan rasittavaa! Saatan päiväkausia miettiä jotain ihan typerää juttua. Olen vielä työssä jossa puhun paljon ihmisten kanssa ja tuntuu että koko ajan tervehdin väärin/en osaa vastata asiakkaiden sutkautuksiin "oikein". Ja kaiken lisäksi vielä punastelen helposti ja sekös vasta pahentaa tilannetta!
Tällä hetkellä piinaa eniten kun oltiin työkavereiden kanssa juhlimassa ja ohjelmaan kuului semmosta improvisaatioteatteria. Tuntuu että kaikkien muiden esityksille naurettiin paitsi mun, vieläkin hirveä myötähäpeä koko jutusta ja kaduttaa että osallistuin.
Miten tästä inhottavasta piirteestä pääsis eroon :( haluun lisää itsevarmuutta!
Kommentit (8)
että saatan vuosienkin päästä muistaa jonkun tilanteen, ja eläytyä siihen tosi voimakkaasti, tuntuu että olen taas siinä hetkessä, ja mietin mitä sanoin/tein, mitä olisi pitänyt tehdä, mitä olisi tapahtunut jos... Joskus ne on olleet noloja tilanteita, joskus onnistumisia, joskus voi olla ihan vaan jopa kuultu juttu, johon sitten kuvittelen itseni paikalle, että miten olisin toiminut. Olen joskus ajatellut, että ei taida ihan tervettä olla tällainen "märehtiminen", vaikka en kovin pitkään samaa asiaa ajattelekaan yhtäjaksoisesti.
Mutta, jos koet että se häiritsee ja syy tuohon vatvomiseen on heikossa itsetunnossa, auttaisiko jos ensin koittaisit opetella nauramaan itsellesi, tai siis ihan varmasti kukaan muukaan ei muista niitä tekemisiäsi niin pitkään kuin sinä, eikä arvostele yhtä rankasti. Jos pakottaisit itsesi nauramaan jollekin muistollesi, ja sitten ihan tietoisesti kieltäisit itseäsi ajattelemasta sitä. Ajattelet väkisin jotain muuta, et anna sen jutun tulla ollenkaan päähäsi. Keskityt miettimään onnistumisia, ja kiittämään itseäsi hyvästä suorituksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että saatan vuosienkin päästä muistaa jonkun tilanteen, ja eläytyä siihen tosi voimakkaasti, tuntuu että olen taas siinä hetkessä, ja mietin mitä sanoin/tein, mitä olisi pitänyt tehdä, mitä olisi tapahtunut jos...
Mulla on tää ihan sama! Siis ihan just viime viikolla yhtäkkiä pullahti mieleen vuosien jälkeen eräs asia jonka olin sanonut jokus 16-vuotiaana, ja alkoi taas harmittaa hirveesti että miks pitikin sanoa niin! Olen ihan hirveä jossittelija kyllä.
Tuntuu etten oo yhtään tyytyväinen siihen ihmiseen joka olen ollut (tai olen) :(
-ap
mutta mua on auttanut välien katkaiseminen niihin ihmisiin jotka jo lapsesta asti, lähes 30 vuotta, ovat arvostelleet mua. Lähipiiriini jäi enää ihmisiä, jotka suhtautuvat minuun normaalisti. Mulla ainakin tuo tekemisien/sanomisien miettiminen väheni huomattavasti, kun ympäristön toistuva arvostelu/mitätöinti loppui. Mulla se siis oli eräänlaista sisäistettyä suhtautumista itseeni. Nyt kun ympäristö on neutraali, voin itsekin olla neutraalimpi itseäni kohtaan.
saatan pitkään miettiä jotain aivan merkityksetöntä keskustelua. Todella ärsyttävää. Puhelin keskustelutkin kuvittelen päässäni monta kertaa ennen kun soitan ja sitten vatvon niitä jälkikäteenkin.
Pääni sisällä käyn jatkuva taukoamaton puheensorina, kun käyn läpi sanomiani asioita. Miksi sanoin niin, miksi ylipäänsä avasin suuni jne. Olen ihan sekaisin, en enää tiedä mitä edes voin sanoa ja tehdä. Koko minuuteni on hukassa. Kävin muutama vuosi sitten terapiassa ja sieltä sain hiukan apua tähän ongelmaan. Nyt terapia ohi ja painin taas näiden samojen asioiden kanssa. Pidän itseäni typeränä, suulaana ja naiivina ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
nimeltä Älä huoli, kirj. Robert L. Leahy. Siellä paljon vinkkejä ihmisille, jotka märehtii menneitä ja tulevia. Keinot auttaneet mua oikeasti!