Lue keskustelun säännöt.
pari vinkkiä onnellisuuteen
05.05.2011 |
Pakko jakaa teille, kun tunnen itseni tänäänkin niin onnelliseksi. Hoidan lapsiamme kotona ja mieheni on yrittäjä. Teen joka päivä kaikkeni, että mieheni on onnellinen. Pidän kodin siistinä, itseni kauniina ja lapset suloisina. Vien tai pakkaan miehelle kotiruokaa töihin lounaaksi. Kysyn aina maistuiko ruoka ja painan mieleeni mistä hän pitää. Yritän välttää turhasta narisemista, koska se synnyttää vain kierteen; minä valitan-mies ärsyyntyy-minä suutun-mies suuttuu-kaikilla on kurjaa. Olen iloinen ja hymyilen, koska sekin saa aikaan positiivisen kierteen -kaikki hymyilevät. Miehellä on synttärit ensi viikolla, olen tilannut muutaman kympin lehtitilauksen ja yllätän sitten miehen herkuilla.
Mikään näistä ei vaadi suuria ponnisteluja ja saan niistä itselleni vain hyvän mielen. Ja etenkin miehelleni! Nyt kun kaikilla on hyvä mieli, mieheni haluaa toteuttaa jokaisen toiveeni. Saan kaiken mitä pyydän, (emme ole todellakaan varakkaita)joskus saan kukkalähetyksen keskellä ruuanlaittoa. Saan lahjoja ja matkoja.
Kun meillä on kireää ja ikävä ilmapiiri, käännän kelkkaa ja alan taas entistä ponnekkaammin jakaa hyvää mieltä. Voisin sanoa, että teen hyvää muille täysin itsekkäista syistä -jotta minua hemmoteltaisiin. Tosin näin se ei ole, en tee tätä itsekkyydestä vaan onnellisuudesta! Get the point????
Eli sinä itse olet yksin vastuussa onnellisuudestasi!!!! Kun teet töitä sen eteen, se tulee sinun luoksesi. Sinun ei tarvitse olla ystävällinen kaikille, lähimmäisesi riittää, ainakin alkuun! Mukavaa päivää!
Kommentit (24)
Kun olet tuulettanut kunnolla, kannattaa alkaa taas hymyilemään. Riitaa ei ole mitää syytä pitkittää tai jäädä mököttämään, se on ajan tuhlausta! Kun alat siis hymyilemään, vaikka väkisin, voidaan siirtyä eteenpäin. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä yritin tuota, yritin olla ystävällinen ja positiivinen ja kehuin miestä ja kiitin. Mutta kauanko sitä jaksaa, jos toinen on vain mutrulla koko ajan. Kolme vuotta jaksoin. Sitten lopetin. Pari vuotta jaksoin sinnitellä eteenpäin, sitten tuli jo ero. Toki muitakin syitä, mutta iänikuinen negatiivisuus on tosi rasittavaa.
Minä sanon, että yritin parhaani. Tosissaan yritin. En välittänyt siitä, ettei mies jaksanut tehdä mitään parisuhteen eteen. Huolehdin miehestäkin. Yritin varmasti kaikkeni. Vasta erovaiheessa olin niin loppu, etten jaksanut enää pariterapiassa yrittää kaikkeani.
Ensimäiset kymmenen vuotta meillä meni hyvin. Jaksoimme huomioida toisiamme. Toki jälkikäteen ajateltuna, minä enemmän kuin hän. Mutta silti.
Eli kyllä, osittain toinenkin on vastuussa sinun onnellisuudestasi.
Sinähän yrität teoilla tehdä itseäsi ja muita onmnelliseksi, ei se ole onnellisuutta.
Onnellisuus on asenne, ei siihen tarvita kuin päätös olla onnellinen.
ap:lla koska mies ilmeisestikin rakastaa häntä. Jos ei rakastaisi, niin ap:n käytös tuntuisi vain ärsyttävältä selkärangattomalta mielistelyltä. Mikäli vaikka mietitte jotain ärsyttävää miestä joka on yrittänyt päästä suosioonne, varmasti kaikki kukkapuskat ja muut pelkästään ällöttäisi. Mies ei siis tule onnelliseksi vain sillä, että vaimo yrittää pitää hänet onnellisena, mikäli vaimo on väärä.