Onko sinulla lämpimät ja hyvät välit äitisi kanssa?

ihmisiä, joten kai sitten äiti on läheinen.

äitini on narsisti ja alkoholisti.

toisen keskustelun lomassa, että "säkin vihaat äitiäsi, eihän sekään ole normaalia". Mä menin ihan hiljaiseksi ja mietin asiaa. Niinhän se on. Mun on kasvatettu alistamalla, omia tunteita ei saanut näyttää ja äitini oli aina oikeassa. Kehuttu ei koskaan ja halauksetkin jäivät vähiin. Aloin miettimään, että mitä jos teen samanlaisia virheitä omien lasteni kanssa ja hekin alkavat inhoamaan mua... Aivan kamala ajatus.

Mä olen aina ollut kateellinen kaverilleni, jonka äiti on tukenut lastaan aina. Jopa silloin, kun piti hakea tytär keskellä yötä kännissä kotiin. Heillä on niin hyvät välit ja viihtyvät toistensa seurassa.

En tiedä miten kuvaisin välejämme mutta lämpimät ne eivät ole. Äitini aiheuttaa minulle syyllisyyttä ja ahdistusta. En koskaan kelpaa hänelle, enkä tee mitään oikein vieläkään. Minulla on yhä tunne, että hän pitää minua vähäpätöisenä ja tekemisiäni typerinä.

hänen puutteensa ja vailinnaisuutensa anteeksi ja olen kasvattanut aikuisiällä itselleni hyvän itsetunnon äitini latistamisista huolimatta.

Itse ajattelin raskaana ollessani, että en oikeastaan haluaisi tyttöä, sillä itselläni oli huonot välit äitini kanssa. Tytär täyttää tässä kuussa 24 vuotta ja meillä on aivan upeat välit. On aina ollut. Joten älä turhaan murehdi.

ihanan läheiset välit tyttärieni kanssa. Omaan äitiini ei niinkään ollut muutta minä käänsin kelkan kulun.

Tee sama juttu äläkä voivottele menneitä vaan opettele iloitsemaan tyttärestäsi. Siis opettele kuten vaikka ajamaan autoa.

Aloitat pienestä kannustamisesta vaikka sanomalla miten kiva kun juuri hän on sun lapsi. Pyydä shoppailemaan, juttele, kerro asioita, kysele mielipiteitä ja nauti!!

Etenkin kun tiedän, että äitini välit omaansa eivät koskaan olleet läheiset ts. hänen kylmähkö suhtautumisensa minuun johtuu varmasti omasta äitisuhteesta. Tätä ketjua yritän nyt katkaista, tyttäreni ei tosin ole edes kouluiässä vielä, joten saa nähdä, miten onnistun. Itse en ole koskaan ollut äitini kanssa kovin läheinen ja koen, että minut on kasvatettu kiltiksi suoriutujaksi, joka kelpaa vanhemmilleen vain onnistuessaan ja pärjätessään.

oma äitini kasvoi narsistisen äidin lapsena ja on osittain sen takia, osittain temperamenttinsa takia sellainen, ettei hänelle ole voinut näyttää vapaasti kielteisiä tunteitaan. äitini ei ole mikään empaattinen ihminen. toisaalta älyllisella tasolla meillä on hyväkin keskusteluyhteys.



onneksi kävin analyyttisen terapian kymmenisen vuotta sitten. siellä opin ymmärtämään itseäni ja hiukan äitiänikin. nyt minulla on pieni tyttövauva ja en ole huolissani ap:n tapaan yhteisestä tulevaisuudestamme. en tietenkään sko ylimielisesti olevani mikään täydellinen äiti, riitävä kuitenkin.



olisiko sinulla ap mahdollista keskustella lapsuudestasi ja nykyisestä äidin roolistasi jonkun hyvän ystäväsi tai sukulaisesi kanssa, jos nyt et ihan terapiaan halua hakeutua?

kun olin pieni olimme läheisiä mutta kasvettuani etäännyimme emmekä osanneet enää jutella mistään tärkeästä. Minulla oli myös jo raskauden aikana pelko samasta asiasta ja olin hurjan helpottunut kun meille syntyi poika.

äitiini. Hän on aina hyväksynyt minut sellaisena kuin olen, ja kertonut avoimesti kuinka iloinen hän on siitä, että on saanut ja saa olla äiti minulle ja veljilleni. En mä oikein ymmärrä, mitä muuta, parempaa, äidiltä voi oikein odottaa, koska kaikkihan me ollaan vajavaisia ihmisiä. Äitini on varmasti tehnyt paljon virheitä, jos keskitytään niihin virheisiin, mut mitä se hyödyttäisi? Täydellinen äiti olisi sitäpaitsi kamalinta, mitä minulle, epätäydelliselle tyttärelle, olisi voinut sattua, koska silloinhan minä en riittäisi omana itsenäni hänelle koskaan. Tärkeintä on, että tässä maailmassa on ihminen jolle minun syntymäni on ollut elämän parhaita asioita, siitä tiedosta minä ainakin olen ammentanut aika paljon itseluottamusta.



Minä en osaa ap:tä neuvoa, mut sen sanoisin, että anna armoa itsellesi, sekä äitinä että ihmisenä, äläkä murehdi tuleviasuutta. Anna lapsesi nähdä ja ymmärtää, että sinäkin olet tavallinen ihminen jotka et ole täydellinen, mutta olet iloinen hänestä, ja yrität parhaasi. Kun lapsesi kasvaa aikuiseksi, hän näkee sinut muunakin kuin äitinä; naisena ja persoonana.

...Niihin tarinoihin en usko, että "minulla on erittäin hyvät välit tyttäreeni", sillä niin minunkin äitini varmaan ajattelee, vaikka minun näkökulmastani asia ei ole niin. -ap

Mutta jos ne välit oikeasti ovat hyvät, niin kyllä sen äitikin tietää. Itse asiassa olemme usein puhuneetkin tästä tyttäreni kanssa ja hän tosiaan on samaa mieltä siitä, että välimme ovat erittäin hyvät.

Terveisin se kohta 24-vuotiaan äiti

Olemme aina olleet läheisiä kummankin vanhempani kanssa. Lähes kaikesta olemme puhuneet. Matkustelemme yhdessä, vierailemme usein toistemme luona ja soittelemme lähes päivittäin. Ehkä nyt, kun itselläni on ikää jo yli 30, suhteemme on enemmänkin ystävyyttä kuin lapsi-vanhempi- suhde. Teininä oli tietenkin omat vaikeutensa, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Minulle pidettiin melkoisen kova kuri ja vanhemmillani oli vahva auktoriteetti. En uskaltanut ihan kauhean paljon kapinoida. Riitelemme rajusti, mutta asia sovitaan aina samalla eikä mitään kismoja koskaan jätetä päälle. Kun sain lapsen, välimme lämpenivät vielä entisestään.

Vanhempani ovat lapseni ja mieheni jälkeen tärkeintä elämässäni. Ovat onneksi melko nuoria vielä, joten toivottavasti saan pitää heidät täällä vielä pitkään.

kun keskustelemme ja nauramme paljon. Mut riitelemme kans paljon. Vois olla vähän neutraalimpaa ja etäisempää.

Soittelemme useamman kerran viikossa, toisinaan melkein päivittäin. Tykkään viettää aikaa äitini kanssa. Välimatkaa on joku 130km eli kovin usein emme näe mutta joka toinen kuukausi vähintään.



Äiti on aina ollut tukenani. Hän on yksi harvoista ihmisistä, joiden tiedän rakastavan minua sellaisena kuin olen ilman, että on koskaan yrittänyt muuttaa minua muuksi kuin olen. Ihan kaikkea hän ei elämästäni tietenkään tiedä enkä minäkään hänen mutta kukapa tietäisikään.

Edes kuolinvuoteella emme halanneet.

Äiti oli nuori, vasta 60v kun viime vuonna kuoli.

Kerran häntä yritin halata mutta hermostui.

Halasin ja silitin sitten kun sydän oli pysähtynyt :(

tarkoittavat sitä, että kerron asioistani äidille ja saan häneltä tukea, niin sitten meillä ei ole lämpimät välit. En ole koskaan kertonut asioistani äidille enkä aikuisenakaan keskustele hänen kanssaan ainakaan vaikeuksistani. Äitini ei vain koskaan ole ollut sen tyyppinen, että hänen kanssaan jaettaisiin asioita. Enimmäkseen olen saanut osakseni vain syyllistämistä ja haukkuja, jos olen tehnyt jotain hänen mielestään väärää.



Mutta silti katsoisin, että meillä on ihan hyvät välit nyt, kun olen aikuinen. Olen hyväksynyt äitini puutteet eikä hänkään enää puutu elämääni samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin. Tulemme toimeen "arkipäivässä" ihan hyvin. Ja kyllä äitini minua rakastaa ja minä häntä, kuitenkin.

Mutta uskon, että minun ja tyttäreni välit pysyvät lämpiminä.

Voin kertoa hänelle mistä vaan. Soittelemme päivittäin ja tapaamme ainakin viikottain.

Uskon, että läheisiin väleihimme vaikuttaa samanlaiset arvot ja sukumme esimerkki läheisistä väleistä. Meidän mielestämme perhe on aina ykkönen ja ystävät tulevat aina vasta sen jälkeen.

ihanan läheiset välit tyttärieni kanssa. Omaan äitiini ei niinkään ollut muutta minä käänsin kelkan kulun.

Tee sama juttu äläkä voivottele menneitä vaan opettele iloitsemaan tyttärestäsi. Siis opettele kuten vaikka ajamaan autoa.

Aloitat pienestä kannustamisesta vaikka sanomalla miten kiva kun juuri hän on sun lapsi. Pyydä shoppailemaan, juttele, kerro asioita, kysele mielipiteitä ja nauti!!