Onko sinulla lämpimät ja hyvät välit äitisi kanssa?

Soittelemme liki päivittäin ja tapaamme 4 kertaa vuodessa, välimatka on kyllä kurja. Muuten viettäisimme viikonloppuisin grillausiltoja, kävisimme teatterissa, oopperassa jne. kuten ennen muuttoanikin. Äiti on parhaita ystäviäni.



Välissä oli joitakin teini-nuori aikuisuus -vuosia, jolloin olin etäämmällä, mutta omien lasten kasvaminen lähensi uudelleen.

olin varma että pystyn parempaan kuin oma äitini, mutta vuosien varrella olen huomannut että teen mitä tahansa niin se on toivotonta, en koskaan ole riittävän hyvä äitinä. Ja nyt sen toivon tilalle onkin astunut epätoivo ja kyynisyys, että minä todennäköisesti tulen pilaamaan väit omaankin tyttäreeni.

Minun pitäisi löytää se usko siihen että pystyn parempaan, ja minun ei tarvitse olla täydellinen voidakseni olla hyvä äiti.



Tämä keskustelu ei oikein tuonut sitä toivoa, sillä kovinkaan monella ei ollut positiivisia tarinoita omasta äidistä. Niihin tarinoihin en usko, että "minulla on erittäin hyvät välit tyttäreeni", sillä niin minunkin äitini varmaan ajattelee, vaikka minun näkökulmastani asia ei ole niin.

Anteeksi olen antanut äidilleni ja olen hyväksynyt, että en voi muuttaa sitä mikä on tapahtunut, mutta mistä löytäisin uskon että voin muuttaa asioita oman tyttäreni kanssa? Vai onko se edes mahdollista? Voiko vanhemmuudessa onnistua koskaan?





-ap

kuin olla vilpittömästi kiinnostunut tyttärestäsi ja sitten hyväksyä hänet ihmisenä. Miksi sinua niin kovasti jo nyt ahdistaa se ajatus, että teillä ei olisi läheiset välit, kun tyttösi aikuinen?



Minä ainakin ajattelen, että ne aikuisvälit sitten muodostuvat aikanaan eikä tarvitse olla "läheiset", jos eivät ole ollakseen. Kunhan ei olisi ahdistusta ja syyllisyyttä aiheuttavat. Miksi äidin ylipäätään "pitäisi" olla hirmu läheinen aikuiselle lapselle? Eiköhän aikusella ole omat ystävänsä ja perheensä ja äiti voi olla aika toissijaisessa asemassa.



En tarkoita, että olisi paha, jos on läheiset välit äitiinsä. Mietin vaan, ettei se mitenkään välttämätöntä ole eikä niin tavallistakaan loppujen lopuksi. Sellainen epärehellinen idealisointi johtaa monesti ongelmiin. Esim. sekin, että monet kauheasti odottaa, että sisarukset olisi keskenään superläheisiä. Jotkut on, jotkut ei ja kumpikin on ihan ok.



Kuulostaa ap siltä, että sinulla on hirveät paineet päällä. Tuollaiset odotukset lapsi saattaa kyllä vaistota ja mennä niitten alla lukkoon. Rakasta lastasi ja kuuntele, mitä hänellä on sanottavaa silloin kuin hän sinulle puhuu. Ei sun muuta tarvitse pystyä tekemään eikä äitisi virheitä korjata.

Voin kertoa lähes kaiken äidilleni. Hän huomaa kyllä heti, jos on jotain vikana ja kysyy tai antaa minulle aikaa kertoa. Soitellaan joka päivä, vaikkei varsinaista asiaa olisikaan. Olen kysynyt neuvoa oman tyttäreni suhteen äidiltäni. Toivoisin, että meille syntyy samanlainen suhde tyttäreni kanssa. Kohta 14 vuotias tytär on kyllä avautunut minulle asioista, toivottavasti jatkuu. Ei vanhemmuus musta niin mustavalkoinen, onnistuuko vai ei. Aina on jotain josta pitää päästä yli, ei se helppoa ole. Olen kyllä joutunut miettimään uudestaan periaatteitani ja punnitsemaan olinko oikeassa vai en. Ja jos päädyn siihen, että olin väärässä pyydän anteeksi lapsilta. Vastavasti lapset pyytävät anteeksi jos ovat töpänneet.