"Onko pakko?", "Miks?", "Pliis!", "Epistä!", "Mä haluun!"

Aika rasittavaa kyllä. "Kiva" kuulla, että loppua ei ole odotettavissa.

ainakin minut näkemään punaista. Oppnut tuon pliiden eskarissa.



Ja sitten jos komentaa, niin tulee "Älä ole noin tiukka!"

Ennen tosiaan riitti kun kerran-kaksi jostain sanoi, nyt sanotaan 5+ kertaa, desibelit kovenee pikkuhiljaa ja päälle marinaa.



Terv. 6,5 -vuotiaan tytön äiti

ainakin minut näkemään punaista. Oppnut tuon pliiden eskarissa.

Ja sitten jos komentaa, niin tulee "Älä ole noin tiukka!"

Ennen tosiaan riitti kun kerran-kaksi jostain sanoi, nyt sanotaan 5+ kertaa, desibelit kovenee pikkuhiljaa ja päälle marinaa.

Terv. 6,5 -vuotiaan tytön äiti

Voi kiesus tuota pliide-sanaa! Meidän 5v käyttää jo sitä ja joka kerta ärsytys vain nousee.

"Hei toi on eppää, pliide mutsi."



Eppää? Pliide? MUTSI?!?!?

Ei kuitenkaan hoe "kaikki muutkin saavat/pääsevät"

Se oli oma hokemani pentuna kun halusin jotain mitä vanhemmat eivät suostuneet antamaan tai päästäneet menemään jonnekkin.

Perheessä oli seitsemän lasta, ja äiti joutui koko ajan patistamaan meitä tekemään asioita. "Viepä roskat" MIKS AINA MÄ! MIKSEI KOSKAAN KALLE!



:D Se menee ohi, viimeistään kun muuttavat pois. Äiti nauraa noille vedet silmissä. Nykyään kun käydään kotona ja äiti pyytää tekemään jotain, karjaistaan samaan tapaan ja hekotetaan kaikki päälle (ja tietenkin tehdään mitä äiti pyysi).

Just nuo samat ja erityisesti tuo superärsyttävä pliide ovat oman ekaluokkalaisen tytön pääasiallista sanavarastoa. Punaista näen jo ajatuksestakin....

Meidän ekaluokkalaisesta täällä vissiin kirjoitetaan...

Tytön sanavarasto on nykyään: " Iha sama", "eppää", "mut kaikil on", "pliide".



Vantaalla asutaan, eikä naurata yhtään. Haluan muuttaa johonkin korpeen, jossa tytöstä ei tule pikkupissiksen kuuloista jo ekaluokalla! Vaikka onpa kai se maailma muuttunut korvessakin 30 vuoden takaisesta, omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.

"On"

"Siks kun siinon niks"

"Noup"

"Mäkin haluisin vaikka mitä mutta elämä on"

miks niiku just mä!!? miksei aatu!!? eiks niiku just tän kerran vois vaikka aatu tehä ton, pliiiiiiiideeeee!!!



tyttö kahdeksan vee

Vaikka onpa kai se maailma muuttunut korvessakin 30 vuoden takaisesta, omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.

Ihan varmasti uusi ilmiö, ei lapset ole olleet aikaisemmin vastaavia! Itse aloitin 30 vuotta sitten ekaluokkalaisena lauseeni aina: "Armon Äitini, pahoittelen jo etukäteen, mutta jos sallitte, haluaisin esittää eriävän mielipiteeni asiasta."

Meidän ekaluokkalaisesta täällä vissiin kirjoitetaan...

Tytön sanavarasto on nykyään: " Iha sama", "eppää", "mut kaikil on", "pliide".

Vantaalla asutaan, eikä naurata yhtään. Haluan muuttaa johonkin korpeen, jossa tytöstä ei tule pikkupissiksen kuuloista jo ekaluokalla! Vaikka onpa kai se maailma muuttunut korvessakin 30 vuoden takaisesta, omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.

muutettiin tänne vuosi sitten Oulusta, joten en usko, että 8-vuotias olisi ne silloin oppinut ja nyt vasta ottanut käyttöön. eli jatkakaa vain siellä, missä nyt olette. ei se paremmaksi muuttuisi muuallakaan.

"On" "Siks kun siinon niks" "Noup" "Mäkin haluisin vaikka mitä mutta elämä on"

Ja viimeisenä epätoivoisena yrityksenä se ärsyttävä "Siks kun mä sanon niin"

Ei tehoa ei, näihin kaikkiin tulee se sama vastaus venyttävällä ja narisevalla äänellä: "Niin mut miks, kerroo..kuulitkoo, epistää, kuulitkoo, mää haluuun, miks en saaiiiss.."

t. ap

muutettiin tänne vuosi sitten Oulusta, joten en usko, että 8-vuotias olisi ne silloin oppinut ja nyt vasta ottanut käyttöön. eli jatkakaa vain siellä, missä nyt olette. ei se paremmaksi muuttuisi muuallakaan.

Hyvä tietää. Joskus tuntuu siltä, että lapsen tulevaisuus on tuhoon tuomittu täällä lähiössä. En nimittäin ollut ollenkaan samanlainen lapsena 70-luvulla maaseudulla, vaikka yksi vastaaja siitä vinoilikin. Ehkä olin sitten poikkeus.

18

En nimittäin ollut ollenkaan samanlainen lapsena 70-luvulla maaseudulla

Nostan hattua siitä, että joku tunnustaa omien vanhempiensa onnistuneen kasvatustyössä paremmin kuin hän itse.

Nostan hattua siitä, että joku tunnustaa omien vanhempiensa onnistuneen kasvatustyössä paremmin kuin hän itse.

Kyllä minä voin helposti sen tunnustaa.

18/24

En nimittäin ollut ollenkaan samanlainen lapsena 70-luvulla maaseudulla

Nostan hattua siitä, että joku tunnustaa omien vanhempiensa onnistuneen kasvatustyössä paremmin kuin hän itse.

mä ainaskin jo myönsin tuolla känättäneeni tasaisesti vastaan. Sitten myöskin ne "joojoo, ihan kohta, ihan just, miks mä, miksei joku muu".

Olin tosi ärsyyntynyt lapsena, kun äidin mielestä mun piti aina tehdä kaikki asiat just sillä sekunnilla kun se niinQ haluss, vähänkö epistä. Sitten äiti joskus sanoi mulle, että kyllähän sä saisit ne kohtakin tehdä, jos oikeasti tekisit. Mutta kohta on sama virsi "joo joo, ihan kohta, ihan just."

Oioi, ei oo äideillä ollut ennenkään sen helpompaa!

Tulisi vaan hankalampaa seuraavasta lähdöstä. "Miks pitää laittaa takki? Eppäääääää, viimeksi sain mennä hupparilla!!!!!"

on huojentavaa huomata, että muidenkin lapset känättävät joka asiassa vastaan. =)

Paitsi, että meillä on "epistä" vaihtunut vieläkin ärsyttävämpään "epiii!" -huutoon.