Ei HERRAISÄ!!!!
Tuttavani synnytti viikolla 28 vauvan, joka pääsi just kotiin. Oikea laskettu aika oli tällä viikolla. Ja äitiliini oli sitten pe A.Tuiskun keikalla paikallisessa ravintelissa VAUVAN KANSSA. Tämä rääpäle keskonen roikkui rintarepussa (oli sentään kuulokkeet korvilla), kun äitee jammasi.
Nyt kysyn vaan, että hei haloo, onko sillä ihmisellä ketään kotona???????
Kommentit (15)
Mieli tekisi huutaa provoa, mutta toisaalta idiootitkin saa lapsia tehdä.
Suosittelen, että joku pitää hälle vakavan juttelutuokion, mitä lapsen kanssa tehdään.
Olen tukenut ja hoitanut isompia lapsia kuopuksen sairaalassaolon aikana. Nyt vaan ei ymmärrä.
Oliko tuo ainoa tapaus vai onko äiti muutenkin edesvastuuton?
ei se ole todellakaan kavereiden tai sukulaisten asia alkaa aikuiselle puhuttelua pitämään, kyllä se voi olla jo lastensuojeluviranomaisten asia.
Miksi ei olisi antanut vauvan olla sairaalassa vielä muutaman päivän pitempään ja käynyt yksin keikalla? Outo juttu, mutta onhan Antilla kyllä aika fanaattisia ihailijoita, joilta voi odottaa ihan mitä tahansa.
Tuota se on kun ei voi tinkiä MISTÄÄN lapsen takia. Vadstasyntynyt on vastasyntynyt muutamia viikkoja, kyllä sen ajan voisi hänelle antaa ihan rauhalliset oltavat.
En todellakaan ravintolaan olis lähtenyt mutta kyllä ehkä jossakin muualla saattaisin käydä.
Tuota se on kun ei voi tinkiä MISTÄÄN lapsen takia. Vadstasyntynyt on vastasyntynyt muutamia viikkoja, kyllä sen ajan voisi hänelle antaa ihan rauhalliset oltavat.
Ei vaikka olis ollu vaan sitä junnukeikkaa kattomassa.
Miksi ihmeessä ei jättänyt isän hoitoon jos oli pakko päästä keikkaa katsomaan?
No odotin jo, ja olihan siellä se ensimmäinen huutaja: ilmoitus lastensuojeluun! JOO. Kun itse mietin lastens.ilmoitusta perheestä, jossa taloustilanne on kyllä erinomaisen hyvä, mutta lasten käytös sellaista kiusaamista ja aggression värittämää, osin fyysistäkin, että kaikki ei perheessä ole kohdallaan.. sain vastauksia, että pitäisi soittaa ovikelloa ja tarjota apua ja lopettaa perheen kyttääminen.
No sama tässä: ap tuntee vauvan äidin, senkun vaan apua tarjoamaan ja lopetetaan perheen kyttääminen lastens.ilmoituksen sijaan.
Mutta vakavasti ottaen ap voisi kertoa ystävälleen, että keskosvauvat ovat herkempiä saamaan infektioita, ja isossa ihmismassassa on aivan v altavasti erilaisia pöpöjä joihin keskonen ei ole noin pienenä onnistunut vielä kehittämään vastutuskykyä.
Korvatulpista huolimatta ravintolat, tanssipaikat jne eivät ole minkään ikäisen vauvan paikkoja, kuulo on sellainen jota ei voi korjata.
Suuret ihmismassat, paljon vieraita ihmisiä, häly, melu vilkkuvat valot jne ovat vauvalle stressitekijöitä ja se taas vaikuttaa moneen asiaan lapsen kehityksessä ja aivojen kehityksessä.
Jos haluaa mennä, senkun mutta vauvat ja lapset hoitoon, niitä ei oteta mukaan jokaiseen aikuisen paikkaan, vaikka se olisikin niin mageeta että "vauva ei hidasta mun elämää, mä elän edelleen kuten ennen ja otan vaan vauvan mukaan ..." ja kaikki känniääliöt tulee ihastelemaan vauvaa ja hoikkaa nuorta olemusta.
9vrk synnytyksestä, kun vauva keräs voimia keskolassa. Nyt vauva on n. 9kk ikäinen ja äitinsä "bilettää ja nollaa päätään" vähintään 3x kuukaudessa, koska "vauvan kans kotona oleminen on ihan vitun rankkaa"
Ja ei, kyseessä ei ole edes teiniäiti :(
Mä näin ne siellä!!!! En ollu uskoo silmiäni, siis olikos se tosiaan vielä keskonen?!?!?!
vain ja ainoostaan surullista. Ees normaalia vastasyntynyttä ei tulisi mieleenkään viedä mihinkään konserttiin, saati sitten keskosvauvaa. Ls ilmotus vois olla paikallaan.
sai vauvan helmikuussa, ja joka ikinen v-loppu niiden vauva on yökylässä mummollansa. Ja vielä aika pitkään, kun se menee aina hyvissä ajoin ja haetaan vasta iltapäivällä....
saako baareihin viedä lapsia? Eikö ne ole K-18 vai eikö tuo koske vauvoja? Vähintäänkin kummallista, jos ei koske. En ole koskaan nähnyt baarissa kyllä vauvaa. festareilla päivisin kylläkin ja se nyt vielä on ihan ok mielestäni.
oli varmaan se Tuiskun ikärajaton keikka. Heitti pe 2 keikkaa samassa raflassa, eka oli ikärajaton ja alko klo 19.
t. munkin lapset oli siellä ekalla keikalla
Itse en pystyisi keskittymään sekä keikkaan että vauvanhoitoon, mutta toiset ovat näissä asioissa lahjakkaampia.