Mä voin suoraan tunnustaa, etten ole kaikkien lasteni jokaista askelta vartioinut

Mutta ei tuo nyt mikään kehumisen aihe ole =(

Onneksi ei ole tullut edes murtumia minun "valvonnassani". Muutama kuhmu ja pikkuhaavoja vain.

MUTTA MEILLÄ EI OLEKAAN VETTÄ PIHASSA EIKÄ VIERESSÄKÄÄN -mies olisi kyllä halunnut mutta sanoin ettei vielä kun lapset on pieniä.

ihan pieniä lapsiani niin, että eivät ole päässeet tielle eivätkä veden ääreen. Pieni lapsi voi hukkua jopa sadevesitynnyriin, siksi meillä ei ollut sellaisiakaan kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Olen yrittänyt ennakoida vaaratilanteet. Siinä mielessä en ole laiska, että en katsoisi lasten perään kun ne ulkoilevat.

Se on sitten eri asia kun lapset ovat isompia.

Kouluikäisen perässä ei voikaan juosta joka minuutti. Pitää vaan uskoa ja luottaa siihen, että lapsi muistaa liikennesäännöt ja muutkin varoitukset, mitä hänelle on tolkutettu.

Vanhimmat ovat jo aikuisia, ja nuorinkin siinä iässä, ettei ihan joka askelta voi vahtia.

Muutama pysyvä arpi on tullut kouluiässä, ja luunmurtuma koulussa. Jokunen pienempi vamma ja vähältä piti-tilanne on nähty silloinkin, kun on vahdittu.

Se mussa on hyvää. Eikä yhtään murtumaa tai muutakaan isoa vahinkoa ole sattunut heidän ollessaan pieniä.

Mutta parivuotiasta kyllä vahdin vielä aika paljon. Omalla lapsella oli parivuotiaana mm. aika huono tasapaino, joten hän "muksahteli" helposti. Vahdin häntä kaatumasta ja olin ottamassa kiinni, jos tuli vaarallisia paikkoja. Kuusivuotiaana hän kuitenkin taisi jo aika paljon kuljeskella kaveriensa kanssa lähilammellakin. Tiesin kuitenkin mielestäni jo silloin, että hän ei mene veteen omin päin. Hän ei osannut uida ja varoi vettä, eikä niitä vahinkoja sitten sattunutkaan. Vähän myöhemmin annoin hänen kiivetä tarhatalon katolle kaverinsa kanssa. Jälkeenpäin kun tästä nyt kerron, niin ajattelen, että huh huh. Siihen aikaan tuumin, että lapsen on saatava tutkia ympäristöään ja että se kasvattaa hänen omatoimisuuttaan.



Mutta hänelle ei tosiaan sattunut noina aikoina kuitenkaan mitään, ei tullut murtumia eikä kuhmuja, vaan hän osasi jo varoa. Enkä tosiaan olisi antanut vielä ihan pienen kuitenkaan tehdä tuommoisia.

mutta 5-vuotiaiksi asti kyllä vahdin. Sen jälkeen opettelin luottamaan siihen, että lapsella pelaa omakin itsesuojeluvaisto. Meillä ei ole tässä kyllä mitään rapakoita tai edes ojia. Autotiellekin on matkaa jonkin verran.