Kamalaa tuo, että uusperheen aikuiset hylkäävät aiemman liiton lapset!

olen nykyjään äitini kanssa hyvissä väleissä. Olen antanut anteeksi enkä ole enää katkera, vaikka muistan kuinka yksin olin silloin kun olin itsekin vielä lapsi ja olisin tarvinnut turvaa mutta sitä ei ollut.

Kärsin pitkälle aikuisikään saakka pahoista sosiaalisista peloista (myöhemmin masennuksesta) ja luulen että se johtui turvattomuudesta jota tunsin lähes koko varhaisnuoruuden ajan.

En ole hankkinut omia lapsia, pelkäsin että jos niille käy kuin minulle ( menettävät vanhempansa) tai että olen samanlainen vanhempi kuin omani eli en osaa rakastaa lastani, niin en ole halunnut ottaa sitä riskiä. Kukaan lapsia ei sellaista äitiä ansaitse.

minä olin kiltti lapsi, olin hyvä koulussa enkä pyörinyt missään porukoissa. Nykyjäänkään en juuri alkoholia käytä.

20.

En tiedä...on vain jotenkin niin...ihmeellistä, että voit yhä olla kuin mitään ei olsi itapahtunut, mutta kunnioitan sinua sen vuoksi

sitten kun pystyin, sitten kun olin siihen tarpeeksi vahva, olin päässyt yli sen kaiken ja saanut elämäni hallintaan ja kasvatettua itsetuntoani. Nyt olen siis onnellinen ja pidän itseäni hyvin vahvana ihmisenä.



Mutta sellainen hylkäämisen pelko ihmissuhteissa on aina vähän taustalla, muttei hallitse minua. Mutta en voi yhtään helliä sellaisia ajatuksia, muuten ne vie minut.



20.

sitten kun pystyin, sitten kun olin siihen tarpeeksi vahva, olin päässyt yli sen kaiken ja saanut elämäni hallintaan ja kasvatettua itsetuntoani. Nyt olen siis onnellinen ja pidän itseäni hyvin vahvana ihmisenä.

Mutta sellainen hylkäämisen pelko ihmissuhteissa on aina vähän taustalla, muttei hallitse minua. Mutta en voi yhtään helliä sellaisia ajatuksia, muuten ne vie minut.

20.

Itsellä myös vaikea lapsuus, mutta ydinperheessä. Se normi suomalainen juttu, vanhempien alkoholinkäyttö, perheväkivalta jne. Myös minä selvinnyt siitä, mutta jäljet se on myös jättänyt, äidin kanssa ollaan väleissä, mutta en kerro hälle mitään henkilökohtaisia juttua eikä se reppana sitä edes huomaa, kun kaikki aina ja edelleen pyörinyt hänen ongelmiensa ympärillä. Onneksi itsellä ihana oma perhe nyt, jota arvosta, kiitos oman lapsuuden.

ei pitäis enää hankkia "meidän lapsia". Lasten ikäerotkin ovat usein jo niin suuret, että se tuottaa ongelmia ja eriarvoisuuden kokemuksilta turkin vältytään, vaikka ollaan kuinka tasapuolisia.



Uusi parisuhde ja perhe voi aivan hyvin rakentua entisten lasten ja parisuhteen ympärille. Ei siihen tarvita enää yhteisiä mukuloita sekoittamaan pakkaa.

sitten tulin ajatelleeksi että tämähän on vain nykyisen tasa-arvon seurausta. Yleensähän ''edellisen liiton lapset'' asuvat äitinsä luona, ainakin pääosin? Ja useinhan on vuosien ja vuosikymmenten ajan käynyt niin ettei ''edellisen liiton lasten'' isä välttämättä juurikaan tapaa lapsiaan eron jälkeen? Eli nyt äidit ottavat itselleen saman vapauden jonka isät ovat ottaneet jo aikoja sitten, ''oikeuden uuteen elämään'', ja tämän maksavat ''edellisen liiton lapset''? Mielipiteitä?

sitten tulin ajatelleeksi että tämähän on vain nykyisen tasa-arvon seurausta. Yleensähän ''edellisen liiton lapset'' asuvat äitinsä luona, ainakin pääosin? Ja useinhan on vuosien ja vuosikymmenten ajan käynyt niin ettei ''edellisen liiton lasten'' isä välttämättä juurikaan tapaa lapsiaan eron jälkeen? Eli nyt äidit ottavat itselleen saman vapauden jonka isät ovat ottaneet jo aikoja sitten, ''oikeuden uuteen elämään'', ja tämän maksavat ''edellisen liiton lapset''? Mielipiteitä?

Mutta vastaus tähän ei todellakaan ole se, että palataan vanhaan (lapset ovat vain äidin jatke-ajattelu), vaan mennään tasa-arvossa eteenpäin ja ajatellaan, että lapsilla on OIKEUS omiin vanhempiinsa ja että molemmilla vanhemmilla SUKUPUOLEEN KATSOMATTA on VELVOLLISUUS olla vanhempi lapselleen tappiin saakka.

omaan napaansa tuijottavat ihmiset lisääntyvät, eivätkä osaa toimia kasvattajina, eroavat ja haluavat päästä niistä "mä haluun"-kersostaan eroon, tehdäkseen uuden kierroksen huonosti kasvatettuja kakaroita maailmalle.

missä miehellä yksi lapsi joka asui meillä. Se oli ehkä helpointa niin, että sain itse "kasvattaa" tätä miehenkin lasta.

Nyt olen yksinhuoltaja enkä enää ryhdy moiseen. Odotan että omat lapset kasvavat isoiksi.

En edes seurustele tai harrasta yhden yön juttuja, olenhan aikuinen... pärjään kyllä muutaman vuoden ilman miestä ja olen pärjännytkin jo.

En ymmärrä sellaisia vanhempia joiden on pakko etsiä aina uutta seuraa, lapsethan siinä kärsivät. Jos menee poikki, kai sitä nyt kuka vaan voisi olla hetken yksinkin?

Saa tilaisuuden kasvaa ja miettiä mitä todella tahtoo.

että miehen myötä tuli perheen elämään paljon asioita joita en itse olisi voinut antaa. Kun nyt ajattelen elämäämme taaksepäin niin kyllä se vaan poikien elämä yh-äidin kanssa oli paljon ankeampaa ennen kuin mies tuli kuvioihin ja toi oman panoksensa, uusia sukulaisuussuhteita, omat harrastuksensa ja mielenkiinnonkohteensa, apua kasvatuksessa ja turvallisuutta lasten elämään kun oli yhden sijasta kaksi vanhempaa joihin turvautua. Arki oli vähemmän stressaavaa kun sitä oli yhden sijasta kaksi tekemässä eikä yksi loppuunkulunut vanhempi. Puhumattakaan sitten uusista sisaruksista jotka ovat olleet tosi tärkeitä ja rakkaita.

miksi pitää perustaa uusperhe. Miksi ei voi odottaa, että lapsi muuttaa pois kotoa? Sitten voi muuttaa yhteen uuden puolisonsa kanssa. Ihan hyvin voi seurustella ilman, että muuttaa yhteen ja käytännössä pilaa oman lapsensa lapsuuden ja nuoruuden. Eronneilla vanhemmilla on mahdollisuus etäpäivien tai -viikkojen aikana tapailla seurustelukumppania, ja uusi mies- tai naisystävä voi käydä kylässä silloin tällöin. Minusta ei tarvitse alkaa muuttaa lasten arkea niin radikaalisti, että otetaan kokonaan uusi ihminen asumaan lapsen kotiin, ihminen johon lapsella ei ole mitään tunnesidettä. Ja kun yleensä tämä yhteenmuutto uusperheellisillä tapahtuu hyvin nopeassa aikataulussa. Eroperheen lapset ovat kärsineet jo ihan tarpeeksi, mahdollisesti jo vanhempiensa huonosta avioliitosta ja sitten erosta. Ei ole mitään syytä laittaa omia lapsiaan vielä yhden mankelin läpi.

oikea asenne ettei lasta saa hylätä, mutta mitä jos oireileva äitinsä hylkäämä esiteini asuu teillä ja näkee äitiään 2x kuukaudessa? Ei kukaan voi pakottaa heitä tapaamaan useammin jos äiti ei halua. Sitten meillä kotona 26 päivää kuukaudessa selvitellään ongelmia joita on runsaasti. Ja vikaa on varmaan meillä kotonakin, alkaa olla paukut loppu, on tosiaan 2 vaippaikäistä lasta jotka valitettavasti vievät aikaa haluttiin tai ei. Että nyt sitten neuvoja kehiin kaikki jeesustelijat, mä olen valmis tekemään mitä tahansa jotta rauha palaisi kotiin ja pikkuset saisivat kasvaa rauhassa eikä riitaisassa kodissa.

Eli teillä on siis normaali tilanne toisin päin, valtaosassahan lapset jäävät äidilleen ja isä sitten tapaa (jos tapaa). Teini-ikä on monelle väistämättäkin hurjaa aikaa eikä siinä auta kuin aika, ymmärrtäminen, rajat ja rakkaus. Jos oikein hankalaksi menee voi hakea apua virallista kautta, esimerkiksi teinille keskusteluapua. Teidän tapauksessa teini voi tietysti oireilla lähestyvän teini-iän lisäksi vanhempiensa eroa, äitinsä harvoja tapaamisia (hylkäämiskokemus) ja oman lisänsä tuo mustasukkaisuus uusista sisaruksista. Suurin ongelma oman jaksamisenne kanssa olisikin poissa mikäli olisitte odottaneet yhteisten vaippaikäisten lasten tekemistä. Sitä oikeasti pystyy ennakoimaan teini-iän lähestymisen ja mitä siihen vaikuttaa kaksi pienellä ikäerolla olevaa taaperoa... Se perhesuunnittelu olisi tärkeää, miettiä etukäteen omia voimavarojaan. Vai meinasitteko että teini-ikää lähestyvä häviää olemasta kun saatte lisää lapsia? Teini-ikäiselläkin on oikeus käydä ne omat tuntemuskensa läpi, häntä tulee auttaa ja tukea siinä. Kuten joku äitipuoli hienosti kirjoittikin, se menee ohi. Ylennsä tytöillä taitaa tuo yläaste, erityisesti 8 luokka olla pahin, pojilla saattaa pahin vaihe tulla vasta myöhemminkin.

näitä superihmisiä, jotka eivät ole ikinä tehneet mitään harkitsematonta elämässään. Minä tapasin miehen, jolla on lapsi. Muutimme yhteen ja saimme lapsia. Minä olen jo senverran ikää omaava ettei mulla ollut mahdollisuuttakaan miettiä lastentekemisen siirtämistä mutta eipä mulle tullut siis mieleenkään että saisi tämän miehen lapsen tolaltaan, olin varmaan naivi.



Eli siis minun olisi pitänyt lopettaa tämä suhde jo ennen kun se alkoikaan, ok. Ja kiva kun kaikki nyt viisaampina olisitte niin tehneet. Nyt olen sitten tilanteessa jossa olen pilannut sekä miehen lapsen että yhteisten lapsien elämän. Kiitos kun annatte rakentavia neuvoja. Teillä kaikilla on varmaan ihana Disney- perhe.

näitä superihmisiä, jotka eivät ole ikinä tehneet mitään harkitsematonta elämässään. Minä tapasin miehen, jolla on lapsi. Muutimme yhteen ja saimme lapsia. Minä olen jo senverran ikää omaava ettei mulla ollut mahdollisuuttakaan miettiä lastentekemisen siirtämistä mutta eipä mulle tullut siis mieleenkään että saisi tämän miehen lapsen tolaltaan, olin varmaan naivi. Eli siis minun olisi pitänyt lopettaa tämä suhde jo ennen kun se alkoikaan, ok. Ja kiva kun kaikki nyt viisaampina olisitte niin tehneet. Nyt olen sitten tilanteessa jossa olen pilannut sekä miehen lapsen että yhteisten lapsien elämän. Kiitos kun annatte rakentavia neuvoja. Teillä kaikilla on varmaan ihana Disney- perhe.

Minä tapasin miehen, minä en voinut siirtää lasten tekemistä, minä en ajatellut...Aikuinen ihminen ajattelee ja miettii tekemisiään myös muiden kuin itsensä kannalta. Se ei tarkoita, ettei tekisi virheitä, mutta vastuu tekemisistään pitää ottaa. Tässä kohden se tarkoittaa, että miehesi ja sinun pitää huolehtia myös siitä teinistä ja ehkä myös sitä, että pienemmät lapset saavat jonkun aikaa vähän vähemmän isänsä huomioita.

olet noin jumalaisen viisas. ME kyllä yhdessä puhuimme asioista ennen yhteenmuuttoa ym, mutta miten mä olisin voinut tietää mitä tuleman pitää? En esim voi todellakaan auttaa lasta äitinsä aiheuttamassa mielipahassa, jos ei halua tavata lastaan useammin, ei voi pakottaa. Ja älä huoli, meillä nuo 2 vaippahousua ei todellakaan saa isältään huomiota juuri koskaan, isän vapaa-aika menee isomman lapsen harrastuksissa ja muiden häntä koskevien päivittäin ilmaantuvien asioiden hoitamisessa.