Harrastuksessa menee myöhään, mites aamuherääminen?
Eskarilainen aloittaa 2 viikon päästä uuden liikuntaharrastuksen, jonka harjoitukset kestävät sen verran myöhään, että kotona ollaan vasta 21 aikaan. Tähän päälle vielä iltapesut ja -pala.
Miten teillä on luovittu venyneistä harrastusilloista, onko herääminen ihan kamalaa? Normaali nukkumaanmenoaika meillä on klo 19.30, eli venymistä tulee tapahtumaan huomattavasti! Onneksi kuitenkin vain kerran viikossa. Kai sen anti on sitten kuitenkin sen arvoista, lapsi itse odottaa kovasti, mutta itseäni pelottaa seuraavan aamun heräämiset (klo 6)...
Vasta harrastuselämää aloittelevan ainokaisen äitinä lukisin mielelläni kokemuksianne, kiitos!
Kommentit (9)
tuon harrastuksen menemättä. Ja meillä lapset harrastavat paljon, eli siitä ei ole kyse mutta ajankohtien pitää olla inhimilliset.
Ei se elkkä herääminen, mutta lapsihan on väsynyt koko seuraavan päivän.
Sinä vanhempana päätät asia, pelkkä lapsen halu ei ratkaise tällaista asiaa.
Jos nyt kumminkin viet lapsesi tuohon harrastukseen, ota iltapala autoon mukaan, syö sen autossa kotimatkalla.
Olin käsityksessä, että harkat kestäisivät vain tunnin, vasta nyt selvisi, että ovatkin kaukaisemmalla kentällä ja kestävät 2 tuntia. Hemmetti, tätä kun on lapsen kanssa niin hehkutettu, että viimein pääsee aloittamaan tämän, mitä on jo parina vuonna haaveillut! Ihan kamalalta tuntuisi nyt perua...
Toisaalta, onhan tuo "jo" 7-vuotias ja näitä aikaisia eskariin heräämisiä enää loppukevät jäljellä, sitten alkaa koulu ja voi herätä vähän myöhemmin (6.45 asti)...
Ap
ja hyvin on mennyt. Poika on itse innoissaan ja yksi ilta viikossa ei ole väsyttänyt liikaa.
Kannattaa ottaa iltapala mukaan, niin voi syödä sen jo autossa kotiintulomatkalla (esim, voileipä, juotava jogurtti, ja hedelmä) ja samantien kotona suihkuun, hammaspesulle ja sänkyyn.
Mielestäni ei kannata etukäteen stressata. Ainahan voi lopettaa, jos homma ei suju. Mukavaa että lapsenne pääsee mieleisensä harrastuksen pariin!
Jos loppuviikosta, niin sitten ehkä menee. Jos kyseessä vaikka maanantai, niin voi olla aika ankea alku viikolle... Mutta kokeilemallahan tuo selviää. Jos lapsi pystyy toisena päivänä nukkumaan pidempään, "varastoon", niin saattaa toimia.
vuoden oleva harrastus vai vain kesäkaudella oleva (futis?)? Eihän eskariakaan ole montaa viikkoa jäljellä ja sitten on pitkä kesä ennen koulun alkua. Jos treenit jatkuvat talvikaudellakin, niin aika ei välttämättä ole sama (jos siis siirrytään ulkokentältä sisätreeneihin). Kesäharrastuksena tuo varmasti ainakin menne.
Olin käsityksessä, että harkat kestäisivät vain tunnin, vasta nyt selvisi, että ovatkin kaukaisemmalla kentällä ja kestävät 2 tuntia. Hemmetti, tätä kun on lapsen kanssa niin hehkutettu, että viimein pääsee aloittamaan tämän, mitä on jo parina vuonna haaveillut! Ihan kamalalta tuntuisi nyt perua... Toisaalta, onhan tuo "jo" 7-vuotias ja näitä aikaisia eskariin heräämisiä enää loppukevät jäljellä, sitten alkaa koulu ja voi herätä vähän myöhemmin (6.45 asti)... Ap
meillä ei ole autoa käytössä. Autolla hurauttaisi 5 minuutissa, mutta kun pitäisi vielä jaksaa polkea kotiin, eli iltapalan syöminenkään matkalla ei onnistu. :/
Jalkapallo kyseessä nimenomaan, ja pojalle tämä ois ISO juttu, että viimein pääsisi aloittamaan. Isojen poikien juttu... Tosiaan, kesäkausihan tässä on edessä, joten aamuherätyksiä vain kevään verran. Ja voisin kyllä sitten seuraavana aamuna hieman myöhäistää töihin tuloani.
Ja onhan se niin, että jos näyttää liian rankalta ettei mitenkään meinaisi jaksaa, niin voihan sen lopettaa. Mitään muita aikataulullisia harrastuksia lapsella ei ole, joten ehkä me pidetään tämä.
Kiitos näkökulmista, oikein kovasti! :)
Ap
Olisi hyvä, että kroppa ehtii rauhoittua ennen nukkumaan käymistä. Treenin jälkeen kroppa käy vielä hetken aikaa kovilla kierroksilla ja silloin nukkumisesta ei juurikaan tule mitään.
Etukäteen ei voi tietää, miten lapsi jaksaa. Koettamaan vaan!
Meillä ei paljon tästä kokemusta ole, meillä päin seurat ovat huolehtineet, että alle 14 vuotiaiden treenit päättyy viimeistään klo: 20.00.
Vasta vanhemman lapsen kanssa.