miksi MIKSI!!!!! Suomessa on niin hienoa olla masentunut?

paremman elämän mitä masentunut pitkäaikaistyötön.

Mua hävettää tää masennus niin, etten voi kertoa siitä kellekään tai edes hakea apua.

Hienoa tosiaan... Eletäänkö me ap:n kanssa samassa Suomessa?



Mua ainakin hävettää ihan pirusti oma taipuvaisuuteni masennukseen. Se on asia mikä pitää nykypäivän työelämässä salata, hillitön leima otsassa heti jos asiasta avoimesti kertoo.



Olen käyttänyt tuhansia euroja terapiaan, että oppisin elämään paremmin näiden toistuvien masennusjaksojen kanssa, että oppisin niitä mahdollisuuksien mukaan välttämään/lieventämään. Julkiselta puolelta apua ei meidän kunnassa saa.



Perheeni, työurani ja itsetuntoni ovat kärsineet vaikeista masennusvuosistani mittaamattoman paljon. Oma kärsimykseni siinä sivussa tietenkin. Se tunne, että olet taakka lähimmillesi, se tunne kun et nuku ollenkaan yö toisensa jälkeen ja pelkäät kuolevasi ja lopulta haluatkin kuolla. Todella hienoa kerrassaan.



Tällä hetkellä asiat ovat paremmin kuin vuosiin, terapian ansiosta. Terapiassa ollaan päästy käsiksi niihin patoutuneisiin tunteisiin, mitkä pahiten hiertävät. Varhaislapsuuteen, missä minun tarpeilleni ollut tilaa isäni vaikean sairauden ja alkoholismin vuoksi. Nyt nelikymppisenä opettelen vihdoin rakastamaan ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Juuri sitä mitä olisin tarvinnut vanhemmiltani silloin vauvana. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :)



Ap:lle toivoisin avarakatseisempaa suhtautumista sairauteen, mitä masennukseksi kutsutaan. Ota selvää asioista, ennen kuin heität kiviä. Kukaan oikeasti masentunut ei pidä masennustaan hienona. On kyse aivan eri asiasta kun julkkikset tilittävät naistenlehdissä "masennuksiaan". Masennus on pahimmillaan tappava sairaus.

halua tuhlata sitä ainutlaatuista elämäänsä johonkin masennuksessa mähöttämiseen.



Hei haloo, ihmisillä on oikeasti rankkojakin kokemuksia lapsuudessa ja menevät silti eteen päin ja nauttivatkin elämästä.



Nykyään on niin trendikastä nostaa kädet pystyyn kolmikymppisenä kun se äiti silloin mun lapsuudessa ei kerran ottanut syliin. On pakko aloittaa lääkitys ja päästä sairaseläkkeelle kun on niin ahdistunut siitä, että isi ja äiti ei koko elämäänsä suostuneet pyörimään pikku prinsessan ympärillä.



Turhan kalliiksi tulee yhteiskunnalle nämä "lapsuuden tunnekylmyyttä märehtivät"-masentujat, jotka ei jaksa/viitsi töitä tehdä kun rahaa saa ilmaiseksikin.

Kaikki pyörii omien ajatusten ja etenkin epäonnistumisten ympärillä. Läheinen on masentunut, ei kutenkaan ole perheenjäsen.

Valittaa yksinäisyyttä ja odottaa, että hänelle pitää soittaa ja häntä kysyä ulos. Katkaoo yhteydet tuttaviin, jotka eivät tee, kuten hän tahtoo.

Ehkä tuossa on muutakin kuin masennusta- vaativa persoona tai jotain.

Itsemurhistakin puhuu säännöllisesti eli kyllä siinä masennustakin on. Lääkitys on ja hoitosuhde, mutta pahoin pelkään, että terapeuttikin menee loppuun tuon ihmisen kanssa. Mitään ohjeita ei noudata, terapeutti on ehdottanut vaikka mitä.

Joskus tuntuu, että tahtooko edes pois omasta suostaan, kun ei edes yritä ottaa ammattilaisen neuvoja vastaan.

On kuitenkin riippuvainen terapeutista-kai joku paikka, missä käy säännöllisesti. Autetuksi ei ole kyllä tullut.

ärsyttää ihan suunnattomasti! ymmärrän ehkä silloin jos ihminen on ihan yksin, mutta kun on ystäviä ja läheisiä ja lapsia, niin miksi helvetissä pitää luovuttaa? ai koska se on niiin helppoa! miksi muut taistelevat? miksi luullaan, että just sinulla on paska mieli, miski ei voida tajuta, että välillä nyt menee päin mäntyä... ja nuoret parikymmpiset, masentuvat kun ei saa töitä tai kun ei jaksa käydä koulua loppuun ja sitten mase3nnutaan! en vaan ymmärrä...

Mä olen jo toipumassa, mutta "pahimpina aikoina" sitä ei todellakaan jaksanut olla perheeseen ja ystäviin yhteyksissä vaikka periaatteessa jollain tasolla tiesi, että ne on siinä.

Jatsi teki tuhoa sodanjälkeisiin polviin. Kuunnelkaa tätäkin. Vai jazz on muka hilpeää musiikkia.

Amerikkalainen populaarikultuuri on tuhonut mielenterveyden salakavalasti korvia myöten syöpyen mieliimme. Kaiken alku on orjuus. Orjuuden myötä masennus on siirtynyt näkymättömänä sairautena myös meille Suomeen.

Kaikki ne kurjat ihmiskohtalot...



Sitten on vielä hip hop ja heavy, jotka niittävät samaa synkkää säveltään ja vievät tuhansia kuulijoita elävinä henkiseen rappioon. Moni on elävä ja kuollut korvalappujen kuuntelija.

(siis asian tunnustanutta). Kumpikaan ei valita tunnekylmää lapsuuttaan, vaan alkoivat lääkityksen kun eivät enää kestäneet työstressiä. Kumpikin ollut työelämässä yli 10 vuotta ja joutuvat tekemään pitkää päivää paskassa työpaikassa. Kyllä siinä pikkuhiljaa masentuu.

ja tajunnut, että turhaan masentelet, koska elämä on elämisen arvoinen varsinkin täällä...

No kaikki eivät ole syntyneet kultalusikka poikittain anuksessa. Joidenkin elämä on oikeasti kituuttamista vuodesta toiseen.

En olisi ilmeisesti saanut masentua 9 vuoden koulukiusaamishelvetistä jonka vuoksi kärsin edelleen ahdistuneisuushäiriöstä. Pelkään ihmisiä vaikka haluaisinkin olla ihmisten kanssa tekemisissä. Seitsemännellä luokalla minulle diagnosoitiin vakava depressio.

Vuotta myöhemmin äitini kuoli ja jouduin koulukotiin jossa minut raiskattiin useasti.

Myöhemmin elämä on ollut pelkkää väliinputoamista ja v-mäisiä kurppia jotka eivät omien sanojensa mukaan "voi luottaa minuun taustojeni takia".

Elossa ollaan joo, mutta en soisi kenelläkään muulle samanlaista elämää mitä minulla on ollut.

(siis asian tunnustanutta). Kumpikaan ei valita tunnekylmää lapsuuttaan, vaan alkoivat lääkityksen kun eivät enää kestäneet työstressiä. Kumpikin ollut työelämässä yli 10 vuotta ja joutuvat tekemään pitkää päivää paskassa työpaikassa. Kyllä siinä pikkuhiljaa masentuu.

Yhtäkkiä kun olin pari vuotta ollut yksin, jouduin taloudelisiin vaikeuksiin ja olin yksinäinen. Sit alkoi meneen yöunet ja siitä seurasi kunnon unettomuus ja masennus samalla. Olin jo *NÄIN* lähellä tehdä jotain itselleni, mutta onnistuin laittamaan äidille viestin etten jaksa enää. Hän hoiti mut lääkärille ja muutenkin helpotti kun pääs "kaapista ulos" ongelmiensa kanssa. Nyt syön paria lääkettä ja suunta on paranemaan, mutta yhä jos esim tulee joku pienikin vastoinkäyminen, lannistun täysin pariksi päiväksi.

pienestä eläkkeestä ja siitä että saan napostella lääkkeitä. En mä olis halunnutkaan käydä töissä.

Sekin on mukavaa että saan välillä repiä itteni sängystä ja pakottaa itteni suihkuun. Lapsillekin on mukavaa selitellä miksi tartten niin paljon unta ja miksi en jaksa touhuta niinkuin muut.



Todella hienoo! :P

anteeksi vain, naurattaa aina nää:

Mun elämä on ollut kauheinta, kellään muulla ei ole ollut kauheampaa. Mulla on oikeus nyt olla masentunut ja ahdistunut kun mulla on ollut niin kamalaa.

Asia ok, ole masentunut ja ahdistunut. Mutta älä ole vihamielinen niille, jotka on saattaneet kokea pahempaakin ja silti yrittävät tehdä omasta elämästään laadukasta ja mahdollisimman hyvää.

ja tajunnut, että turhaan masentelet, koska elämä on elämisen arvoinen varsinkin täällä...

No kaikki eivät ole syntyneet kultalusikka poikittain anuksessa. Joidenkin elämä on oikeasti kituuttamista vuodesta toiseen.

En olisi ilmeisesti saanut masentua 9 vuoden koulukiusaamishelvetistä jonka vuoksi kärsin edelleen ahdistuneisuushäiriöstä. Pelkään ihmisiä vaikka haluaisinkin olla ihmisten kanssa tekemisissä. Seitsemännellä luokalla minulle diagnosoitiin vakava depressio.

Vuotta myöhemmin äitini kuoli ja jouduin koulukotiin jossa minut raiskattiin useasti.

Myöhemmin elämä on ollut pelkkää väliinputoamista ja v-mäisiä kurppia jotka eivät omien sanojensa mukaan "voi luottaa minuun taustojeni takia".

Elossa ollaan joo, mutta en soisi kenelläkään muulle samanlaista elämää mitä minulla on ollut.

mutta silti kouluttanut itsensä ja mennyt töihin ja pärjännyt, iskee sellainen kyllästyminen. Meikäläisen pienestä palkasta haluaa elää kaikki varhaiseläkeläiset, masentuneet, työttömät yms. ja kaikki ulvoo, että miksi ne saa rahaa niin paljon.



Hei haloo, mun palkasta ei riitä enää ottaa yhtään enempää veroa teille, jotka ette töitä tee ja ette aiokaan tehdä. Ihan tavallista pienipalkkaista duunarintyötä kun tekee, taustalle joskus kaihertaa pieni vitutus siitä, että kohta meitä työtätekeviä on vähemmän kuin niitä, joita me elätetään palkasta viedyllä verolla.



Jos meniskin työterveyteen ja latelis sinne lapsuuden traumat ja olis pari vuotta saikulla muiden elätettävänä tässä välissä. Pitäis vähän ommoo lommoo ja panis muute maksaan mun elämisen vähäksi aikaa.



Joskus siis tulee vain tällainen mieleen kun katsoo, kuinka nää masentuneet saikkulaiset bailaa iloisesti yökaudet ja matkustelee ulkomailla yms.

turvattomaan lapsuuteen ja turvattomaan kiintymyssuhteeseen, eli lapsi ei ole saanut vanhemmiltaan hyväksyntää ja tukea. Tällainen kasvuolosuhde vaikuttaa lapsen kehittyviin aivoihin ja niiden kehittyvään fysiologiaan: se muuttaa ihmsisen aivojen synapsiyhteyksien toimintaa, välittäjäaineiden rakennetta sekä ylipäätään ihmisen säätelyjärjestelmiä, kuten stressivastetta eli sitä kuinka paljon ihminen kestää painetta jotta stressaantuu, kuinka herkästi kortisolia alkaa erittyä. Kortisoli taas vaikuttaa siihen miten herkästi ihminen masentuu.

Ihmisen lapsuus ja nuoruusvuodet ja niiden tapahtumat ja ihmissuhteet muokkaavat ihmistä voimallisesti, ja on työlästä muuttua myöhemmin toisen laiseksi. SIksi terapiat tuottavat tulosta vasta jatkuttuaan tarpeeksi pitkään. Aivojen muovaantuvuus on aikuisena paljon hitaampaa, eikä esimerkiksi stressivastetta voi enää paljon muokata, kun se on jo vakiintunut tietynlaiseksi.

Muutoksia ihmisen tapaan suhtautua asioihin toki tapahtuu ja aivojen synapsiyhteydet muuntua, mutta ei läheskään yhtä joustavasti kuin lapsena tai nuorena.

En mä usko, että masentuneena olo on mitenkään muodikasta tai kenellekään ihannoitava asia. Joillakin on siihen vaan suurempi riski sairastua, ja pitää ymmärtää, mistä tämä riski johtuu ja että ihmisen elämässä on ollut sellaisia tekijöitä jotka siihen altistaa, mille ihminen -lapsi ja nuori - ei voi itse vaikuttaa. Ei lapsi voi valita vanhempiaan kuten vanhemmat eivät pysty itse valitsemaan omaa kykyään turvalliseen vanhemmuuteen. Joillakin se on ja joillakin ei, ja turvattomuus periytyy sosiaalisesti yleensä sukupolvelta toiselle. Siksi jotkut perheet ja suvut syrjäytyvät monessa sukupolvessa.

Koska kyseessä todellakin on usein jo lapsuudessa syntynyt vaurio. Sen voi peittää, voi täyttää elämänsä korviketoiminnoilla ja tosiaan koko ajan tehdä kauheasti jotain. Silloin se masennus saattaa pysyä piilossa ihan kuolinvuoteelle saakka- jossa sitten ehkä tajuaa ettei koko elämänsä aikana ole uskaltanut rakastaa ja arvostaa itseään, ei ole uskaltanut toteuttaa unelmiaan, ehkä ei edes rakastaa. ON vain kamalasti tehnyt kaikkea ja suorittanut- tai kuten tänä päivänä kun saa näyttää myös surkeuttaan enemmän kuin ennen- tuntenut olonsa surkeaksi ja itsensä arvottomaksi. Masennus on tosi kummallinen juttu, mä en itse edes tiennyt sairastavani sitä. IHmettelin vaan miksi elämä tuntuu niin järkyttävän raskaalta ja työläältä ja tajusin että muiden elämä ei taida olla niin vaivalloista kuin mun. Moni varmaan "masentuu" myös ihan uupumustaan ja sitä että sairastamalla saa luvan olla heikko. Se ei ehkä ole samaa masennusta, kuitenkin sellainenkin ihminen tarvitsisi silloin huomiota, jotta hän voisi alkaa voida paremmin. Jotain hätää on myös ihmisellä jossa toisen heikkous tai masennus aiheuttaa aggressiota. Usein on heikompi vihata muita kuin kohdata omat ongelmansa tai vaikka suuret menetyksensä, surunsa.

Koska kyseessä todellakin on usein jo lapsuudessa syntynyt vaurio. Sen voi peittää, voi täyttää elämänsä korviketoiminnoilla ja tosiaan koko ajan tehdä kauheasti jotain. Silloin se masennus saattaa pysyä piilossa ihan kuolinvuoteelle saakka- jossa sitten ehkä tajuaa ettei koko elämänsä aikana ole uskaltanut rakastaa ja arvostaa itseään, ei ole uskaltanut toteuttaa unelmiaan, ehkä ei edes rakastaa. ON vain kamalasti tehnyt kaikkea ja suorittanut- tai kuten tänä päivänä kun saa näyttää myös surkeuttaan enemmän kuin ennen- tuntenut olonsa surkeaksi ja itsensä arvottomaksi. Masennus on tosi kummallinen juttu, mä en itse edes tiennyt sairastavani sitä. IHmettelin vaan miksi elämä tuntuu niin järkyttävän raskaalta ja työläältä ja tajusin että muiden elämä ei taida olla niin vaivalloista kuin mun. Moni varmaan "masentuu" myös ihan uupumustaan ja sitä että sairastamalla saa luvan olla heikko. Se ei ehkä ole samaa masennusta, kuitenkin sellainenkin ihminen tarvitsisi silloin huomiota, jotta hän voisi alkaa voida paremmin. Jotain hätää on myös ihmisellä jossa toisen heikkous tai masennus aiheuttaa aggressiota. Usein on heikompi vihata muita kuin kohdata omat ongelmansa tai vaikka suuret menetyksensä, surunsa.



"sisään"....

mutta silti kouluttanut itsensä ja mennyt töihin ja pärjännyt, iskee sellainen kyllästyminen. Meikäläisen pienestä palkasta haluaa elää kaikki varhaiseläkeläiset, masentuneet, työttömät yms. ja kaikki ulvoo, että miksi ne saa rahaa niin paljon.

Hei haloo, mun palkasta ei riitä enää ottaa yhtään enempää veroa teille, jotka ette töitä tee ja ette aiokaan tehdä. Ihan tavallista pienipalkkaista duunarintyötä kun tekee, taustalle joskus kaihertaa pieni vitutus siitä, että kohta meitä työtätekeviä on vähemmän kuin niitä, joita me elätetään palkasta viedyllä verolla.

Jos meniskin työterveyteen ja latelis sinne lapsuuden traumat ja olis pari vuotta saikulla muiden elätettävänä tässä välissä. Pitäis vähän ommoo lommoo ja panis muute maksaan mun elämisen vähäksi aikaa.

Joskus siis tulee vain tällainen mieleen kun katsoo, kuinka nää masentuneet saikkulaiset bailaa iloisesti yökaudet ja matkustelee ulkomailla yms.

niin vahva että et ole vaurioitunut. Moni vaurioituu ihan oikeasti ja pahasti lapsuuden helvetissä. Ja ehkä jokunen sitten on vain avuton tai laiska, mutta kyllä masennus on tosi kauhea juttu, eikä sille itse mitään voi. Sitä kun ei välttämättä edes itse tajua. Mä tunsin itseni tosi arvottomaksi, sä olet kääntänyt arvottomuuden toisten niskaan, ehkä se on sitten hyvä keino jaksaa paremmin? Koska kun itse tuntee olevansa vailla arvoa, ei meinaa jaksaa.