Tunnetko sukupuolensa vaihtanutta?

olisi raskasta, jos joku olisi noin pahasti sairas.

Se on pitkä ja raskas prosessi. Jotenkin minusta tuntuu, että suurin muutos tapahtui kuitenkin, kun hän "tuli ulos kaapista" ja kertoi, että aikoo vaihtaa sukupuoltaan. Hän sai hurjasti rohkeutta ja itseluottamusta. Asiasta oli jotenkin helpompi puhua, kun kaikki konkretisoitui.



Prosessin aikana minusta tuntui välillä, että minulta vaadittiin liikaa. Minun piti olla joka paikassa tukena ja turvana ja käytettävissä suunnilleen ympäri vuorokauden. Ei tietenkään koko aikaa, mutta sellaisissa kriisivaiheissa, leikkausten ympärillä jne. Mutta puhuimme asiasta ja ystäväni totesi, että tarvitsi minua siinä hetkessä enemmän kuin koskaan ja minä koin velvollisuudekseni olla läsnä. Kaikki solahti suht normaaleihin uomiinsa, kun kaikki hoidot oli tehty. Enkä ole katunut sitä, että välillä elin prosesissa mukana sielu vereslihalla.



Suhteemme on muuttunut nyt naisen ja miehen välisestä ystväyydestä kahden naisen väliseksi ystävyydeksi, mutta samoja ihmisiä tässä edelleen ollaa. Hieman isompia vain :)



Setan trans-tukipisteellä voisi olla sinullekin jotain annettavaa.

Miehestä naiseksi muistaakseni?

Ihan ensiksi, puhutaan sukupuolensa korjanneesta, ei vaihtaneesta.



Kyseinen henkilö korjasi sukupuoltaan naisesta mieheksi. En ole koskaan elämässäni tavannut niin tasapainoista ihmistä, oikeasti ihan ihmettelen että miten voi olla kun niin raskas prosessi takana. On tiennyt lapsesta asti, että on "väärässä ruumiissa", päälle parikymppisenä sitten päätti tehdä asialle jotakin.



Olen seurannut muutosta hyvin läheltä. Kyllä se omille hermoille otti tietenkin kun pelotti, että entä jos SITTENKIN tekee väärän päätöksen. Turhaan pelkäsin! Yli vuoden psykologiset tutkimukset kävi läpi ja siellä kyllä perattiin tarkan kamman läpi, onko valmis prosessiin ja onko taustalla jotain psykologista sairautta. Ei ollut.



Muutos on ollut kaikinpuolin pelkästään positiivinen. Hän on itse paljon onnellisempi, aiemmin vihasi vartaloaan yli kaiken, tai tiettyjä osia vartalossaan, ja nyt voi paljon, paljon paremmin. On naimisissa, aviopuoliso tietää taustan ja ovat silti niiiiin rakastuneita että ei voi kuin kateellinen olla..



Suhteemme ei muuttunut oikeastaan mitenkään.. Hänen persoonallisuutensa ei muuttunut millään lailla, ihan sama ihminen on, onnellisempi ja RAUHALLISEMPI vain. Ihan ensimmäiset kuukaudet kun oli ekat hormonit ottanut, niin kärttyisempi ym. kun keholla kesti tottua. Ei muuten mitään.



Läheisenä ystävänä siis seurannut.

Ahdistuneesta, sulkeutuneesta ihmisestä tuli rauhallinen ja sellainen, joka on "kotonaan" itsessään. Mun mielestä vaan ehdottomasti hyvä muutos..

mutta olen tutustunut häneen vasta prosessin jälkeen.



Onhan se aivan järkyttävän raskas ja iso asia, onneksi ystäväni perhe on ihana ja ymmärtäväinen, ja välit ex-vaimoon ja lapseen, sekä muuhun sukuun ovat läheiset.



Kunniotan ystävääni valtavasti siitä, että on uskaltanut myöntää tosiasiat ja taistella oman onnellisuutensa puolesta syrjityksi tulemisen uhallakin. Ystävälläni on käynyt tuuri siinäkin mielessä, että hän on ruumiinrakenteeltaan sellainen, että "menee läpi" oikeassa sukupuolessaan eikä siis joudu jatkuvasti tuijotuksen tai ihmettelyn kohteeksi. Nykyisin on onnellinen ja tasapainoinen ihminen.

...siskoni (siis aiemmin veljeni)



Olen häntä 8 vuotta nuorempi ja olin vasta n. 13 -vuotias, kun hän kertoi perheelle sukupuoliristiriidastaan. Veljeni oli minulle aika etäinen, minkä näin jälkeen päin koen, että saattoi johtua hänen suurista vaikeuksistaan.



Sukupuolenkorjausprosessi oli tietenkin raskas ja monesti muistan, että minua nuorena ärsytti hänen naisellisuuden korostaminen ja ylilyönnit, mutta nyt hän on löytänyt oman tyylinsä.



Nyt n. 20 vuoden jälkeen hän on minulle hyvin rakas sisko ja hassua on, että kun tätä nyt täällä kysyttiin ja aloin muistella, niin tuntui hullulta muistella veljeä... sillä minullahan on aina ollut sisko ja vielä ihana sellainen.

meillä on siskoni kanssa nyt todella läheiset välit ja hän elää oikeastaa aika normaalia elämää parisuhteessa naisen kanssa (no siis minusta normaalia, ei kai kovin monen muun mielestä kuitenkaan ;)), käy töissä jne.. Hän on täti lapsilleni ja joskus tulee aika, milloin tädin taustoista on hyvä puhua heillekin.



Älkää nyt ihmeessä säälikö.. iso rikkaus hän on minun elämässäni ainakin ollut.

Tytöksi syntyi, muttei koskaan vaikuttanut tytöltä. Aikuisiällä sai tietää olevansa interseksuaali ja sillä perusteella sai ihan lääkärin puoltavan lausunnon leikkausta varten. Oli koko lapsuus- ja nuoruusiän hukassa ja vähän väliä psykiatrisella. Selvisi myös että lääkärit olivat asian salanneet myös henkilön vanhemmilta. Nyt on onnistunut leikkaus takana ja on naimisissa naisen kanssa. En tiedä lasketaanko tätä tapausta noihin mitä hait, mutta kerroin kuitenkin.

Yhden mieheksi itsensä korjanneen.

Hän oli naisena ujo ja vaivaantunen oloinen, mutta miehenä itsevarmempi ja kulkee pää pystyssä.

Vaikuttaa siltä, että hän on nyt paljon onnellisempi! :)

Naisen, joka on nykyään mies. Siskot puhuvat tästä miehestä edelleen siskona ja tyttönimellä, vaikka leikkauksesta on jo reilusti 10v.

Naimisissa on naisen kanssa

Naisesta mieheksi. Ihan normaali ja mukava ihminen..ollaan käyty kimpassa baareissa jne, ja hänellä on tyttöystäväkin, Välillä tosin kun tulee sisarusten välille jotain kipinää niin alkaa homoheitot lentämään ja jotain munattomuudesta...huah, mutta hän onkin fiksu ihminen ettei ota niitä niin tosissaan vaan on oma itsensä.



Niin yllättävintä tässä ihmisessä on, että hän on vnahoillislestadiolaisesta perheestä, perhe tukenut häntä aina kaikessa :) ihania ihmisiä