Lue keskustelun säännöt.
tykkääkö lapset koskaan isä-/äitipuolesta?
23.04.2011 |
Tuntuu että aina on jotai kärhämää. en ymmärrä miksi se pittää olla nii itsekäs että eroaa ja pilaa siinä samalla lasten elämän.. aikanaan kakola-ohjelmassa oli vajaa 10 poikaa ja kaikilla oli isä ja äiti eronnu..taitaa olla niin että harvemmin normaaliperheissä on yhtä pahoja ongelmia ku yh tai uusperheissä..
Kommentit (23)
Ystäväni uusio-poika oli sanonut, kun ystäväni mutti yhteen hänen isänsä kanssa, että "Ihanaa saada oikea perhe!".
Ja siskoni miehen kolme tytärtä ovat ihan hulluna siskooni. Yksi heistä oli todennut, "olet parasta, mitä meidän isille on ikinä tapahtunut" ja toinen sanonut, että "kiitos, kun olet olemssa". Ja tässä siis tilanne, jossa mies oli vielä naimisissa, kun tapasi sisareni. Myös miehen ex tykkää siskostani kuin hullu puurosta, ovat viettäneet esim. jouluja yhdessä ym. lapsille tärkeitä tapahtumia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä kuinka paljon he minusta pitävät. Ainakin näyttivät olevan iloisia kun menimme naimisiin. Nyt ovat jo aikuisia, ja soittelevat mulle myös ihan muuten vaan. Käydään joskus ulkona yhdesää tai shoppailemassa. Ja äitienpäivänä saan myös onnitteluja heiltä. .
... niinkin että puoliso/lasten isä tai äiti kuolee. Pitäisikö lesken jäädä yksin suremaan loppuelämäksi? Oletko varma, että itse jättäytyisit yksin puolisosi kuoleman jälkeen... tai puolisosi jäisi, jos sinä kuolisit? Elämässä tapahtuu kaikkea kurjaa (eroja, kuolemia...), mutta onneksi usein elämässä saa myös mahdollisuuden uuteen onneen.
Aikuiset lapset soittelevat mulle aina höpötyspuhelunsa ja mä sitten kerron miehelle kuulumiset. Jos heillä on ongelma, kysyvät ekana neuvoa. Jos he muuttavat, mua pyydetään siivousavuksi jne. Äiteinpäivänä saan kukkasen ja joulut muistavat lahjalla.
Tietysti saattavat joskus kritisoidakin selän takana. Miksei? Ovat 23 ja 25, tyttöjä kumpikin. Varmaan juoruilevatkin, mutta aidosti tuntuvat tykkäävän. Nuoremmalta oli mies muuttaessa yhteen kysynyt lupaa. Oli kuulemma sanonut (oli silloin 16v), että "maija on ihan kiva, ei haittaa mua yhtään". Nuorempi siis asui isällään, vanhempi oli just muuttanut omilleen. Äitikin heillä on, mutta äitillä on kaikkea terveysongelmaa ja ei jaksa paneutua heidän asioihinsa. Ovat hyvissä väleissä, mutta sen konkreettisen "äitiavun" annan minä. Eli minä olen opettanut pesemään ikkunat, laittamaan verhoja, kertonut, koska lakanat pitää vaihtaa, opettanut tekeen edullista, opiskelijabudjetin ruokaa jne.
En tiedä kuinka paljon he minusta pitävät. Ainakin näyttivät olevan iloisia kun menimme naimisiin. Nyt ovat jo aikuisia, ja soittelevat mulle myös ihan muuten vaan. Käydään joskus ulkona yhdesää tai shoppailemassa. Ja äitienpäivänä saan myös onnitteluja heiltä. .
ainakin soittelee veljelleni useammin kuin omalle isälleen tai äidilleen, vaikka niillä vähän ongelmia olikin pojan ollessa murrosikäinen. Riitelivät silloin paljon, toisaalta se kertoo myös siitä, että suhden oli tarpeeksi läheinen jotta uskalsivat riidellä (itse en ole ikinä riidellyt tytärpuoleni kanssa, olen ollut aika varovainen sen suhteen).
Myös minä tulen hyvin toimeen tytärpuoleni kanssa, vaikka alussa minun olikin aika vaikea sopeutua äitipuolena oloon; tyttö oli silloin pahassa uhmaiässä ja itse en tuntenut lapsia ollenkaan, ei siis mitään käsitystäkään siitä, että se oli vain ohimenevä kausi. Mutta oppia ikä kaikki, ja ajan kanssa suhteemme on koko ajan parantunut. Varsinkin tytön murrosiässä olin paljonkin avuksi muistuttamassa miehelle, että muorrosikä on ohimenevä kausi ja nyt pitää vaan olla pitkä pinna, paljon ymmärrystä ja selkeät rajat - vähän ulkopuolisen on niin paljon helpompi olla, kun ei samalla tavalla ole tunteet pelissä kuin omilla vanhemmilla. Nyt tyttö on jo parikymppinen, asuu omassa kodissa ja on pienen vauvan äiti. Vauva tuntuu jotenkin heti alussa läheisemmältä, kun sen elämämässä saa olla mukana alusta saakka eikä ole epävarmuutta enää siitäkään, että kestääkö miehen ja minun suhde ja saako siis jatkossakin olla tekemisissä vauvan kanssa (tämä asia ei aina ollut ihan selvää silloin, kun tytärpuoli oli lapsi).
Vastasin vähän asian vierestä, mutta olkoon....
JOka tapauksessa luulen, että lapsipuolet usekin pitävät äiti-/isäpuolistaan, silloinkin kun on ollut ongelmia, jos niistä ongelmista vaan on selvitty ja on ollut aikaa luoda ihan oikea, turvallinen suhde siihen äiti-/isäpuoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exän tytär kuitenkin ollut parisen kertaa yökylässä, ihan mielellään tuntuu mun luo edelleen tulevan:)
saattoi alttarille ja luovutti isäpuoli. Biologinen isä istui penkissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytärpuoleni kirjoitteli minulle rakkaudentunnustuksia ja piirteli kuvia ison laatikollisen ikävuosina 5-8-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saattoi alttarille ja luovutti isäpuoli. Biologinen isä istui penkissä.
Omissa häissäni taitaisi käydä samalla tavalla, jos siis haluaisin jonkun saattavan minut alttarille.
Sain isäpuolen ollessa pahimmassa teini-iässä, eli noin 14 v. Koville hänet pistin, mutta hyvät hermot mies omasi, ja voitti luottamukseni. Nyt mies on minulle enemmän kuin oma isä, vaikka isäänikin näen aika usein, mutta selvästi harvemmin kuin isäpuoltani.
Olen jo lähes 30 v, ja isäpuolellani on edelleen itselleni paljon merkitystä. Hänestä olen ehkä saanut paremman miehenmallin kuin isästäni ikinä.
Kaikki isäpuolet eivät ole pahoja, eivätkä äitipuoletkaan, koska taas tiedän äitini olevan isäpuoleni lapsille enemmän kuin heidän oma äitinsä.
Johtuu varmaan siitä et olin 7kk kun tavattiin.=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fiksu ja mukava ihminen hän onkin.
Lähinnä tietty äitini exän lapset, jotka olivat silloin jo isoja, teini-iästä ylöspäin. Eivät asuneet siis meidän kanssamme, eli en ole koskaan oikein sisaruspuolina pitää ja olivat sen verran vanhempia, ettei meillä sinällään ole mitään läheistä suhdetta, mutta äitiini pitävät edelleen aikuisena yhteyttä ahkerammin kuin isäänsä tai kehenkään muuhun hänen existään (siis näihin tuskin olenkaan) tai nykyisestään.
Sitten on muutamat lapset lähipiirissä, joilla ei isää ole ollut mukana elämässä ja sitten äidin uusi mies on tuohon rooliin astunut, välittämättä siitä, ettei ole hänen biologinen lapsensa. Ja näillä myös jo yhteisiäkin lapsia ja aivan yhtä rakkaita ovat nämä isommatkin, eikä mitään eroa kohtelussa huomaa. Siis toisin sanoen kukaan ei tietäisi, etteivät ole biologisia. Ihanaa on kuulla ensi kertaa isättömän lapsen sanovan isänä pitämäänsä henkilöä isäkseen, vilpittömästi. Siis silloin, kun tämä tunne isä-lapsi-suhteesta vaikuttaa aidosti molemminpuoliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma poikani pitää isäpuolestaan, välillä jopa enemmän kuin minusta. Tietysti asiaan saattaa vaikuttaa se, että mies on lepsumpi kasvatuksessa...=D
Meillä on tietysti sekin, että pojan biologinen isä ei ole missään vaiheessa ollut tekemisissä kanssamme eli lapsi ei ole joutunut kokemaan eroa. Mies on myös ollut pojan elämässä ihan pienestä pitäen, hän oli 3v. kun aloimme tapailla.
Meillä ei kyllä huomaa eroa, onko biologinen lapsi vai ei. Samalla tavalla kasvatetaan ja huolehditaan kuin pikkusiskostakin. Meillä on nyt itse asiassa suunnitelmissa, että mies adoptoisi pojan mutta se asia on nyt vielä harkinassa, siis minun puoleltani. Mies tuota nimittäin ehdotti.
Hassu ajatus, että minäkin olen oikeastaan äitipuoli. En olisi ikinä uskonut, että tällaisenkin statuksen joudun harteilleni ottamaan. Enkä aiemmin ole tältä kannalta asiaa hoksannut ajatellakaan.
Lasta en ole tavannut. En osaa edes arvailla, miksi hän pitäisi minusta, jos joskus tapaamme. Äitipuoleksi en ole halunnut enkä pyrkinyt, mutta sellainen olen. Kiva roolileikki. Millaiseksihan alan, hmm.
itse RAKASTAN (ex)isäpuoltani, kuten
(ex)äitipuoltani, myöskin välitän nykyisestä isäpuolestani, samoin nykyiaestä äitipuolestani. Ja olen ymmärtänyt, että mieheni lapsi, tykkää minusta kovasti, usein kehuu kuinka teen hyvää ruokaa, tahtoo viettää aikaa kanssani jne.. Hän ei myöskään muista aikaa, kun vanhempansa ovat olleet yhdessä (äitinsä lähti toisen miehen matkaan kun lapsi oli 1,5v.), vaan luulee että näin on aina ollut. Että uusperheet eivät aina ole saatanasta, vaan monesti toimivat paremmin kuin se alkuperäinen ydinperhe...
itse RAKASTAN (ex)isäpuoltani, kuten (ex)äitipuoltani, myöskin välitän nykyisestä isäpuolestani, samoin nykyiaestä äitipuolestani. Ja olen ymmärtänyt, että mieheni lapsi, tykkää minusta kovasti, usein kehuu kuinka teen hyvää ruokaa, tahtoo viettää aikaa kanssani jne.. Hän ei myöskään muista aikaa, kun vanhempansa ovat olleet yhdessä (äitinsä lähti toisen miehen matkaan kun lapsi oli 1,5v.), vaan luulee että näin on aina ollut. Että uusperheet eivät aina ole saatanasta, vaan monesti toimivat paremmin kuin se alkuperäinen ydinperhe...
että (ex)isä(puoleni) saatoi minua ensin, sitten vaihdettin biologiseen isääni, joka luovutti minut miehelleni alttarilla, tämä oli ainut vaihtoehto jonka saatoin kuvitella, koska molemmat ovat rakkaita isiä mulle..
Hassu ajatus, että minäkin olen oikeastaan äitipuoli. En olisi ikinä uskonut, että tällaisenkin statuksen joudun harteilleni ottamaan. Enkä aiemmin ole tältä kannalta asiaa hoksannut ajatellakaan.
Lasta en ole tavannut. En osaa edes arvailla, miksi hän pitäisi minusta, jos joskus tapaamme. Äitipuoleksi en ole halunnut enkä pyrkinyt, mutta sellainen olen. Kiva roolileikki. Millaiseksihan alan, hmm.
Oisko tässä ideaa? Jos alan sellaiseksi, jolla ei ole mitään rajoja eikä väliä millään. Teen ihan omat säännöt - tai säännöttömyydet. Karkkia, leffoja ja nettipelejä. Ikuinen lauantai! Nukkumaan saa mennä silloin kun haluaa. Jos haluaa.
Yhdentekevää, tykkääkö tenava minusta vai ei tykkää. Mitään kasvatustyötä en ainakaan ala harrastelemaan, jos se tänne meille tuupataan.
uusi 'iskä', kun olin n. 11-vuotias. Äiti meni uusiin naimisiin ja sai vielä muutaman lapsenkin myöhemmin.
Oma isäkin minulla on jonka kanssa ollaan läheisiä, siis niin läheisiä että vielä aikuisenakin isän kainaloon saattaa käpertyä. :)
'Iskä' oli aina jotenkin mahtava tyyppi, teki kaikkensa myös minun eteen, otti huomioon ja kesti teini-iän kiukuttelut. Tykkäsin hänestä kovasti ja käperryin myös hänen kainaloonsa. Aikuisiällä paljon juttelinkin hänen kanssaan.
Ei pahaa sanottavaa, meidän perheessä silloin tuo uusperhekuvio toimi. Ja ne pikkusisarukset jotka sain teini-iässä; parasta maailmassa! Ei voisi kuvitella elämää ilman heitä! Ihania, ja sai harjoitella lapsen hoitoa ja vastuuta.
T. liki 30-kymppinen
mun lapset ainakin tykkää kovin eksäni uudesta vaimosta, jonka kanssa asuvat. Ja minä tykkään, että hänellä on uusi puoliso ja vielä sellainen, joka osaa olla lasteni kanssa todella hyvin. Koskaan eivät ole lapset häntä haukkuneet.