Onko teidän suvussa mielenterveyspotilaat leimaantuneet?

Itseni lisäksi vain yksi lähisukulainen on diagnosoitu ja kyllähän siitä paljon juoruillaan. Itsehän en tiedä mitä selkäni takana puhutaan, enkä kyllä välitäkään.

Suvussamme on erittäin paljon mielenterveysongelmia, siksi oikeastaan jokaisella on niin läheinen sairastunut (tai itse), että tietää kokemuksesta kuinka rankoista ja todellisista sairauksista on kyse.



Ymmärtäväisesti ja usein toki huolta kantaen ihmisistä puhutaan, jos nyt yleensäkään mitään erityistä puhutaan.



Poikkeuksen sääntöön tekee eräs kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava nainen, jolla vielä on alkoholiongelmakin. Häntä kyllä vältellään hieman, mutta on itse niin ilkeä tapaus, että enpä ihmettele "lievää" pahojenpuhumistakaan. Se alkoholi hänet saa käyttäytymään erityisen pahasti. Hänestä kyllä puhutaan hyvääkin, jos on hyvä (alkoholiton) jakso menossa. Eikä tuo välttelykään ole mitenään totaalista, kutsutaan siis sukujuhliin jne.

Mun tätini on "hullu". Siis vaikka on mielisairaus, niin täytyykö hänelle antaa kaikki anteeksi ja painaa villaisella? Saako mielisairas käyttäytyä väkivaltaisesti ja pilata kaikkien muiden juhlamieli sukujuhlissa? MInusta ei saa, vaan parempi olis että oma perhe pitäis tämän henkilön poissa juhlista, etenkin kun tapauksia on useita, aina vaan tulee juhliin riehumaan.

ettei mt-ongelmia juurikaan ole... miehen suvussa taas on paljonkin ja eipä ole leimautuneet, mutta joitakin ainakin minä välettelen, kun ovat älyttömän rasittavia tyyppejä (mm. yksi narsisti, diagnosoitu)

suvussa on mielenterveyspotilaita useampi, itse olen yksi heistä, se tuorein tapaus. Mielestäni se on ollut ihan luonnollinen asia, ja itsekin avoimesti puhunut.

Riippuu sukulaisista. Osa on sitä mieltä, ettei "tarvitse sitä kuunnella, kun on tuollainen" ja nälvii usein. Osa taas suhtautuu normaalisti.

kaksi tapausta

ja mulle on ihan sama mitä mun sukulaiset musta ajattelee, en itsekään pidä suurinta osaa heistä mitenkään älykkäinä.

Meidän suvussa on niin paljon mt-potilaita, ettei se "kiinnosta" juuri ketään.

Varmaan johtuu siitä, että itse suhtaudutaan asiaan ihan samalla tavalla kuin mihin tahansa sairauteen.



Kuin myös siitä, että sukulaiset ovat fiksuja ihmisiä, jotka tietävät, että joka viides suomalainen sairastaa elämänsä aikana jonkin asteista mt-ongelmaa.

yksi masennuksen vuoksi työelämän ulkopuolelle jäänyt henkilö on ja hänestä puhutaan aina myönteiseen sävyyn ja pidetään ihan samanarvoisena kuin muitakin. Hänestä ei tosin ulospäin huomaa hänen sairauttaan, ainakaan silloin kun porukalla kokoonnutaan.

koska eivät kunnioita sikulaisten yksityisyyttä ja yrittävät syyttää omista ongelmistaan muita. Siksi välit on viileät.