Puran traumojanne ilmaiseksi, olkaa hyvä!

Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi 15-16-vuotiaana ja se on jättänyt jälkensä. Miten pääsen asian yli. Kävin 17-18-vuotiaana psykologin kanssa juttelemassa joka ei osanut auttaa ollenkaan. Mieheni tietää ja tukee mutta on kyllästynyt siihen että aina jankkaan samoja asioita. (Ei myönnä sitä mutta tiedän sen) Mitä tehdä? Miten kohdata asia ja päästä yli? Nyt siitä on kulunut 6 vuotta.

Vaikeaa! Eikö koko työpaikassa ole ketään, joka ajattelee itse tai uskaltaa paljastaa, että ajattelee itse?



Varmasti kyse on uskalluksesta. En usko, että olet ainoa "erilainen". Moni ajattelee työpaikkaansa, kuten sinäkin.



Toisaalta esimerkiksi homoasioissa monella uskovalla ei kerta kaikkiaan ole muuta mahdollisuutta kuin oma ajatuksensa. Ei ole kokemusta tutusta homosta, esimerkiksi, mikä olisi pakottanut muuttamaan ajattelua. Silloin on helppo vain olla "perusmieltä".



Olet nyt rauhassa oma itsesi vain. Teet sen, minkä sinun täytyy ja olet itsellesi rehellinen. Ajattelu on sallittua myös uskonasioissa. Ja kun ajattelet ja olet juuri niin kuin sinun ajatuksesi ovat, ehkä helpottuu myös oleminen niiden seassa, joiden tuntemukset ihan samoin kuin sinun tai minun ovat juuri niitä, mitä ovat. En osaa paremmin "neuvoa"! Ei olisi pitänyt keksiä tätä mahtipontista avausta...

Mulla siis vaikea astma.



En pysty olemaan ulkona siitepölykaudella.



Myös kovat pakkaset ja kovat helteet ovat vaikeita, mutta ne eivät yleensä kestä kerralla 3kk, joten ne eivät niin hankalia henkisesti kuin tämä kevät.



Periaatteessa ratkaisu olisi kai keväisin vaihtaa johonkin muuhun maahan, mutta se on vaikeaa ellei mahdotonta töitteni kannalta ja tietty sit olisin siellä ihan yksin. Lisäksi lääkärini on sanonut, että moni on saanut sieltä hetken helpotusta, mutta sitten allergisoitunut taas sen alueen paikallisille kasveille, joten ei tuokaan olisi edes ihannemaailmassa varmaan lopullinen ratkaisu.



Olen kyllä kiitollinen, että muuten pystyn elämään nyt varsin normaalia elämää, kun vaan en ole yhtään ulkona tai tuuleta tms.. Toissakeväänä ei sekään onnistunut.

ja siitä toipumisen suhteen minulla ei ole minkäänlaista asiantuntemusta eikä kokemusta. Niinpä neuvon ainoastaan, että etsit itsellesi uuden auttavan tahon. Jos yhdestä ammattiauttajasta ei ollut apua, toisesta voi olla. Mitä ilmeisimmin et yksin etkä lähipiirisi avulla pysty irrottautumaan ja paranemaan tästä asiasta. Tiedätkö, mistä voisit etsiä apua? Jos tiedät, toimi! Heti tiistaina. Hoida itseäsi, olet sen ja enemmänkin arvoinen.

Voinko jättää hänet oman onnensa nojaan kunnes suostuu myöntämään alkoholisminsa ja hakemaan apua? Ei kykene esim. maksamaan laskujaan vaan osa on ulosotossa koska ei muista maksaa niitä.



Yhteiskunnan taholta ei apua saa kun äiti ei myönnä alkoholin liikakäyttöä. Minulta alkaa jo voimat ja keinot olla loppu ja perhe-elämäkin kärsii.

minulla ei ole omaa kokemusta, mutta arvelisin, että voit jättää. Olet varmaan jo yrittänyt kaikkea muuta miljoona kertaa? Pelasta äitisi jos voit, mutta itsesi ja perheesi ensisijaisesti.

Elämässäni on sattunut kaikenlainsta pahaa, sairauksia, kuolemaa jne. Miten palauttaa usko elämään eikä pelätä koko ajan pahinta?

Jätin hänet väkivallan takia, hakkasi minut pari kertaa. Miksi silti säälin häntä ja toivon, että hän muuttuisi? Olemme eronneet jo jokunen vuosi sitten, mutta en pääse eteenpäin elämässäni.

Miten lakata säälimästä ja odottamasta enää mitään? Hänen tilanteensa pahenee koko ajan, taitaa viina olla enää ainut mitä kaipaa.

että kysytte niin vaikeita.



Mielenrauhaa etsin lukemalla, peilaamalla omia ajatuksiani toisten ajatuksiin, etsimällä ja ehkä löytämällä. Teatteri, runot, musiikki, kaikki käy. Usko itseesi, omiin ajatuksiisi - ne ovat totta.



Alkoholistimiehen hahmon kanssa painiskeleva! Sääliminen loppuu vasta sitten, kun uskot todella, että tärkeämpää on pitää huolta itsestäsi (näin ainakin minulla) ja että joskus ei kerta kaikkiaan voi auttaa. Ei voi. Ja jos on eronnut, ei ole enää vastuussa toisesta vaikka tämä ongelmissaan olisi kuin lapsi. Lasta ei saa jättää, aikuisen saa, vaikka tuntuukin pahalta.

Haluan uskoa, että kaikki järjestyy mutta omat voimat eivät riitä siihen. Mitä voisi/pitäisi lukea ja/tai kuunnella (musiikki)? Suosituksia? Teatteriin ei ole aikaa tai rahaa.

Mielenrauhaa etsin lukemalla, peilaamalla omia ajatuksiani toisten ajatuksiin, etsimällä ja ehkä löytämällä. Teatteri, runot, musiikki, kaikki käy. Usko itseesi, omiin ajatuksiisi - ne ovat totta.

että omiin tuntemuksiin voi uskoa - joka tapauksessa. Vaikka ne olisivat huonojakin. Ei tarvitse "uskomalla parempaan" yrittää tehdä elämästä väkisin parempaa. Sen sijaan itseään kannattaa kuunnella ja "uskoa".



Suosituksia on tietenkin vaikea antaa! Itsellä juttu menee niin, että kuuntelupuolen hoitaa CMX tai monet "ihan tavalliset" klassisen musiikin pläjäykset, kuten Bachin Air.



Ja kirjoissa käy moni kirja juuri siksi, että kirjassa aina on juuri sen kirjan kirjoittajan ajatukset, jotka herättävät minussa minun ajatuksiani. Jotenkin se mielenrauha tulee siitä vertautumisesta toiseen, jossa käy monta kertaa ilmi, että samalla viivalla tässä erilaisuudesta huolimatta ollaan. Enpäs tiedä, oliko tässä sinun kannaltasi mitään ymmärrettävää!

neitsyyteni reilu kymmenen vuotta sitten teini-ikäisenä kotibileissä, täydessä kännissä, kaupunkimme ällöttävimmälle miehenkuvotukselle. En onneksi muista tuosta tapahtumasta juuri mitään, mutta vieläkin, vuosien jälkeen tunnen suurta häpeää ja huonoa oloa siitä, miten eka kertani tapahtui.

Tietenkin mut vieraat olivat olleet kurkkimassa tapahtumia ja onneksi silloin ei vielä ollut kännyköissä kameroita!!



Kerropas miten tästä pääsee yli? Eipä kovin kummoisia ideoita ole ollut terapeutillakaan, kun asiasta mainitsin. Pitäis vaan kuulemma antaa itselleen anteeksi ja lopettaa itsensä syyttely. Joopa joo..

Oli paljonkin ymmärrettävää ja järkeenkäypää.

että omiin tuntemuksiin voi uskoa - joka tapauksessa. Vaikka ne olisivat huonojakin. Ei tarvitse "uskomalla parempaan" yrittää tehdä elämästä väkisin parempaa. Sen sijaan itseään kannattaa kuunnella ja "uskoa".

Suosituksia on tietenkin vaikea antaa! Itsellä juttu menee niin, että kuuntelupuolen hoitaa CMX tai monet "ihan tavalliset" klassisen musiikin pläjäykset, kuten Bachin Air.

Ja kirjoissa käy moni kirja juuri siksi, että kirjassa aina on juuri sen kirjan kirjoittajan ajatukset, jotka herättävät minussa minun ajatuksiani. Jotenkin se mielenrauha tulee siitä vertautumisesta toiseen, jossa käy monta kertaa ilmi, että samalla viivalla tässä erilaisuudesta huolimatta ollaan. Enpäs tiedä, oliko tässä sinun kannaltasi mitään ymmärrettävää!

tämä neitsyysjuttu on tietenkin myöskin hankala.



Kerron siis taas oman kokemukseni.



Tein virheen, hirveän virheen. Minäkin kuulin naurettavalta kuulostavan ohjeen, että pitää antaa itselleen anteeksi.



En ymmärtänyt ohjetta. Luulin, ettei minun tarvitse antaa itselleni anteeksi ja että ongelma on aivan muualla: hävettää, kun muut luulevat, että olen hirveä, kaikki ajattelevat että olen ääliö paska.



Se, jota kohtaan virheeni oli hirveä, olikin se joka tarjosi pelastusrengasta. Sanoi, että paskanko väliä. Vasta monia vuosia myöhemmin aloin "aktiivisesti antaa itselleni anteeksi", kuulostaa tyhmältä, mutta siinä vaiheessa, kun huomasin, miten miljoonakertaisesti olin itseäni rankaissut, huomasin myös, että se neuvo onkin totta.



Lopettaa itsensä rankaiseminen ja ahdistuminen = antaa itselleen anteeksi.



En vieläkään uskaltanut uskoa, että kyse tosiaan olisi siitä. Mutta aloin varovasti silitellä omaa mahaani (jännitän mahalla) ja sanomaan: Ap-kulta, sinä saat anteeksi. Aina kun epäilin ja panikoin, sanoin itselleni samaa. Ja ihmeiden ihme! Alkoi helpottaa.



Tuossa (ja minullakin) on varmaan ongelmana se, että on "tyhmyyttään" tehnyt nolon jutun. Sinullakin aikaa on vaikka kuinka paljon kulunut. Et ole enää sama. Olit teini. Teinit tekevät tyhmyyksiä. Saako sinusta teineille antaa anteeksi tyhmyydet, kun eiväthän he oikein vielä tiedä mistään mitään?



Se on minustakin niin, vaikka en tod. olekaan mikään terapeutti. Itselleen saa antaa anteeksi.