Jos jonkun pitäisi kuolla ja toisen jäädä henkiin, pitäisin lapseni ja menettäisin mieheni.

Eiköhän jokainen valitsisi juuri noin.

äidinrakkautta suurempaa rakkautta ei ole.

ja mies valitsisi aivan samoin. Mielestäni olisi kummallista jos pitäisi jotain muuta ihmistä tärkeämpänä kuin omaa lastaan.

Nyt ei ole (avio)miestä, ja en ajattele koko asiaa, kenenkään ei tarvis kuolla. Jos olisi ihan pakko valita, niin lapset tietysti jäisi henkiin, ensin kuolisi itse, sitten se mies ja sitten lapset, tossa järjestyksessä.

ja mies valitsisi aivan samoin. Mielestäni olisi kummallista jos pitäisi jotain muuta ihmistä tärkeämpänä kuin omaa lastaan.

mies on diabeetikko. Hän päästi minut kerrankin yksin saunaan ja jäi lasten kanssa kotiin. Sanoin vielä ovella huolehdithan sokerit. Olin pitkään saunassa, vaikka aina huolettaa. Suihkussa kuulin muka itkua. Menin kotiin, ensin näytti rauhalliselta. Esikoinen söi syöttötuolissa puuroa. Makuuhuoneen ovi oli auki. Kurkkasin sisään, mies istui lattialla vauva sylissä. Tajusin matalan sokerin. Otin vauvan, pistin sen sittesiin, hain hunajaa ja syötin miehelle, joka alkoi kouristella. Esikoinen itki la huusi pappa pappa. 5min myöhemmin kouristelu lakkasi ja tilanne tuli normaaliksi. Voi mitä olisikaan voinut käydä. En ehkä koskaan enää jätä lapsia miehelle.

Varmasti hirvittävä tilanne!



Varmasti mies oppi kuule tuosta itsekin ja pitää sokerit kunnossa tuleivaisuudessa! Lasten kanssa sitä ei aina ehdi mutta diabeteksen kanssa pitää muistaa itsensä välillä ensin että voi huolehtia muista.

että jos jonkun oli pakko lähteä meidän perheestä, niin mielummin se puoliso kuin lapsi. Se on jotenkin se ns luonnollisempi vaihtoehto.

se on sitä äidin vaistoa.Jos mun olis pakko valita kumman pelastan ensin palavasta autosta mieheni vai lapseni olis se lapsi totta kai...ja samoin tekis mun mieheni ja mun mielestäni se on just oikea järjestys. Se ei vähennä rakkauttani miestäni kohtaan. Minusta on jopa luonnotonta valita se puoliso ennen omaa lasta.

Jos ihmisellä on lapsi, hänen tulisi olla valmis kuolemaan tämän puolesta. Minä olisin, samoin uskon mieheni olevan.

Nyt ei ole (avio)miestä, ja en ajattele koko asiaa, kenenkään ei tarvis kuolla. Jos olisi ihan pakko valita, niin lapset tietysti jäisi henkiin, ensin kuolisi itse, sitten se mies ja sitten lapset, tossa järjestyksessä.

Minä olen sitä mieltä, että jokainen normaali vanhempi antaisi henkensä lastensa puolesta. Mieheni puolesta voisin antaa henkeni, jos meillä ei olisi lapsia. Nyt kun kuitenkin lapsia on, olen sitä mieltä, että olisi lasten etu, että minä elän, jos toisen vanhemmista olisi kuoltava.

Olen tosi hämmentynyt eilisestä vielä. Miehellä ei ole tullut matalia lasten aikaan koskaan, joskin sitä ennen oli huonompi hoitamaan asioitaan ja niitä tuli ajoittain. Olin kyllä tiedostanut sen mahdollisuuden, mutta että se nyt jo, kun lapset noin pienet.. Olin ajatellut miehen tietävän miten vaarallista se olisi, ja siksi varovan aivan erityisen paljon.



Ei hän sinänsä ollut jättänyt mitään tekemättä, insuliini vain laski sokeria yllättävän nopeasti, eikä syöty ruoka ehtinyt nostaa sitä.



Tosi harmi, kun kerrankin olin "rauhallista vapaa-aikaa" viettämässä. Koskakohan uskallan uudestaan lähteä edes saunaan yksin. :/



Oli niin riipivää kuunnella esikoisen "pappa pappa!" -itkua. Ei suostunut raukka jäämään nukkumaankaan ilman, että isä vielä kävi erityisesti halailemassa. Pelkäsi ymmärrettävästi isälle käyneen jotain.



Ja yllätyin jotenkin selkeästä tunteesta, että ei niin haittaisi jos miehelle itselleen kävisi jotain, kunhan lapset säilyisivät. Vaikka ei se tietenkään ihan niinkään ole. Lapset silti etusijalla.



ap

Lapseni on kuollut ja minä en ole ennen sitä enkä nyt ymmärrä tällästä pohtimista kenet pelastaa palavasta talosta yms. Koska itse pelastaisin ensin sitä, joka eniten apua tarttee.