Elämäni tukalin ateria!

ja teen ihan tahallani suku- ja perhepäivällisille huonoa ruokaa, jos miniä on paikalla. Yllättäen multa "palaa" kinkkurullat ja liha on sitkeää ja jänteistä. Itse asiassa olen pari kertaa tehnyt niin, että väen vängällä paloittelen paahtopaistin eli sen kuivahtaneen kikkaran joka ei ole paahtopaistilihaa vaan jänteistä kassleria - tahallista tämäkin, toki - valmiiksi ja jos mahdollista, annan miniälle ne jänteisimmät palat.

Nautin suunnattomasti kun näen miniän piinan sen yrittäessä jänkyttää jänteistä lihapalasta.

Tiedän kyllä että miniä tekisi melkein mitä vain välttääksen nämä tilaisuudet mutta rupean aina tarpeeksi ajoissa pohjustamaan niitä pojalleni. Tällä tavalla saan aikaan tilanteen, jossa miniän on käytännössä mahdotonta kieltäytyä saapumasta paikalle.



Terveisin anoppi joka osaa myös kehittää poikaansa vaikuttavan itkun ja loukkaantumisen joka saa miniän raivon partaalle

No, välit on kohteliaan etäiset. Ei läheiset.

Isovanhemmat ovat suvun yleisen perimätiedon mukaan huippukokkeja, erittäin hyviä ruuanlaittajia.

Minä olen eri mieltä mutta pidän tiedon itselläni. Miehelle olen siitä sanonut.

En ymmärrä, miksi kokoonnutaan ruokailemaan yhdessä, kun kaikki valittaa että taas pitää tulla ja taas on tuota ruokaa.

En myöskään ymmärrä, että koolla on lapsuusperhe omien perheidensä kanssa, mutta ikään kuin oltaisin vieraita keskenään. Rentoutta on se, kun kouluikäiset lapset riehuu.

Jos kutustaan kylään xx määrä ihmisiä syömään, pitäisi edes olla istumapaikka / tuolipaikka kaikille. Jos paikalla on yksi syöttötuoli-ikäinen, jolla se syöttätuoli on pöydän nokkaan ruuvattu, eikö se voisi olla siinä, vaan ei, se ruuvattiin irti. Ja minä söin lapsi sylissäni kyynäräät naapureihin kolisten.

Tottakai olen kohtelais ja syön mitä pystyn. Mutta en ymmärrä, miksi ne omat lapset eivät osaa kunnioittaa vanhempiaan ja olla valittamatta aterian kokonaisuudesta. Aikuiset ihmiset. Korkeasti koulutetut. Heittäytyvät lapseksi vanhemmillaan ja näillä aterioilla. Esim, käly ei koskaan katso lastensa perään, ei kiellä, ei rajaa, mummo = äitinsä siis katsoo eli lapset saa tehdä mitä huvittaa.

Jälkeenpäin sanoin miehelle, että vähemmästäkin ymmärrän, ettei minua sinne kaivata.

Tuolloin oli vielä hyvät välit, ja kyläilin anoppilassa miehen ja lasten kanssa useinkin. Lopetin ne tuohon käyntiin. Siitä on muutama vuosi aikaa.

Onko miehesi sisaruksilla ja vanhemmilla muutenkin huonot välit? Minusta on ihan ymmärrettävää, että isovanhemmat haluavat saada välillä koko porukan koolle. Silloin on tuppaa olemaan ahdasta. Kaikki eivät ole gourmet-kokkeja, mutta silti ruokailu on tyypillinen tapa kutsua ihmisiä kylään. Kohteliaasti voi maistaa ja jättää osan syömättä. On ikävää, jos ruokarajoitteita ei huomioida, mutta kaikki vaan eivät osaa tai muista. Silloin voi kohteliaasti syödä mitä pystyy. Kyllä meidänkin appivanhemmat puhuvat ilmoista, mitä kylälle on viime aikoina rakennettu jne. Eivät seuraa juuri politiikkaa, eivätkä ymmärrä esimerkiksi meidän töistämme tai harrastuksistamme hirveästi. Minusta tämä on ok. Jutellaan, oletteko käyneet tänä talvena hiihtämässä, vieläkös ne ladut on kunnossa, näkyy tulleen uusi rakennus tuohon kirkon viereen, ai siinäkö on kauppa nykyään jne. Minusta on ihanaa, että lapset saavat olla serkkujensa kanssa ja minäkin tutustun paremmin mieheni perheeseen. Niitä oikeasti tosi hauskoja illanviettoja voidaan sitten järjestää ystävien kanssa.

Appiukko tekee niin hyvät ruoat, että sinne mennään aina innolla syömään. Ja anoppi taas tekee maailman parasta pullaa. Itse en ilkeä juuri kutsua heitä meille syömään, koska en ole mikään kokkailija, mies on parempi siinä joten hän tehköön ruoat. minä tykkään leipoa, ja niitä kyllä anoppikin kehuu....

Mutta minusta on päivänselvää, ettei ruokaa jätetä lautaselle, vaan se syödään kohteliaasti loppuun, vaikka hampaat irvessä, jos suinkin pystyy. Käytöstavatkin on hyvä osata.

Ja tärkeintä tosiaan on että on mukavaa yhdessä, eikä sinne sukupäivällisille ole tietenkään pakko mennä jos se on yhtä tuskaa... siitä se tunnelma vasta kärsii jos joku on paikalla ja hänestä huomaa ettei hän haluaisi olla siellä.

ihmisten kanssa. Äitini saattaa laittaa vanhaa maitoa pöytään, ymmärrettävää kun asuvat kahta kotia. Saamme kyllä tuoretta tilalle.



Miehen sisko seisottaa ruokia pöydällä koko päivän ja sitten vasta jääkaappiin. Outoa...



Mutta eihän nyt tuollaisilla asioilla ole mitään väliä! Tärkeintä on yhdessäolo ja perheen omat traditiot. Moni ottaisi huonommatkin ruoat, että saisi viettää porukalla pääsiäiset ja joulut. Ovat aina omalla pienellä perheellä...



Nro 11 on hyvä esimerkki sanonnasta kiittämättömyys on maailman palkka. Ihan ala-arvoista käytöstä! Ja typerää riistää lapsiltaan osallistuminen perheen juttuihin.



Perhe ja suku kunniaan. Mitä hittoa sitten, vaikka liha on joskus sitkeää?

Varsinkin jos kokkaajana on anoppi, niin mies voisi mennä sinne yksistään nielemään ne sotkut ja itse voisi jäädä kotiin.

Oma anoppini loukkaantuu tästä verisesti! Että "pakko taas olla jotakin, kun ei se miniä tullutkaan mukana" jne. Joko anoppi tulkitsee sen niin, että mulla ja miehellä on välillämme jotakin avioeroon verrattavia ongelmia tai sitten siten, että inhoan anoppia ja olen loukkaantunut jostakin hänen tekosestaan, "pikkumainen kun olen".

Eli kaksipiippuinen juttu, ei ole olemassa yhtä ainutta täydellistä ratkaisua.

Oma anoppini on myös täydellinen tampio keittiössä, vaikka talouskoulunkin on joskus aikoinaan käynyt. Esim. keitot ovat vetisiä liemiä, joissa lilluu liian koviksi jätettyjä kasviskuutioita, ei makua edes suolan vertaa. Leipomukset hänellä epäonnistuvat käytännössä aina, vaikka kaiken hän tekee orjallisesti ohjeen mukaan ilman hitustakaan omaa luovuutta tai käytännön järkeilyä.

Anopin uusavuttomuus johtuu siitä, että hänen oma äitinsä on passannut lempilapsensa piloille tekemällä aina kaikki hänen puolestaan. Eli anopin ei ole koskaan tarvinnut tehdä yhtään mitään lapsuudessa, nuoruudessa eikä oikeastaan vieläkään. Sieltä äitinsä luota hän viikoittain hakee vieläkin leivät, piirakat ja muut leipomukset ja käy kuoleman portteja kolkuttelevan vanhuksen tekemiä aterioita nauttimassa.

Mies käy kun töiltään ennättää, välimatkaa ja hankalia työvuoroja on välissä.

En kiellä, en estä.

En mene mukaan.

Mutta eivät siine mene minun lapsenikaan. Ei ole kukaan minulta kysellyt. Mies ei vaadi, anoppi ei pyydä.

Tosin, kuulin, että anoppi kaipailee poikaansa kylään, ja miettii miksi tämä ei käy heillä. Syyksi on arveltu, että minä en päästä miestä sinne.

Niinpä niin.

En anna lapsia mukaan, koska se olisi käytännössä hankalaa - en ala selittelemään tätä puolta.

Olen elänyt ennenkin. En ole mikään parikymppinen. OLen lopettanu sen kilttinä olon, kun ei siitä saa muuta kuin lisää kynnysmattona olemista.

Minä olen lasteni äiti. Jos minua ei arvosteta, siis: jos minua pidetään ihan kamalana olentona (esim. rajaan miesparkaa tossun alle enkä anna enkä päästä..) ei minun lasteni tarvitse olla tällaisten ihmisen kanssa tekemisissä.

En odota mitään erityistä, mutta jos minua ei nähdä edes ihmisenä, niin..

Ei anopppi minulle asti ole lapsia kysellyt. Olen kuullut, että on välillä kysellyt lapsistamme sitä vanhempaa, jonka kanssa oli paljon tekemisissä aikaisemmin. Mutta minulle asti ei siis minkäänlaista pyyntöä tai yhteydenottoa ole tullut asian tiimoilta. Toisaalta, meillä on miehen kanssa kaksi lasta.

Nuorempaa lasta on tavannut näiden vuosien aikana ehkä kaksi kertaa. Ei ole tästä nuoremmasta ollut koskaan kiinnostunut, ei edes vauvana.

Ja "hauskaa", mutta tämä pienempi muksu jo aivan vauvana vierasti isovanhempia aivan sairaasti, sai hysteerisen kohtauksen kun näki heidät. Kait lapsi jotenkin vaistosi, ettei anoppi ja appi pidä minusta ja vaistosi, etteivät he pidä hänestäkään.

Vielä nuoremman vauva-aikana olin sitä mieltä että mahdollistaisin omalta osaltani isovahempi-suhdetta.. mutta tapahtui kaikenlaista, ja tajusin, ettei heitä kiinnosta ainakaan tähän nuorempaan luoda minkäänlaista suhdetta.

Sitten tapahtui eräs asia, joka ei kuulu anopille lainkaan, mutta olisi edistänyt paitsi minun jaksamista uuvuttavassa elämäntilanteessa ja meidän parisuhteen parantumista erokriisin partaalla. Toimin anopin mielestä erittäin itsekkäästi, ja hän haukkui minut. Hän on taitava sanakäänteissään, on kultivoitunut ja sivistynyt ihminen ja äänensävy ja olemus, elekieli, kertoi enemmän kuin jäätävällä äänellä sanontut sanat, jotka teilasi minut.

Totesin, että minun ei tarvitse tätä sietää, eikä minun lapsillani ole isovanhempia.

Sitä ennen olin jo jättänyt piina-ateriat väliin.

Käykö miehesi yhä anoppilassa, siis vanhempiensa luona, eikö he kaipaa lapsenlapsiaan? Miksi miehesi ei vie lapsianne mummolaan? En halua loukata, ihan vaan uteliaisuudesta kyselen, minä ymmärrän ajatuksesi, olen ollut samantapaisissa piinaavissa sukukokoontumisissa, kaikki kyllä osaavat käyttäytyä, mutta keskustelu on jäykkää ja "ilmoja pidellyt" tasoista, mitään kuulumisia ei kysellä, eikä kerrota ja minulla on sellainen olo, että minua ei paikalle kaivata, ystävällisesti minulle kyllä puhutaan eikä jätetä ulkopuolella, mutta juurikin tuo ettei kysellä mitä kuuluu, eikä kerrota mitä toisten perheissä on tapahtunut, näemme todella harvoin, suunnilleen äitien päivänä ja jouluna. Kyse siis mieheni suvusta ja hekin ainakin kuvittelevat olevansa vähän parempaa keskiluokkaa. Olen silti aina mukaan mennyt, kun en kehtaa poiskaan jäädä ja näitä tilaisuuksia on niin harvoin, että kestän ne kuin nainen!

... Nro 11 on hyvä esimerkki sanonnasta kiittämättömyys on maailman palkka. Ihan ala-arvoista käytöstä! Ja typerää riistää lapsiltaan osallistuminen perheen juttuihin. Perhe ja suku kunniaan. Mitä hittoa sitten, vaikka liha on joskus sitkeää?

Miksi minun käytös on ala-arvoista? Olin aina kohtelias, söin pitä pystyin ja kiitin, keskustelun ja osallistuin keskusteluun. Mutta ihmettelin sitä menoa. En minä valita appiukon ruuista! HALOO! Ne anopin omat aikuiset lapset siellä valitti.

Että riistän lapsiltani osallistuminen perheen juttuihin?! Kun eivät pääse katsomaan miten serkut ovat kuin irralleen päässyt apinalauma? Se, että teillä on serkuksilla hyvät ja läheist välit, ei tarkoita että kaikilla olisi. Serkut olivat meillä pari vuotta sitten lasteni synttäreillä. Puhuivatko he mitään lapsilleni? Ei. valuivat tylsän näköisenä sohvalla, aloittivat riehumisen lepotuolissani, jonka pelkäsin hajoavan isokokoisten koululaisten alla. 10 vuotias kultamussukka kävi keittiössä syömässä leivosten päältä karkit. Ja ihan varmasti ei näillä lapsilla ole karkista puutetta.

Mummola-luonailla joissa aiemmin kävin he käyttäytyivät samalla tavalla. Ei heitä nyt vaan oikeasti kiinnostanut itseään huomattavasti nuorempien lasten seura, ja miksi pitäisikään.Ei tietenkään pidäkään. Mutta ei meidän siellä ole myöskään pakko käydä.

Tärkeää on yhdessäolo, mutta jos kukaan ei viihdy toistensa seurassa? Jos ne lapsetkin valittaa, että taas pitää ja kaikki valittaa että ruoka on pahaa jne. Näin yksi lapsi kertoi minulle, mitä serkuslauma keskenään puhuu. Etteivät halua tulla, olla, osallistua. ruoka on pahaa, siellä on tylsää. jne.

Ja minä pidän suuni kiinni ja käyttäydyn kunnolla, en hyväksy omilta lapsiltani apinakäytöstä enkä halua antaa heille sitä mallia, että saa käyttäytyä miten lystää muista piittaamatta. Ja lopulta lopetan kokonaan. Ja sitten minä olen kiittämätön.

No, olen sitten.

11 parjaamiseksi?

minä ymmärrän miltä tuntuu olla ns.täysin ilmaa appivanhemmille! onneksi ovat exiä nykyään. sielä sai vapaasti aloittaa juttua ja varmaa oli että päälle puhuttiin tai kun huomasin,ettei juttunu kiinnostanut ja jätin lauseen kesken,ei siihen kukaan kysynyt että miten juttu jatkui. ja kakskielisiäkin kun olivat,puhuivat aivan koko ajan ruotsia,joten ruotsia ymmärtämättömänä jäin ulkopuolelle.ja voi veljet! miten tehtiinkää paikkani selväksi! en edes tämän enempää mokomaa porukkaa viitsi muistella,mutta saman liikkeen tein kuin 11 eli jättäydyin pois,ja eipä kukaan kysellyt perääni.lapset olivat kyllä "miehen" kanssa anoppilassa.

Munpa appiukko tekee tosi hyvää ruokaa. Mä menen sinne aina ihan mielelläni. Oman äitini pääsiäisruuat (ja muutkin) on aika mauttomia ja kuivia, mutta appiukko on hyvä kokki. Anoppi rakastaa leipomista. Rakastaa valitettavasti myös sokeria, joten kaikki leipomukset on kamalan makeita. Niiden kanssa on ollut joskus tekemistä, mutta hengissä ollaan.

ex-anopin ruuat!! - ei käyttänyt suolaa lainkaan,korkeintaan yrttejä,ei pippuria - hirveet jötkäleet rutikuivaa (lammasta,possua,lohta,kieli jäi syömättä!) - ei kastikkeita, perunat/riisit vedettiin siis kuiviltaan - jälkiruuat ilman sokeria tai muutakaan lihottavaa ainetta olevia ONNEKSI sielä ei tarvitse enää vierailla!! ravintolassa puoliraakaa ankkaa käkästeltiin miehen kanssa hienolla lounaalla työkavereiden kanssa. kamalia kokemuksia nämä!! EI IKINÄ ENÄÄ!!!

Hmm... Onkohan mulla sun entinen mies :D

Kuulostaa niin tutulta, paitsi että anoppini vielä seisottaa kaikkia ruokia ilta kymmeneen (eli n. 8 tuntia) asti pöydällä, jos sattuu että joku vielä haluaa lämmittää... Ja sitten jääkaappiin ja tarjolle seuraavan päivän lounaalle :(

OT mutta ankan kuulukin olla "puoliraakaa", muuten maistuu kamalalle maksalle ja on sitkeää kuin kengänpohja :)

että ihan keksimällä keksitään anoppilasta valittamisen aihetta...



Itselläni taas anoppilassa on aina herkkuruokaa: yleensä on aina salaattia, muussia ja jotain lihakastiketta, jota on pitkään haudutettu ja lihat sulavat suussa. Tekevät ruokaa sillä mielellä, että mikä maistuisi lapsille ja muutenkin kaikille. Meidän lapset syövät aina tosi paljon siellä ja viihdytään hyvin.



Omat vanhempani taas ovat toista maata: Tekevät ruokaa oman lapsuutensa malliin, esim. perunalaatikkoa, missä on kokonaisia maustepippureita ja jotain silavaa (yök) päällä. Salaattia ei ole koskaan, ehkä muutama nahistunut kurkkuviipale lautasella. Tai sitten äitini "kokeilee" jotain eksoottista; esim. jotain kreikkalaista pataa. Meidän lapset kammoksuu näitä ruokia. Mutta muuten viihdytään sielläkin mainiosti.



Että ei kaikilla anoppilassa joudu kärvistelemään!

ex-anopin ruuat!! - ei käyttänyt suolaa lainkaan,korkeintaan yrttejä,ei pippuria - hirveet jötkäleet rutikuivaa (lammasta,possua,lohta,kieli jäi syömättä!) - ei kastikkeita, perunat/riisit vedettiin siis kuiviltaan - jälkiruuat ilman sokeria tai muutakaan lihottavaa ainetta olevia ONNEKSI sielä ei tarvitse enää vierailla!! ravintolassa puoliraakaa ankkaa käkästeltiin miehen kanssa hienolla lounaalla työkavereiden kanssa. kamalia kokemuksia nämä!! EI IKINÄ ENÄÄ!!!

Hmm... Onkohan mulla sun entinen mies :D Kuulostaa niin tutulta, paitsi että anoppini vielä seisottaa kaikkia ruokia ilta kymmeneen (eli n. 8 tuntia) asti pöydällä, jos sattuu että joku vielä haluaa lämmittää... Ja sitten jääkaappiin ja tarjolle seuraavan päivän lounaalle :( OT mutta ankan kuulukin olla "puoliraakaa", muuten maistuu kamalalle maksalle ja on sitkeää kuin kengänpohja :)

siellä nimittäin vietiin ruuat tosi rivakkaan myös jääkaappiin! :D

juu mä tiedän nyt,että sen kuuluu olla raakaa,sen ankan siis,olen vaan vissiin niin juntti,etten ymmärtänyt tuon päälle! :D

Kutsui syksyllä syömään mykykeittoa eli tappais soppaa. Meitä oli koko suku 20 henkeä syömässä, oli keittänyt edellisinä päivinä sieniä eikä ollut pessyt kunnolla kattilaa. Keitto oli ruvennu käymään ja maistui tosi pahalle, ei sitä voinu syödä. Miehen veljen poika söi rohkeasti annoksen loppuun, sanottiin älä syö. Tuumasi hänet on opetettu syömään sen minkä ottaa. Tietysti täti suutui ja sanoi ikinä en tarjoa teille mitään ruokaa. Kyllähän kummikin kutsui syömään. Mies veljineen nauroi myöhemmin, ei edes ketullle kelvannut, tädin mies vei metsään sen ruuuan.

millainen ihminen oikein olet ????

Varsinkin jos kokkaajana on anoppi, niin mies voisi mennä sinne yksistään nielemään ne sotkut ja itse voisi jäädä kotiin.

En minäkään menisi, tai sanoisin ainakin, että olen syönyt jo. Ja sanoisin, etten juo kahvia ym. Jos aikuinen tuosta loukkaantuu, niin antaa mennä vaan.

minunkin anoppi ei ole kummoinenkaan kokki. Sen lisäksi hän on pihi ja ostaa vanhenevia alennettuja tuotteita. No sehän on ihan järkevää, mutta tarjoaa pokkana vanhentunutta maitoa pöydässä ja kaikki jugurtit yms on aina tarkistettava ennen kuin annetaan lapselle. On siinä sitten noloa sanoa, että meidän lapsi ei sitten syö tätä. Anoppi ajattelee, että olemme koppavia ja meille ei mikään ikinä kelpaa.



Totuus on se, että olemme aina anoppilareissun jälkee tosi kipeitä (näin koko seurustelu ja avioliiton ajan). Sitten selvisi tuo aletuotteiden hamstraus. Aterioilla kaikki raaka-aineetkin on todennäköisesti pilaantuneita... Joo, ollaan vaan niin kovin koppavia, kun ei enää syödä siellä

Varsinkin jos kokkaajana on anoppi, niin mies voisi mennä sinne yksistään nielemään ne sotkut ja itse voisi jäädä kotiin.

nämä ruokailut ovat yleensä äitienpäivänä tai jouluna tai jonkun synttärit niin ei oikein kehtaa olla menemättä. Muuten anoppini on oikein mukava ja tullaan hyvin toimeen, enkä halua häntä loukata jättäytymällä pois juhlista. Hän taitaa itsekin tiedostaa, ettei kauhean hyvä kokki ole, koska ei kovin usein ruokaa meille tarjoa, siis vain tuon 1-2 x/vuosi, muuten kyllä käymme useammin häntä tervehtimässä. Appiukon luona sen sijaan saa rodella hyvää ruokaa, hänen nykyinen vaimonsa on loistava kokki!

t. se banaania inhoava

tuskin anoppiasikaan harmittaa. Kaikkien noiden luettelemiesi viallisten ruokien vika oli se, että itse et niistä tykkää (valkosipuli, punainen liha, kerma mämmin kanssa). Miksi pöydässä pitäisi puhua jostain yhteiskunnasta ja politiikasta, jos ei ketään huvita? Jos keskustelu eteenee spontaanisti ja kevyesti, niin olisi aika teennäistä alkaa siinä esittää sivistynyttä ja vaatia, että nyt meidän kaikkien pitää puhua politiikkaa. Kaikki ihmiset ei halua puhua politiikkaa! Lasten huono käytös tuskin johtuu anopista, mutta tokihan SINUN kullanmurusia pitäisi kaikkien palvoa ja leperrellä niille... hohhoijaa. En ihmettele, ettei teitä sinne kaivata. Pysy vaan kotona lastesi kanssa, syökää kurmeeruokaa ja puhukaa politiikkaa. Olet teennäinen nipo.

Niin olen. Teennäinen nipo. Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista enkä jaksa keskustella kerta toisensa jälkeen siitä, miten ruoho kasvaa tai linnut on taas puhelinlangoilla ja missä järjestyksessä ne sinne lentää.

Lapseni olivat kyläilyaikana pieniä, serkukset kouluikäisiä. Ei heille leperrellä tarvinnut, eikä ykkönseä pitää, en minä niin ole missään vaiheessa väittänyt.

Mutta olisin odottanut että kouluikäiset osaa käyttäytyä. Olen nipo, koska en pidä siitä, että neljä kouluikäistä lasta hyppii isovanhempien parisängyllä, tavarat hajoavat, ja sitten vaan: oivoi, varokaa nyt kun meni se maljakko rikki, lakasen sirut.

Omani eivät olleet mukana, kun olivat niin pieniä.

Eikä niistä ruuista kukaan muukaan tykännyt. Liepäkalasta. Se nostettiin pöytään ja alkoi se valitus, kun aikuiset lapset valitti vanhemmilleen omista lapsuusperinteistä kumpuavaa ruokaa. Tai se villasukkalammas, kuten valitettiin ääneen asti.

Odotan lapsiltaKIN kohtuullisen hyviä ruokapöytätapoja. En halua syödä sikailevien pentujen keskellä.

Ei, minä tässä joukossa ollut edes sivistynyt. Minä olin porukasta se, jolla on duunaritausta ja vähäinen koulutus. Anoppila on keskiluokkaista paremempaa / porvariyhteuskuntaluokkaa ja hänen lapsensa, minun miestäni lukuunottamatta erittäin hyvätuloisia, menestyviä, johtavissa asemissa olevia ihmisiä.

En ole kateellinen heille, mutta ihmettelen, etteivät ole lapsilleen opettaneet kunnioitusta tai käytöstapoja. Nimenomaan mummoa / isovanhempia kohtaan.

Ei, minua ei kaivata, koska en edusta samaa yhteiskuntaluokkaa kuin he.

Kyläillessä pidin visusti suuni kiinni, älä kuvittelekaan että he olisivat millään muotoa arvanneet mitä ajattelen. Osaan käytöstavat kyllä.

Keskustelujen tyhjänpäiväsyys vain hämmästytti. Aivan kuin koolla olisi toisilleen täysin vieraat ihmiset.

Se, ettei huomioida ruokavaliota, hämmästytti. Miksi istun siellä, kun en voi syödä mitään, miksi minua kaivataan mukaan (kuselivät jos en ollut) kun ei vaivauduta tekemään edes sellaista, mitä pystyn syömään, vaikka he tiesivät asiasta.

Ei, minua ei kaivata. Enkä minä heitä. Mutta tulipa mieleen aloituksesta, että millaisessa olin, ja mihin ei enää tarvitse mennä.

Omien lasten puolesta välillä harmittaa, koska heillä ei ole isovanhempia tai mummolaa ollenkaan. Toisaalta, sellaista ei voi kaivata mitä ei muista olevan olemassakaan, elikkä kun kävin tuolla, nuorempi oli vielä vaipoissa ja isompikin niistä juuri eroon päässyt, ihan pieniä vielä siis.

Saat edelleenkin ymmärtää minun viestini väärin.

Mene vaan sinä mummolaan ja päästä pentusi irti, anna mennä kuin apinalauman ja istu ruokapöytään puhumaan pöytäliinan kanttinauhasta ja ole aterialla todeten: ei kiitos, ei kiitos. Kuuntele aikusiten lasten valitus ruuasta ja tarjottavasta. Ja kivaa oli, tullaan toisekin.

Miten muuten lapset, odotetaanko heiltä mummolassa minkäänlaista käytöstapaa? Saako he käyttäytyä miten vain? Pitääkö sanoa kiitos ole hyvä ja anteeksi? Saako huutaa, riehua, syödä epäsiististì?



Miksi te, jotka käytte, käytte sukuaterioilla?

Ei mun mielestä kenenkään tarvitse syödä huonosti valmistettua ruokaa. Jos ei maistu niin kyllä se on ihan OK että jättää lautaselle, voihan aina sanoa että kiitos olen jo täynnä. Mun mielestä kenenkään aikuisen syömiset ei kuulu muille, miksi ihmiset tekee esim ruoka-aineallergioista suuren numeron. Ja tällä viittaan sekä syöjään että ruoan laittajaan. Se kuuluu hyviin pöytätapoihin ettei tehdä ruoasta haloota. Jos joku on esimerkiksi vegaani, niin ei tarvitse muiden alkaa tenttamaan ruokapöydässä, että miksi sä et syö lihaa. Ja jos joku ei osaa laittaa ruokaa, niin ehdottakaa vaihtoehtoisesti tapaamista ravintolassa.

Mutta kun se edellinen sukupolvi on pula-ajan lapsia, joille se ruoka on kultaakin kalliimpaa, pula-aikana ruokaa sai, jos sai ja laadusta ei mukistu, kaikki syötiin mitä saatiin hyvällä halulla. Jostain syystä tämän iläluokan ihmiset edelleen ajattelevat samalla tavalla, vaikka nykyaikana sitä ruokaa riittää yllin kyllin kaikille. Niin he eivät ymmärrä, jos joku "nirsoilee" tai on allerginen, siihen maailman aikaan ei varmaan allergioista tiedetty vielä mitään. Ja loukkaantuvat kyllä verisesti jos jättää syömättä, vaikkakin siihen olisi ihan oikea syy, vaikka se allergia, ei sitä oikein raaski vanhan ihmisen mieltä pahoittaa, jos ruoka nyt edes joten kuten uppoaa, kyllä aikuinen ihminen kestää sen, että ruoka ei ole niin loistavaa, se kuuluu hyviin käytöstapoihin. Toki johonkin rajakin on vedettävä, jos vaikka ruoka on selvästi pilaantunutta tai sokerin sijasta on lorahtanut suolaa tms. että mielestäni ei nyt sentään mitä tahansa tarvi kestää. Itse en ole koskaan juonut kahvia, enkä juo vaikka sitä joka kerta aika monessa kyläpaikassa saan selitellä. Ja jotkut siitä tuntuvat vähän loukkaantuvankin kun ei kelpaa.