Persuja kannattava naapuri (työtön) sanoi tänään lapselleni, että
lapsen on parasta alkaa pakkailla kamppeitaan kun kohta joutuu lähtemään kotimaahansa.
Lapseni 7v ihmettelee, että mikä on hänen kotimaansa, kun on Suomessa syntynyt ja omistaa suomalaisen passin.
Isänsä on hieman tummempi ja hyväpalkkaisessa työssä, jos tämä ketään kiinnostaa.
Kommentit (38)
persujen edustajista löytyy fiksuja, mutta kyllä siellä aika monta on sellaista jonka ajatusmaailmaa kuvaa sana rasistinen. Ja uskallan väittää että persuista näitä rasistisia edustajia löytyy suhteessa enemmän kuin muista puolueista.
Yhdessä vaiheessa oltiin mun mielestä jo menossa vähän parempaan suuntaan, mutta reilu vuosi sitten huomasin kyllä että ilmapiiri on taas muuttumassa siihen suuntaan että on hyväksytympää olla ihan avoimesti rasisti.
Surullista minusta.
Minäkin olen huomannut jotain tuon suuntaista. Ihan nettikirjoittelusta näkee, että viime aikoina vihamieliset kirjoitukset vähemmistöjä kohtaan on vaan lisääntyneet. Ja nyt kun persutkin on ollut pinnalla, niin jotenkin on "sallitumpaa" olla "maahanmuuttokriittinen" ja sanoa, että en tykkää noista toisenlaisista, koska musta vaan tuntuu siltä.
persujen edustajista löytyy fiksuja, mutta kyllä siellä aika monta on sellaista jonka ajatusmaailmaa kuvaa sana rasistinen. Ja uskallan väittää että persuista näitä rasistisia edustajia löytyy suhteessa enemmän kuin muista puolueista.
No sehän nyt on selvää.
ihan vielä piti mainita että naapuri on työtön. Miten se asiaan liittyy? En muuten tunne juurikaan yhtään työtöntä persua. Mut säälittävä provohan tää olikin....mene ap nukkumaan.
huono provo !
No ap on tietenkin selittänyt tytölle jotain fiksua...
En sekoittais puoluekantaa mielipiteeseen.
Yhdessä vaiheessa oltiin mun mielestä jo menossa vähän parempaan suuntaan, mutta reilu vuosi sitten huomasin kyllä että ilmapiiri on taas muuttumassa siihen suuntaan että on hyväksytympää olla ihan avoimesti rasisti.
Surullista minusta.
että ilmapiiri on muuttumassa? Tuskin täysin syyttä suotta.
Asumme Kauniaisissa, olemme palkanneet sisäköksi nuoren somalialaisen naisen. Hänellä on asuntona 2h+kk yläkerrassamme omalla sisäänkäynnillä, maksamme hänelle kuukaudessa 350e. Hänellä on viikossa vapaata lauantai klo 16.00 - maanantai klo 6.00. Ystävämme vitsailevat, että meillä on oma kotisomali :) mutta järjestely on hyvä ja me olemme tykänneet. Samalla tuemme maahanmuuttajien työllistymistä.
Meillä on sukulaisia monesta eri kansallisuudesta ja maasta. On monesti käyty läpi sukulaisten kesken, että kenellä on minkäkin maan passi. Ja millä perusteella on saanut. (Nuorin lapsemme sai automaattisesti USA:n kansalaisuuden, kun siellä syntyi.)
Vai onko se sana omistaa jotenkin liian vaikea sinusta kouluikäiselle? Meillä se on yleisesti käytössä, kuten monet muutkin sanat.
Sullahan on erikoinen 7 vuotias kun osas ihan ite ihmetellä kun kerta OMISTAA suomalaisen passin.???
Taisit just keksiä uuden aloituksen millä aletaan jauhaan persuista.Eiks niin.?

Ette te sitä naista tue, vaan hyväksikäytätte. Toivottavasti henkilö ottaa selvää asioista ja te joudutte maksamaan hänelle palkan takautuvasti. Onko suomalaiset todella näin paskoja? Ja vielä Kauniaisissa, ei paljon ole inhimilllisyys kehittynyt silläkään paikkakunnalla. Vaikka provo tämä taisi ollakin...?
Meillä on sukulaisia monesta eri kansallisuudesta ja maasta. On monesti käyty läpi sukulaisten kesken, että kenellä on minkäkin maan passi. Ja millä perusteella on saanut. (Nuorin lapsemme sai automaattisesti USA:n kansalaisuuden, kun siellä syntyi.)
Vai onko se sana omistaa jotenkin liian vaikea sinusta kouluikäiselle? Meillä se on yleisesti käytössä, kuten monet muutkin sanat.
Sullahan on erikoinen 7 vuotias kun osas ihan ite ihmetellä kun kerta OMISTAA suomalaisen passin.???
Taisit just keksiä uuden aloituksen millä aletaan jauhaan persuista.Eiks niin.?
Asumme Kauniaisissa, olemme palkanneet sisäköksi nuoren somalialaisen naisen. Hänellä on asuntona 2h+kk yläkerrassamme omalla sisäänkäynnillä, maksamme hänelle kuukaudessa 350e. Hänellä on viikossa vapaata lauantai klo 16.00 - maanantai klo 6.00. Ystävämme vitsailevat, että meillä on oma kotisomali :) mutta järjestely on hyvä ja me olemme tykänneet. Samalla tuemme maahanmuuttajien työllistymistä.
tuli hiljaisuus. Kukaan ei ruuhka-aikana nähnyt mitään... hmm? Ja tiesitkö, että tytön isä oli aikaisemmin esittänyt käsittämättömiä väitteitä heihin kohdistuneista rasistisista rikoksista? Että sillee. Oikeastiko uskot, että tuolla heittelee sikaniskarasistit pikkutyttöjä junasta? Tunnen itse monta junttirasistia ja yksikään ei IKINÄ koskisi pieneen lapseen.
että aikuinen mies tönäisee pikkutytön junasta asemalaiturille ihonvärin takia, niin kuin pari vuotta sitten kävi.
Minä asun Englannissa ja olen valkoinen suomalainen. Olen saanut kuulla olevani mm. cheese face, f*cking white bitch, snow cheek, moonface, white whore... Kenties sen takia että ihoni on todella huomattavan valkoinen. Tai sitten jonkun muun syyn takia.
Ilmainen asunto (ja ruoka?) lasketaan palkkaan kuuluvaksi.

ENNENKUIN OTAT TOSISSAS JONKUN HEITON...HEI TYÖAJAT JO PELKÄSTÄÄN EI MENE LÄPI..HALOO..ÄLKÄÄ NYT KAIKKEEN TARTTUKO MITÄ JENGI KIRJOTTAA
Tää ei oo kyllä totta, ei kukaan menis tolla palkalla orjatöihin. Jos et sitten suoraan somaliasta sitä orjaa tuonut. Kyllä täällä soalitytöt ihan koulua käy ja tietää että työkkärirahakin on iisompi.
Ilmainen asunto (ja ruoka?) lasketaan palkkaan kuuluvaksi.
Tuo rahapalkka ei riitä edes asunnon verotusarvon ennakonpidätyksen hoitamiseen. Kai otitte myös passin talteen ettei pääse karkuun.
No, varmaan kaikkien puolueiden kannattajista löytyy typeryksiä. Tyttö on varmaan nuori ja vähän kouluja käynyt, kun tuollaista kehtasi sanoa. Ei sillä, että se tekisi siitä sanomisesta sen oikeanlaisempaa, mutta kyllä mä uskon, että persujenkin kannattajista löytyy ihan fiksua porukkaa.