Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En uskalla suunnitella lapsen saamista
15.04.2011 |
Olen 29-vuotias nainen, takana kuusi vuotta parisuhdetta, niistä vuosi avioliitossa. Mieheni on lämmin ja läsnäoleva, mutta ei mielestäni kovin vastuullinen. Hänen rahansa menevät harrastuksiin, säästäminen tai kodin varustaminen eivät kiinnosta. Laskut kyllä tulevat hoidetuksi. En tiedä, olisiko hän kypsä isäksi. Meillä kummallakaan ei ole vielä vakituista työtä.
Tiedän, että jos haluan joskus saada lapsen, sitä täytyy kohta alkaa yrittämään. Mutta en uskalla. Ajatus pienestä ihmisestä, joka on vastuullani 24/7 kauhistuttaa. Enkö siis yksinkertaisesti ole valmis äidiksi? Pelkään raskautta ja synnytystä sekä kaikkea, mikä voi mennä pieleen. Pelkään, että stressilläni viimeistään "pilaan" lapsen. Pelkään, että lapseni olisi vammautunut tai vaikeasti sairas. Kuitenkin välillä ajatus omasta jälkikasviusta tuntuu ihanan lämpöiseltä. Miten ihmiset uskaltavat heittäytyä vanhemmuuteen? Miten minä uskallan, vai pitäisikö ollenkaan?
Kommentit (6)
Taas näitä tarinankeksijöiden aloituksia. Hoh-hoijaa!
Mitä tarkoitat? Ahdistukseni on minulle todellista. Aika kuluu ja mitä enemmän asiaa pohdin, sitä enemmän ahdistun. Lasten saamiseen ei mielestäni pidä suhtautua liian kevyesti, mutta ehkä oma murehtimiseni on jo liioittelua... Se on vain niin suuri ja peruuttamaton elämänmuutos. Muuten olen mielestäni aika kypsä ja vastuullinen ihminen. Työhöni kuuluu jopa muiden lasten kasvattaminen... Ehkäpä juuri se saa empimään omien hankkimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai perhesuunnittelun puolella juttelemassa
Eniten ehkä huolettaa, miten rahat riittää. Kotona meillä oli aina tiukkaa rahasta enkä haluaisi samaa omaan tulevaan perheeseeni.
haluatko lapsen vai et? tuntuuko, että eelämästä puuttuu se lapsi :D kaikkeen kasvaa ja kaikkea oppii.. mitä miehesi on mieltä? vai oletko edes puhunut sille mitään?
joo se on helvetin raskasta alusta loppuun... mutta on se sen arvoista... on tottakai paljon hyviä hetkiä :D
haluatko lapsen vai et? tuntuuko, että eelämästä puuttuu se lapsi :D kaikkeen kasvaa ja kaikkea oppii.. mitä miehesi on mieltä? vai oletko edes puhunut sille mitään?
joo se on helvetin raskasta alusta loppuun... mutta on se sen arvoista... on tottakai paljon hyviä hetkiä :D
En kyllä tosiaan tunne, että "elämästä puuttuu lapsi". Olen aika tyytyväinen elämääni näin tällä hetkellä. Paremminkin pelottaa, että lapsi "pilaa" kaiken... Ja toisaalta onhan lapset aika ihania... Ja oma lapsi olis tietysti aivan erityine tapaus. En tiedä. Mies tuntuu välillä haluavan lasta, välillä ei. Hänellä ei varmaankaan ole kauhean selvää kuvaa siitä, mitä lapsen kasvatus vaatii. Mielestäni mies on itsekin välillä aika epäkypsä... Ehkä olen häntä kohtaan vähän liian vaativa. Tuntuu, että nykäänkin vastuu kodista ja kaikesta on lähes yksin minun, ja lapsenkin kasvatus ja hänestä huolehtiminen kaatuisi vain minun niskaani... Näin sen omassa lapsuuden kodisani, ja lopulta äitini väsyi huolehtimaan isästä kuin yhdestä lapsesta... Erohan siitä tuli.
Ihan oikeasti - miten te uskallatte saada lapsia?!
Alue: Aihe vapaa
Onko sulla yleensa tapana huolehtia asioista tuohon malliin etukateen, vai onko tama lapsiasia poikkeus? Ei kai siihen mitaan voi sanoa kuin etta suurin osa ihmisista oppii tavalla tai toisella vanhemmiksi viimeistaan kun lapsi on syntynyt. Onhan se uusi elamantilanne, ja mika tahansa asia voi menna vikaan (mutta suurimmalla osalla ei kuitenkaan mene). Ehka sita ei kannata pohtia niin kovasti etukateen, vaan heittaytya vaan tunteella mukaan...