Miksi mies toimii näin?
Meillä on 3 kouluikäistä lasta. Työni vuoksi joudun noin kerran kuukaudessa työmatkalle noin 200 km päähän. Tällöin lähden aamulla noin 5.30 ja palaan kotiin noin 20.00.
Nyt neljättä kertaa miehen on ihan ehdottomasti pitänyt samana päivänä päästä mökille eli hän lähtee kotoa edellisenä iltana ja palaa seuraavana päivänä takaisin noin 22.00. Niinpä lapset joutuvat olemaan aamun keskenään ja lähtemään itsekseen kouluun. Iltapäivällä he tulevat tyhjään kotiin ja ovat keskenään, kunnes tulen kotiin.
Lapset selviävät tästä ihan hyvin, kyse ei ole siitä, mutta miksi ihmeessä miehen pitää tismalleen samaksi päiväksi päästä pois kotoa? Hänellä on sen verran vapaa työ, että voi viikolla mennä omia aikojaan ja paikata sen viikonloppuna. Hän voisi mennä ihan minä päivänä tahansa, tai millä viikolla tahansa, mutta heti, kun sanon, että nyt olisi taas aika käväistä X:ssä niin mies ryhtyy miettimään mökkimatkaa.
Kommentit (10)
Onhan tuo nyt älytöntä ja jos on aikuinen, sen ymmärtää.

Kuulostaa kyllä TODELLA oudolle mun korvaani tuollainen toiminta, mutta meitä on moneen junaan. Enkä usko että mieheni ikinä tekisi noin.
Onhan tuo nyt älytöntä ja jos on aikuinen, sen ymmärtää.
minulla ei ole oikeutta kieltää häneltä mökkireissuja. Siis ei mitään vastausta, pelkkä hyökkäys. Ja koska mies ei vastaa, kysyn kaikkitietäviltä palsta mammoilta.
ap
Haluaa painostaa sinua luopumaan työstäsi tai matkoistasi?
miestä ärsyttää, kun lähdet työmatkalle? Ei tykkää olla lasten kanssa kahdestaan? Mies on hullu?
rakastajatar mökille. Tietää, että kun olet työmatkalla, et ainakaan pääse yllättämään. Ihan selvä tapaus.

mutta nyt täytyy sanoa, että kävi sama mielessä. Kun sinä olet työmatkalla, niin ei ole riskiä, että esim. haluaisit lähteä mukaan mökille.
harhauttaisit miestä työmatkasta kerran. Ja sitten työmatka "siirtyisi" ja ajelet yllättämään miehesi mökille. Jos siellä on nainen, niin tiedätpähän. Jos ei, kutsu sitä parisuhteen piristykseksi.
törppökin, mutta monet miehet ovat itsekkäitä ja ajattelemattomia. Eivät välttämättä kykene ajattelemaan miltä toisesta tuntuu ja millaisia seurauksia omilla teoilla toisille on.
Se taas johtuu siitä, että äidin perustehtävä on suojella elämää.