Miksivanhemmat edes miettivät, tuovatko lapsensa kesällä hoitoon, jos ovat LOMALLA
Kommentit (52)
mutta lapsi on silti hoidossa max 7h / päivä, eikä jotain kymmentä jonka voisi olla että saisi maksimaalisen hyödyn tuosta joka ikinen päivä. Joku on oikeasti kysynyt minulta että niinq haet sen noin aikasin vaikka maksatte täydet. Ihan käsittämätön ajattelutapa.
Meidän kunnassa onneksi on käytössä maksuhyvitykset yleisinä loma-aikoina joten hoidossa on aika väljää. Lapsi on ollut heinäkuussa päiväkodissa ja siellä on ollut todella leppoisaa.
tiedän varmuudella ainoastaan heinäkuussa 2 viikkoa jolloin olen lomalla ja lapset pois hoidosta.
en voi kirjoittaa siihen lappuun muuta lomaa vaikka todellisuudessa lapset ovat kesäkuussa myös 2 viikkoa pois mutta en tiedä vielä mitkä 2 viikkoa.
Ajattelin vain että mitähän ne lappujen käsittelijät miettii että eikö tuolla ole lomaa yhtään enempää kuin 2 viikkoa.
Meillä oli lapsi yhtenä kesänä vanhempien loma-ajasta viikon töissä vaikka olimme lomalla. Kiitos hallituksen jätevesiasetusten, meillä vaihdettiin kesäloman kunniaksi jäteveden puhdistamo kun olimme töistä lomalla. Olisko lasten pitänyt olla työn seassa mukana, jolloin vaarana olisi ollut jäädä kaivurin alle tai traktorin alle? Lasten oli paljon turvallisempi olla nuo päivät tutussa hoitopaikassa, jolloin vanhemmat olivat kiinni lapion varressa tai traktorin kopissa. Toki olisimme voineet hommata kotiin tuntemattoman MLL tms. hoitajan, mutta päädyimme siihen vaihtoehtoon, että parempi menneä hoitoon. Kaikilla loma ei ole vain rannalla/kotona löhöilyä vaan on tehtävä omakotiasujalle välttämättömiä töitä.
Meillä nuo työt on onnistuneet vuorotellen, toinen on lasten kanssa. Kyllä täällä muutkin asuu omakotitalossa lasten kanssa :)
Ihan oikeasti; miksi tehdä lapsia jo lapset ovat vain rasite ja riesa, joka pitää saada pois jaloista? Lapset eivät sovi arkeen eivätkä lomaan. Pienet esikoiset rahdataan hoitoon kun perheeseen syntyy toinen lapsi ja lapset työnnetään lomallakin hoitoon, jotta saadaan olla ilman lapsia. Lasten kanssa ei voida tehdä mitään normaaliin elämään kuuluvia kotitöitä ja askareita, vaan aina pitää saada pois tieltä. En todellakaan ymmärrä!
Siellä on 3v aikana tehty useita remontteja mutta ainoastaan kerran lapset on ollut varahoidossa rempan takia. Silloin vaihdettiin ikkunat ja talo oli liian kylmä. Ei mikään remontti ole syy viedä lapsia hoitoon jos hoitajakin pärjää 4 pienen kanssa. Lapset on ihan innoissaan kun tehdään remppaa.
Siis te rankaisette lapsianne, koska joudutte maksamaan tarhapaikasta? :(
Me maksetaan - ja lapset on kotona meidän lomalla ollessamme. Näin myös yksittäiset vapaapäivät. Yhden päivän ennen joulua ovat hoidossa, vaikka meillä molemmilla on vapaata eli silloin käymme jouluostoksilla ja ostamme kaikki joululahjat.
7 h säännön kanssa. Me voisimme periaatteessa vaihtaa tuohon 7 h päivään, koska lähes aina se riittää. Koska kuitenkin silloin tällöin on miehelläni kokouksia, eikä ehdi hakemaan ajoissa, emme ole tuohon vaihtaneet.
Ja sitten on näitä, joilla on sopimuksessa 7 h, mutta eivät pysty hakemaa lasta ajoissa 2-3 päivänä viikossa..... Ovat vaan niin helkutin nuukia, että haluavat maksaa pienempää summaa....
tarkoitus on vääntää loman aikana sitä niin paljon kuin mahdollista. Vois olla hankalaa jos 3- ja 4-vuotiaat pyörisi koko ajan jaloissa.
on todella omituista, että vedotaan siihen, että joutuu kuitenkin maksamaan hoitomaksun :O Eikö lapsen paras kuitenkin mene sen edelle? Tai ei kai se lapsen parhaaksi semmoisessa perheessä sitten olekaan se kotona olo.
Itselle ei tulisi mieleenkään viedä lapsia hoitoon kun olen itse lomalla tai vapaapäivällä. Kyllä lastenkin kuuluu saada olla kotona.
Vaikka olenkin totaaliyh ilman tukiverkostoa, en koe lapsiani mietenkään rasitteeksi, jotka pitäisi saada pois jaloista, että saan itse olla rauhassa :O
johtaa keskustelua.
On suorastaan tervettä, jos väsynyt vanhempi/vanhemmat vie lapset hoitoon osaksi oman loman aikaan. Koko loma ja aina on sitten toinen asia.
Ja voi olla jopa monelle perheelle ainut tapa saada vanhemmille kahdenkeskistä aikaa, jos mummit, ukit, kummit ja ystävät eivät voi ottaa lapsia hoitoon tai asuvat toisella paikkakunnalla.
Meillä kyllä hoitopapereissa luki aikoinaan, että "vanhemman vapaapäivät ovat myös lasten vapaapäiviä", tarkoittaen juuri lomia. Pekkaset oli sitten ihan miten tykkäs..joko veit hoitoon tai et. ja sairasloma on sairasloma, silloin voi viedä hoitoon :) Kyllä se loma kuuluu lapsille kanssa, ehkei niistä yhteisistä lomista sitten osata enää nauttia kokoperheenvoimin vaan lapset on rasite ja jaloissa,harmi.
silloinhan virikelapsia ei pitäisi olla ollenkaan.
Miten nuo virikelapset eroavat lomilla hoidossa olevista lapsista.
ilman muuta viedään lapset ainakin päiväkotiin ruoka-ajaksi.
Voisi päättäjät kyllä nyt katsoa ite peiliin, miksi lapsia tuodaan loma-aikoina hoitoon.
Ja vielä lisään, että jos sillä lomalla on vain 1 kuukauden, niin se toki on maksuton, mutta meillä on yhteistä lomaa kaksi kuukautta, joista lapset kotona vain toisen kuukauden.