Järkyttävästi koiranpaskaa kävelyteiden varsilla!! Koiranomistajat, miksi ette kerää
kakkoja pusseihin!?
Ällöttää. Kiva lasten kanssa kulkea, kun juoksentelevat sitten vahingossa noihin läjiin.
Alan jo inhota koiria, vaikka tiedänkin, että vika löytyy lähinnä omistajistaan.
Kommentit (22)
ja koira paskoo 5km kohdalla-missä roskalaatikot
nopeasti toisin kuin lasinsirpaleet ja vastaavat. Koirankakka tien varsilla on yksi maailman turhimmista ongelmista.
ja pahimmassa tapauksessa vaatteitakin koiranpaskasta puhtaaksi.
Varsinkin, kun tietää kuinka pienellä vaivalla tämä olisi estettävissä, jos omistajat vain vaivautuisivat keräämään ne koiransa jätökset pusseihin, tai edes paskattaisivat niitä vähän kauemmas kävelytiestä!!
Eikä kyllä lasinsirpaleita ole teiden varsilla näkynyt, eikä juuri roskiakaan. Mutta koiranpaskaa ihan järkyttävästi, ei metriäkään ettei olisi vähintään kahdet paskakasat!
ap
Kun lumihanget on ollut ihan mahdottomat ja Musti kykkinyt metrin päässä polulta, on ollut logistinen mahdottomuuskin päästä polulta kasan lähelle saati sitten poimia pussiin sitä nietokseen uponnutta kikkaretta.
Keväällä 2011 en jaksaisi tästä niin kiehua - aina kyse ei ole vain välinpitämättömyydestä, vaan tehtävä on voinut olla todella mahdoton.
Ei, mulla ei ole koiraa.
Vika löytyy vain ja ainoastaan omistajista, paskottava se on koirankin. Minne ja miten, on koiranulkoiluttajan vastuulla.
ja koira paskoo 5km kohdalla-missä roskalaatikot
vähän kauemmaksi kuin ihan siihen kävelytien reunaan, tai jopa itse kävelytielle...
ap
eli meidän hurtan jätöksiä sieltä ei löydy. Nin ja kannan pussin kädessä sieltä metsälenkiltä, ei se niin paljon paina.
Niin ja se, että nehän maatuu ei ole mikään syy jättää korjaamatta sitä pupsin jätöstä.
Niin ja se, että nehän maatuu ei ole mikään syy jättää korjaamatta sitä pupsin jätöstä.
Parhaat koirankusettajat antavat koiriensa kusta ja paskoa toisten ihmisten postilaatikoiden juureen.
tämä sama asia on viime päivinä kiinnittänyt myös minun huomioni, ja voi hitto että mua ärsyttää!!! Tosi kiva käydä omien koirien kanssa kävelyllä kun ihan _jalkakäytävällä_ on sitä paskaa ja paljon!
Juu, omien koirien jätökset siivoan kyllä, ja kannan ne pussit vaikka kotiroskikseen asti jos ei aiemmin sopivaa roskista löydy.
Tänään kävi kiva tapaus kun siivosin koirani jätöksiä, tuli mies okt:n pihasta sanomaan että tähän heidän roskikseen saa heittää sen pussin. =))
Seuraavan kerran, jos lenkilläni näen jonkun keräävän koiransa jätöksiä pussiin, menen kiittämään kauniisti.
ap
Tunnustan, liian harvoin noukin. Tietenkin jos kadulle/ihan viereen, mutta harvoin yhtään kauempaa. Ja kyllä, inhoan itsekin kun nyt on kadut täynnä läjiä, kun sieltä sulavilta hangilta tipahtelevat.
Yksi huono selitys on, että tuntuu tyhmältä ja turhalta kerätä, kun siinä vieressä on viisi jonkun muun läjää. Lisäksi roskiksia on tosiaan harvassa, tylsä sen pussukan kanssa kulkea.
Vastuullinne koiranomistaja toimii toisin kuin minä. Olen pahoillani laiskuudestani. Jos lohduttaa, niin häpeän kyllä ja välillä saan keräilypuuskiakin.
Mitäpäs jos se ap itse ottaa pienen pienen lapion mukaan ja monta hevi-pussia, voi sitten ihan vapaasti kerätä kaikki löytämänsä kakat. Avot, teiden varret siistit ja ei tarvitse joka asiasta olla täällä avautumassa.
niin syvälle joko lumipenkkaan tai ojan pohjalle, että sieltä en nyt ole enää viitsinyt lähteä kakkojen takia rypemään. Että sori vaan, jos ne sinun lapsesi ovat koluneet ne penkat ja ojan pohjat ja vaatteet ovat sotkeneet.
jotka eivät koiransa paskoja kerää, saavat suurimman osan kunniallisista koiranomistajista vihaisiksi. Joutuvat häpeämään toisten hölmön käytöksen johdosta. On aika tekosyy sanoa, että ei muka kynene sieltä kinoksesta paskaa korjaamaan. Ymmärrän tämän ainoastaan, jos koiran ulkoiluttaja on pyörätuolipotilas tai raajarikko muuten, mutta muussa tapauksessa kysymyksessä on puhtaasti laiskuus tai vääränlainen pukeutuminen. Ja ainakin tuttavani koira teki tarpeensa johonkin muualle kuin tienvarteen, jos pussia ei ollut matkassa.
Muakin ärsyttää ja olen koiranomistaja! Kiva hyppelehtiä pientareilla keräämässä oman koiransa kakkaa, kun samalla pitää väistellä kymmentä toisten koirien kakkaläjää! Yök. Kerään silti.
kyllästettyjä skeidoja; kasat on ja pysyy, elleivät siirry lasten mukana sisälle.
Rauhotu ap! Se maatuu nopeasti toisin kuin lasinsirpaleet ja vastaavat. Koirankakka tien varsilla on yksi maailman turhimmista ongelmista.
Seuraavan kerran, jos lenkilläni näen jonkun keräävän koiransa jätöksiä pussiin, menen kiittämään kauniisti.
ap
kiitos vastaavasti minulta niille, joiden roskiksessa tämä merkki:
http://www.koirankakkaroskis.fi/
täältä voi tulostaa tai tilata tarran ilmaiseksi roskikseen
joitakin päiviä sitten ja kyllä vitutti siivota sitä paskaa renkaasta pois!
itsekästä ja välinpitämätöntä.
Muksuni kaatui pyöränsä kanssa koirankakkaan.
t. koiranomistaja, joka kerää aina kakat
nopeasti toisin kuin lasinsirpaleet ja vastaavat. Koirankakka tien varsilla on yksi maailman turhimmista ongelmista.