Kuulostaa ehkä karseelle mutta musta yh:na olossa on vain hyviä puolia!

Ja onneksi poikien isä on hyvä isä erostamme huolimatta. Käytännön syistä lapset jäivät erossa asumaan kanssani (= isä vuoro-/päivystystyössä), mutta sovimme, että mikäli lasten kasvaessa tilanteet ja toiveet muuttuvat, voidaan asuminen järjestellä toisin. Sillä isä on niin tärkeä hahmo poikalapsille. Mutta tähän päivään mennessä niin pojat kuin isäkään eivät ole kaivanneet muutosta.

Olen itse myös eroperheestä, mutta en voi väittää kaivanneeni nuorena miehen mallia.

mallin saa muustakin miehestä,se voi olla myös pappa tai vaikka eno:) Taikka se uusi tuleva miesystävä. Ja miehen mallia lapsi saa kyllä ihan omalta isältäänkin jos asiat niin hyvin että näkveät viikottain useamman kerran. Asioilla on aina tapana järjestyä,pätee tähänkin asiaan :)

että niin kovin moni elää huonossa parisuhteessa. Meilläkin on ollut ongelmia matkan varrella, joista nyt on onneksi selvitty, eli tiedän senkin, että kaikki ei aina mene niin, kuin oli ajatellut. Mutta että edes sisustaa ei saa mielensä mukaan? Siis kompromisseja pitää tietty tehdä, mutta jos ei edes sisustuksessa löydä yhteistä säveltä, niin ei varmaan aika monessa muussakaan asiassa...

Minun lapselleni miehen mallina ovat isoisä, eno ja kaksi kummisetää. Sekä lisäksi monet sukulaiset ja ystävät. Meillä on melko laaja verkosto, johon pidetään säännöllisesti yhteyttä.

Terv. totaali-yh

mallin saa muustakin miehestä,se voi olla myös pappa tai vaikka eno:) Taikka se uusi tuleva miesystävä. Ja miehen mallia lapsi saa kyllä ihan omalta isältäänkin jos asiat niin hyvin että näkveät viikottain useamman kerran. Asioilla on aina tapana järjestyä,pätee tähänkin asiaan :)

Lasten vuoksi on suru, että he eivät päässeet elämään lapsuuttaan pumpulissa, vaan joutuivat eron keskelle. Mutta pelkästään lasten vuoksi. Itseni vuoksi ei yhtään. Rahaa voisi tietty olla enemmän, mutta toimeen tässä tullaan ja loppuen lopuksi se on vain rahaa.



Minulla oli myös sellainen ihmeellinen mies, joka määräsi, miten elämä pitää elää. Siksi tämä vapaus on niin VAPAUTTAVAA!!!!

Vaan siihen liittyy paljon muutakin. Ja suurin helpotus olisi (en ole eronnut), että pääsisi niistä lapsista eroon edes joka toinen viikonloppu! Minä kaipaan nimenomaan vapaata lapsistani. Olisi ihanaa, kun voisin heittää heidät isällensä ja saada oikeasti vapaata itselleni!

Ei nainen saa pärjätä ja olla onnellinen ilman miestä talossa, soosoo. Puhumattakaan nyt siitä että saisi ilmaista että aika ilman lapsia olisi mitään muuta kuin kauheata tuskaa joka tulee viettää itkien ikkunassa pimeässä huoneessa kynttilää polttaen lapsen muistolle. Ja kun lapsi palajaa viikonlopusta kotiin, tulee lapsen kaulaan heittäytyä parkuen että lapselle varmasti tulee paha mieli että kehtasikin nähdä toista vanhempaansa.



Ei, ero on aina kauhea asia, siitä ei koskaan tule päästä yli, lapset kärsivät aina kaikesta, ja onnellinen ei tule olla. Hävetkää nyt edes vähän, jooko?

Olet varmasti oikeassa siinä, että yh:na on paljon parempi olla kuin huonossa suhteessa. MUTTA hyvässä suhteessa on varmasti paljon parempi olla kuin yh:na. Onnittlut itsellesi kuitenkin oikeasta valinnasta :)

Minun lasteni isällä on iso ego. Siis narsistisen iso. Pelottaa, millaisen miehen mallin poikani saavat.

toisaalta taas, millainen miehen malli tulee, jos malli on alkoholia kittaava, väkivaltainen tai vieraissa juokseva mies, tai muuten vaan mies, joka ei halua olla yhtään kotona vapaa-ajalla.. ;)

Muistakaapa arvon yh-äidit, että lapsen kasvu tarvitsee miehen mallin. Jos lapsi ei saa kasvaessaan minkäänlaista miehen mallia, se näkyy aikuisiällä aivan varmasti. Tuohan ei välttämättä tarkoita sitä että joku menee päin persettä tai on huonosti. Mutta aikuisiällä ne käyttäytymismallit joutuu ihan itse etsimään, jos ei niistä ole saanut mitään esimerkkiä lapsuudessaan. Ja se on kyllä raskasta. Itse sain "yh kasvatuksen". Faija lähti kävelemään kun olin kolme. Koskaan meillä ei mikään ollut huonosti. Mutta kyllä on ollut pikkusen vaikeeta välillä hoitaa omaa perhettä!!! Parisuhde vaimoni kanssa toimii loistavasti, mutta perheen pyörittäminen on helvetin hankalaa välillä. Minulta kun on puuttunut se MIEHEN MALLI.

Minulla on usean viikon "tilausaika", jos haluan jotain tehdä. Mies taas ilmoittaa tyyliin "tänään muuten lähden ja huomenna takas".. Nyt mies oikein lupasi minut yöreissuun, pääsisäisenä saisin mennä yhdeksi yöksi sukuloimaan yksin. Niih, mutta kuka haluaa lähteä juhlapyhiksi pois lasten luota. Itse nautin katsella, kun lapset saa pääsiäisylläreitä yms. Ja mieshän tietysti tietää, että mikä muu ajankohta tahansa, paitsi ei juhlapyhät..

Meillä ei vaan vapaa-ajan jako toimi. Itse en käytännössä ole koskaan ilman lapsia, en voi harrastaa mitään. Jos johonkin on meno, pitää siitä tehdä ilmoitus 2 viikkoa ennen suunniteltua menoa, jottei vaan mies olisi kerennyt suunnitella itselleen jotain muuta. Ja ei, tämä ei ole provo.

Aivan käsittämätöntä toimintaa aikuisilta(?) miehiltä!

Minä aion erota miehestäni. Sillä nyt lapsemme kärsivät jatkuvasta riitelystä. Eikä tästä tilanteesta ole enää muuta ulospääsyä kuin ero. Lasten hyvinvoinnin takia eroankin. Miehestä vielä välitän, mutta suhteessa on liikaa ongelmia.

Tottakai ilman miestä, jota ei rakasta, on ihanampaa, varsinkin jos se tarkoittaa säännöllistä lastenhoitoapua. MUTTA KUN HOMMAN YDIN näissä avioeroissa ei olekaan se, onko se susta kamalaa, vaan ONKO SE SIITÄ LAPSESTA kamalaa. Se tuskin ajattelee, et "Hei siis niin kivaa ku isi ja äiti eros, nyt mulla on kaksi kotia jne.... Ja mulla on aina toista niistä ikävä! Jee!" Aika jännä, että näitte ton eroasian jotenkin itseenne selkeimmin liittyväksi. Tottakai aikuinen eron kestää. Mutta tajuatteko, että vaikka te lopetitte rakastamasta isiä, niin se LAPSI EI LOPETTANUT. Ja sehän on verrattavissa tilanteeseen, jossa joutuisit eroamaan miehestä jota RAKASTAT. Sepäs ei susta varmaan enää olisikaan kivaa....

jonka tarkoitus on mustamaalata yh:t kevytkenkäisiksi hölmöiksi, taas kerran.



Mä olen yksinäinen totaaliyksinhuoltaja ja elämäni lasten kanssa on pelkkää selviytymistaistelua päivästä toiseen. Omaa hengähdysaikaa ei töiden jälkeen ole ja työni on raskasta sekä fyysisesti että henkisesti. Mies elää uutta suhdettaan toisella puolella maapalloa lapsettoman tyttöystävän kanssa.



Reissutyö ja sieltä löytynyt rakkaus vei miehen mukanaan enkä ole vieläkään oikein selvinnyt siitä, vaikka tapahtuneesta on pian neljä vuotta. Mä, kuten moni muukin totaaliyh, en halua enää tutustua miehiin enkä kykene luottamaan parisuhteessa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, elämä on selviytymistaistelua ja that's it. Kadehtikaa vapaasti, pilkatakin saa, en välitä.

Ei todellakaan ole vittuilu provo,itse olen vain yhden pienen lapsen(2v) yh ja lapsen isä on lapsen elämässä tiiviisti kuvioissa. Ja itse halusin erota, mies ei olisi halunnut. Tällä aloituksella tarkoitin sitä että joskus yh:n elämä voi olla ihanaakin,eikä ainaista väsymystä ja taistelua,niinkuin sinulla. Tahdoin tuoda toisenlaisen kuvan ihmisille,että yh:t eivät aina ole luusereita ja väsyneitä silmäpusseineen.

Tästä miehen mallista.. Onko se sama myös toisinpäin, että ilman äitiä kasvanut tyttö menee automaattisesti jotenkin pilalle, tai ainakin kaikki on koko elämän ajan vaikeaa?



Itse en tälläistä ole huomannut, vaikka osan lapsuuttani ja nuoruuteni kasvoinkin ainoana lapsena yksinhuoltajaisäni kanssa.



Toki olisi ollut lapsena kivampi, jos olisi ollut täydellinen toimiva ja onnellinen ydinperhe, vielä kivampi, jos kotona olisivat asuneet pullantuoksuinen mummi ja vaari joka jaksaa peuhata. Sisaruksia monta, koiria ja kissoja ja naapurissakin tädit ja sedät perheineen.. Mutta ei ollut, kaikki ei aina ole täydellistä. Silti kaikki voi olla hyvin.



Tsemppiä APlle, kiva, että laitatte ex-miehesti kanssa homman toimimaan!

MUTTA KUN HOMMAN YDIN näissä avioeroissa ei olekaan se, onko se susta kamalaa, vaan ONKO SE SIITÄ LAPSESTA kamalaa.

Se tuskin ajattelee, et "Hei siis niin kivaa ku isi ja äiti eros, nyt mulla on kaksi kotia jne.... Ja mulla on aina toista niistä ikävä! Jee!"

Onko kivi kengässä? Ai pitäisi sitten pysyä naimisissa vain lasten/lapsen takia vaikka itse olisi ONNETON? No siinäpä vasta hyvä elämä lapselle. Itse olet vissiin valinnut toisin...

T: myöskin ONNELLINEN yh (ja voisin väittää lapsenikin oleva onnellinen, nauravainen ja viisas lapsi, jonka ei tarvitse elää kulississa)

Itse olin 5v, kun vanhempani erosivat. Ehkä PARASTA mitä mulle on tapahtunut. Jatkuvat riidat raastoivat kodin palasiksi. Kaksi kotia ei sit enää ollutkaan hullumpi juttu.