Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lukiko kukaan aamun Hesarista uutista joka koski sitä kuinka kotihoidontuki ja työttömyys toi Suomeen kotiäitiyden.
26.10.2005 |
Mielenkiinnolla luin kyseisen uutisen ja pohdin itse, että olisiko tässä yksi syy suomalaisten lasten kasvaneeseen pahoinvointiin (asia josta täälläkin vouhkataan ja jota ei ole tapahtunut muissa Pohjoismaissa samoin kuin Suomessa). Uutisen mukaan oli tutkittu sitä, että yli 60 % suomalaisista alle 3-vuotiaista lapsista on kotihoidossa kun taas muissa Pohjoismaissa 70-90 % pienistä lapsista on päivähoidossa ja äidit töissä. Suomalaisten lapsiperheiden tulot olivat romahtaneet tämän kotiäitiyden mukana. Usein näillä äideillä ei ollut myöskään työpaikkaa johon palata lomien jälkeen ja näin on syntynyt uusi ilmiö Suomessa nimeltä kotiäitiys. Voisiko tämä ilmiö siis nimenomaan aiheuttaa pahoinvointia perheissä, kun perheen tulot ovat pienet lisääntyy myös tietynlainen kireys perheen sisällä, joka lisää pahoinvointia.
Olen itse tällä hetkellä kotona äitiyslomalla ja mietin jäisinkö pidemmäksi aikaa kotiin kuin vuodeksi. Itselläni on vakituinen työpaikka johon palata ja en ole koskaan ollut ns. pätkätyösuhteissa vaan heti valmistumiseni jälkeen olen ollut useamman vuoden aina vakituisessa työsuhteessa. Mutta voin kuvitella, että olisin melko ahdistunut mikäli minulla ei olisi työpaikkaa ja tulot olisivat epävarmat. Ja tämä vaikuttaisi varmasti lapsiin. Mietin siis aamulla sitä, että voisiko siis kotiin jäämisessä, perheen tulojen romahtamisessa jne. olla syy lasten lisääntyneeseen pahoinvointiin, koska pahoinvointihan ei ole lisääntynyt esim. Ruotsissa ja Norjassa samalla tavalla kuin Suomessa ja ko. maissa lapset pääsääntöisesti ovat alle 3 vuotiainen päivähoidossa.
En myöskään usko, että Suomen päivähoitojärjestelmä on täysin kelvoton leikkauksista huolimatta. Onhan julkiseen terveydenhuoltoonkin kohdistunut leikkauksia ja eihän sekään aivan kelvotonta ole (vaikka en sitä itse käytä).
Kommentit (64)
saaden ainoastaan nämä hänelle kuuluvat tuet ja sinä työssäkäyvänä olisit vastuussa siitä, että saat perheen elätettyä, laskut maksettua, lainat lyhennettyä, jne. jne. Sen lisäksi että kävisit töissä (mahdolliset työstressit siihen oheen) joutuisit murehtimaan rahan riittävyydestä ja tinkimään kaikesta. (Olettaen, että palkkatulot olisivat jotain " normaaliluokkaa" ) Koettelisiko hermoja?
Entäs se kotona oleva osapuoli? Elämä olisi mahdollisesti pelkkää kodin- ja lapsenhoitoa, sosiaaliset kontaktit vähissä, omaa aikaa niukasti. Toisinaan luultavasti kaipaisi jotain muutakin?
En ihmettele, että joissain tapauksissa tällainen kiristää vanhempien pinnaa ja parisuhdetta ja eihän se voi olla heijastumatta lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen siis vielä äitiyslomalla, mutta olen miettinyt sitä, että palatako heti sen päätyttyä vai vasta kun lapsi noin kolmevuotias. Todennäköisesti palaan. Meillä miehen kanssa samansuuruiset tulot ja olemme ns. hyvätuloisia molemmat. Ja kyllä se oikeasti harmittaisi jos joutuisin itse tuomaan kaiken rahan ja uskon, että se varmasti kiristäisi parisuhdetta. Sen takia tlikin mieleeni, että onko tässä ainakin osasyy lasten kasvaneeseen pahoinvointiin.
Suurempi syy minusta lasten (ja nuorten ja aikuisten ja vanhusten) pahoinvointiin on itsekkyys ja välinpitämättömyys. Suomessa ei enää välitetä lähimmäisestä vaan oma napa on aina lähinnä. Millään ei ole enää mitään väliä, mikää ei ole pyhää.
Mennään naimisiin, koska on kiva järkätä bileet kavereille. Erotaan, koska alkoi kyllästyttämään. Hylätään ystävä, koska tällä on pienemmät tulot. Sysätään mummo vanhainkotiin nuutumaan, koska ketäpä jonkun käppyrän elämä kiinnostaisi.
Kaikki halutaan nyt ja heti. Ura, perhe, koti. Joku kärsii. Arvot on päin honkia. Ei kunnioiteta mitään, kaikki on kaupan.
Jos jokainen ihan oikeasti pysähtyisi miettimään (jotkut sen tekee sairastuessaan vakavasti, läheisen kuollessa, joutuessaan onnettumuuteen jne..), mitä elämältää haluaa, maailma muuttuisi aika toisen näköiseksi. Yllättäen on aikaa itselle, lapselle ja perhelle, läheisille vaikka kuinka. Eikä tarvitse enää kilpailla naapurin tai työtoverin kanssa. Ja linnunlaulukin kuulostaa taas arvokkaalta.
eli jos taattaisiin parempi tulotaso kotihoidon ajalle, aiheuttaisiko kotona olo tuota mainittua ahdistusta? Vai onko meidät vaan sosiaalistettu tuohon ajattelumalliin " äiti ja isä töissä" , ettemme uskalla, me naiset olla kotona rauhallisin mielin?
Amerikkalainen tutkija (nainen) että pohjoismaalaiset naiset ovat ajaneet itsensä vapaaehtoisesti melkoiseen mylläkkään: hyvä koulutus, työura, lapset, mies, koti - kaikki pitäisi saada toimimaan 110 %. Itseltä vaaditaan aivan tajuttoman paljon ja vielä ruoskitaan itseä henkisesti päälle.
Olisi hyvä jos yhteiskunta mahdollistaisi TODELLISEN valinnan: kotiin jäävä tai töihin menevä olisivat lasten saamisen ja yhteiskunnan uusintamisen suhteen samassa arvostuksessa ja asemassa. Tää nokkiminen naisten kesken saisin jo riittää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joille on ikään kuin kunniatehtävä huolehtia perheen elannosta ja tekee sen ilman turhautumista tai stressaantumista; ajatellen sen olevan ns. miehen tehtävä. (Niin, miksei toki olisi myös sellaisia naisiakin ;))
Ja vastaavasti se kotiinjäävä osapuoli kokee oman osansa kunniatehtäväkseen, jonka mieluusti ja " nurisematta" hoitaa.
Ja vielä tuosta päivähoidosta, olen samoilla linjoilla ap:n kanssa, että eihän se päiväkoti mikään ihan karmea laitos ole ;)
Jokainen perhe tehkööt tavallaan, mutta ikävää on se, että kotiäidit ja työssäkäyvät äidit ovat ottaneet tämän asian kiistakapulaksi syytellen puolin ja toisin muiden tekemistä valinnoista. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa käsittää, että on erilaisia perheitä ja erilaisia tilanteita ja mikä sopii meille ei välttämättä sovi teille? 3
miehelle kunnia-asia elättää perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
taistella miesten kanssa ihan kaikesta. Lapset ja lasten hyvä hoito jääkin siinä sitten ihan toiselle sijalle. Onneksi itselläni ja miehelläni on terve itsetunto. Voimme molemmat tehdä sitä mitä eniten haluamme ilman minkään näköistä riitaa. Mies käy töissä ja tuo elannon ja minä hoidan kodiin ja lapset kunnianhimolla ja onnellisena!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiperheiden epävarma tilanne, työttömyys, pätkätyöt jne varmasti lisäävät pahoinvointia perheessä. Meillä on ollut pitkään vähän tuollainen tilanne, eli mies pätkätöissä ja välillä työttömänä ja lapset aika paljon kotihoidossa . Minusta meidän koko perheessä näkyy heti positiivinen muutos silloin kun mies on töissä! Lapsetkin viihtyvät päiväkodissa ja ovat iltapäivisin paremmalla tuulella. Koko perheeseen tulee ikään kuin erilainen ryhti. Mieskin myöntää, että on aika puuduttavaa viettää päiviä koti-isänä, norkoilla hiekkalaatikolla ja kuluttaa aikaa. Lapsetkin ikävystyvät.
Nyt mies onneksi opiskelee ja toivon mukaan työtilanne muuttuu paremmaksi valmistumisen myötä.
Omaa kotona olemistani kannustaa ennen kaikkea se, että TIEDÄN päivähoitojärjestelmän olevan kovasti puutteellinen.
T. Järjestelmässä mukana ollut 7 vuotta (Helsingissä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi uskoa, että Ruotsissa naisten palkat olisivat suomalaisia naisia paremmat. Täällä kun aina valitetaan, että koska miehellä on parempi palkka niin naiset jää kotiin sen takia. Miksi ei Suomessakin kannustettaisi miehiä jäämään enemmän kotiin. Vai onko kyse siitä, että naiset eivät anna miesten jäädä kotiin vaikka mies haluaisikin.
pahoinvointi perheissä, joissa toinen on kotona johtuu varmaan enemmänkin siitä, työttömiä on enemmän pahoinvoivissa, ja usein muistakin ongelmista kärsivissä perheissä.
aloitus kuvaa hyvin sitä, että amatöörit eivät osaa tulkita tutkimuksia, tai sitten tulkitsevat ne siten kuin itse asian näkevät
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Suurempi syy minusta lasten (ja nuorten ja aikuisten ja vanhusten) pahoinvointiin on itsekkyys ja välinpitämättömyys. Suomessa ei enää välitetä lähimmäisestä vaan oma napa on aina lähinnä. Millään ei ole enää mitään väliä, mikää ei ole pyhää.Mennään naimisiin, koska on kiva järkätä bileet kavereille. Erotaan, koska alkoi kyllästyttämään. Hylätään ystävä, koska tällä on pienemmät tulot. Sysätään mummo vanhainkotiin nuutumaan, koska ketäpä jonkun käppyrän elämä kiinnostaisi.
Kaikki halutaan nyt ja heti. Ura, perhe, koti. Joku kärsii. Arvot on päin honkia. Ei kunnioiteta mitään, kaikki on kaupan.
Jos jokainen ihan oikeasti pysähtyisi miettimään (jotkut sen tekee sairastuessaan vakavasti, läheisen kuollessa, joutuessaan onnettumuuteen jne..), mitä elämältää haluaa, maailma muuttuisi aika toisen näköiseksi. Yllättäen on aikaa itselle, lapselle ja perhelle, läheisille vaikka kuinka. Eikä tarvitse enää kilpailla naapurin tai työtoverin kanssa. Ja linnunlaulukin kuulostaa taas arvokkaalta.
Vierailija:
Lapsetkin viihtyvät päiväkodissa ja ovat iltapäivisin paremmalla tuulella.
Yksilöitähän nuo lapsetkin ovat, toiset kaipaavat seuraa ja tekemistä enemmän kuin toiset.
No, tämä nyt meni kyllä itse asian viereen...
Minusta tästä asiasta on ihan turha tehdä kotiäitien ja työssäkäyvien välistä kädenvääntöä. Kotiäitiys on varmasti hyvä valinta niin kauan, kuin se on OMA valinta. Tuo Hesarin juttuhan vihjasi, että monissa perheissä se on enemmänkin olosuhteiden sanelema tilanne.
Meillä ainakin on niin, että kumpikaan meistä ei ole mitään kotiäiti/ -isä -tyyppiä. Itse ainakin myönnän ihan suoraan, että en jaksaisi sitä kotiäitiyden yksitoikkoisuutta. Ihan varmasti siinä kärsisivät niin äiti kuin lapsetkin, jos siihen rooliin vastentahtoisesti joutuisin.
Vierailija:
Yksilöitähän nuo lapsetkin ovat, toiset kaipaavat seuraa ja tekemistä enemmän kuin toiset.
Niin, meidän lapsosossa näkyy ainakin selviä mökkihöperyyden oireita aina kotihoitokausien aikaan.
Joku arempi ja hiljaisempi lapsi varmaan viihtyykin kotona.
kotona mutta kun nyt on mies niin pakko lähtee töihin muuten ei pärjätä. Kyllä jossain on vikaa kun ehjiä perheitä ei tueta.
seistä niiden takana. En ole koskaan elämässäni kokenut epävarmuutta siitä millaisia päätöksiä minun tulee tehdä ja miten elää. Ja olen vielä itse päiväkotiin 6 kk vanhana viety ja hyvin olen pärjännyt. Ja miehelleni on sama jäänkö kotiin vai en, mutta hän kyllä kannustaa minua lähtemään töihin, koska tietää minun nauttivan älyllisistä haasteista ja hänkin pelkää, että turhautuisin kotona. Ja siinä hän onkin oikeassa. Tosin mietimme sitäkin vaihtoehtoa, että mieheni tekisi vain 3-4 päivää viikossa töitä ja olisi siis osittaisella hoitovapaalla. Mikä olisi mielestäni hyvä asia, koska se toisi miestäni lähemmäksi lasta ja opettaisi myös hänelle arjen pyöritystä.
Alue: Aihe vapaa
Vetamatta sen kummempia johtopaatoksia on vain mielenkiintoista, etta naapurimaat ovat menneet eri suuntiin. Olisi mukavaa, jos samanlaista vertailua nakisi jatkettavan laajemminkin, ei siis vain Pohjoismaiden valilla.