vauva 9 kk ei kottaa eikä ryömi millään tavalla
eikä edes yritä, pitääkö huolestua?
Kommentit (14)
Istuuko? Ei meilläkään vauva ryöminyt tai kontannut ollenkaan. Istumaan opittuaan (7kk) halusi vain istua ja liikkuikin peppukiitämällä. Oppi konttaamaan vasta kävelemään opittuaan (1v1kk).
ja eivät siitä yrittäneet edes liikkeelle. Olivat n 10kk kun lähtivät sit pepulla liikkumaan, eli eivät koskaan ryömineet, kontanneet. Lattialla eivät oikeastaan edes viihtyneet, muuta kun sitten kun oppivat istumaan.
Eli en olis huolissani
kannattelee päätään käsien varassa (nämä kuuluisi tuonikäisen osata)?
Osaako vauva istua ilman tukea? Em. taito ei välttämätön vielä ap:n vauvan ikäiselle. Pyöriikö vauva lattialla esim. navan ympäri? Konttamisen pitäisi tulla vuoden ikään mennessä eli sen kanssa ei ole kiirettä, ryömimään voitte houkutella vauvaa laittamalla mielenkiintoisen lelun esim. puolen metrin päähän.
pullea, pyöreä vauva niin kehittyy usein hitaammin alussa koska ei vaan jaksa liikkua niin ketterästi kuin hoikka pikkuinenn.
nyt tyttö 10kk+1viikko, alkoi ryömiä muutama päivä ennen kuin täytti 10kk.
Meillä vauva ollut aina suht tyytyväinen lattialla lelujensa kanssa, eikä ole tosiaan juurikaan edes yrittänyt ryömiä. Näytti siltä, että sitten kun yritti, niin osasi "heti" :) Ja muutama päivä meni, että ryömi vain pikkuisen ja sitten vasta tajusi, mitä on oppinut :) Nyt ryömii jo pitkiä matkoja (esim. huoneesta toiseen), mutta edelleenkin saattaa leikkiä pitkään samassa paikassa (leluillaan, keittiön laatikoilla, stereoiden luona jne. :)). Ryömii siis sinne, missä haluaa leikkiä ja pysyy siellä. :)
Eli ei ap huolta, mutta tiedän, miltä tuntuu odottaa ja miettiä, onko jokin vialla. Eiköhän teilläkin pian liikuta! :)
aikoja, milloin teki mitäkin, mutta tuntui, että kummankin kanssa odotti ja odotti.....Molemmat "vetkutteli" mahd. pitkälle = siihen asti,että ehdin huolestua, ja sitten lähtivät ryömimään, pikakonttasivat muutaman päivän, nousivat seisomaan ja siitä kävelemään aivan pienen ajan sisällä. Ja suht koht ilman kolhuja ja kaatuilemisia, taitojen ollessa jo niin kypsiä. Joten pointtini siis ap: jotkut lapset kehittyvät kuten omani, kypsytellen ja sitten näyttäen koko repertuaarin, jotkut alkavat varhain, mutta yksittäinen toiminta, vaikka ryömiminen, kestää pitempään. Joten kyllä se siitä! :D
10kk käveli ilman tukea kun hänet nostettiin ylös. 11kk oppi nousemaan itse ylös ja 1v2kk oppi vasta konttamaan. Nyt on oikein ketterä 2 vuotias
kun sitten 10kk lähti ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta yht'äkkiä kävelemään. Sitä ennen ei liikkunut muuten kuin hieman kieri maassa ollessaan.
lapsistani oppi istumaan 6 kk iässä. Istui lattialla ja viisasi sormellaan isosiskolleen mitä halusi. Ei ollut tarvetta liikkua kun palvelu pelasi. Lähempänä 11kk alkoi ryömimään ja saman tien nousi ylös ja alkoi kävelemään tukea vasten. Käveli tuetta 1v 2 kk. Nykyään on hyvin liikunnallinen ja telinevoimistelua kilparyhmässä harrastava teini. Edelleen on hyvä passuuttamaan ittiänsä toisilla.
Niin ne luonteenpiirteet näkyvät jo vauvallakin :)
lapsistani oppi istumaan 6 kk iässä. Istui lattialla ja viisasi sormellaan isosiskolleen mitä halusi. Ei ollut tarvetta liikkua kun palvelu pelasi. Lähempänä 11kk alkoi ryömimään ja saman tien nousi ylös ja alkoi kävelemään tukea vasten. Käveli tuetta 1v 2 kk. Nykyään on hyvin liikunnallinen ja telinevoimistelua kilparyhmässä harrastava teini. Edelleen on hyvä passuuttamaan ittiänsä toisilla.
istuskeli vaan 10 kkk saakka, liikkui jonkin verran peppukiitäen. Ei siis ryöminytkään, köllötteli selällään ja kääntyili kyllä mahalleen. Selällään potkiskeli jalkojaan yms. ja leikki istuallaan jos tavarat olivat käden ulottuvilla :)
Kävelemään oppi vasta 1 v 5 kk.Sitä ennen konttasi ja alkoin melkein heti kävellä tasisen varmasti ja siitä sitten suurinpiirtein jo juoksi :)
Olin kyllä huolestunut. Konttaaminen on kuulemma hirveän tärkeää aivojen kehitykselle. syystä että kädet ja jalat tekevät ristikkäisliikettä ja vaikuttavat aivojen kehitykseen siten.
Pojallani todettiin 5 vuotiaana isoja kehitysviivästymiä motoriikassa ja avaruudellisessa hahmotuksessa :( En tiedä vaikuttiko vähäinen konttaamattomuus em. kehitysviivästymään vai oliko aivoissa jo jotakin häiriötä muodostunut jo vaikkapa sikiöaikana.
Tämä avaruudellinen hahmottaminen on erittäin tärkeä kyky esim. oppimista ajatellen. Poika käy toimintaterapiassa ja treenaillan kotona. Poika ei ole ollut koskaan kiinnostunut piirtämisestä, palikoilla rakentelusta, palapelien tekemisestä juuri tuon hahmotusongelman vuoksi .
Puheenkehitys on ollut tosi nopeaa ja puhunut aina selkeästi ja pitkiä lauseita. Kai ne aivt kompensoivat jotenkin "vaurioita" toisella kyvyllä ?
on poika nyt reilut 8kk eikä kkonttaa eikä ryömikään ja olen välillä miettinyt että millon pitää huolestua.. Kun ei istukaan vielä! Syöttötuolissa istuu, mutta siinäkin huojuen ja välillä pitää nostaa pystympään kun on valunut ihan vinoon. Onkohan tuo kovinkin huono juttu?
Lattilalla kyllä pyörii napansa ympäri ja kurkottelee ja nousee konttausasentoon mutta lätsähtää aika äkkiä takas mahalleen. Tutkii mieluummin leluja jne. Taaksepäin työntää kyllä itseään aika sukkelaan.
Tuo istuminen mua huolettaa enemmän, pitäiskö jo osata?
kiitos kaikille ihanille vastauksista! Kyllä vauvani siis istuu erittäin napakasti ja pyörii napansa ympärillä. En siis ole huolissani :)
jos kuitenkin muuten liikkuu lattialla, kurkottelee, pyörii ja touhuaa