Mitä tekisit, jos saisit kutsun sukulaisen hautajaisiin, jota et ole nähnyt kymmeneen vuoteen?
Ja vielä toisella paikkakunnalla 200 kilometrin päässä. Menisitko?
Kommentit (10)
Jos sopis, niin lähtisin ja jos ei sopis tilaisin kukkalaitteen/ seppeleen haudalle.
näkisin siellä sukulaisia joita näkee harvoin, mutta joita on kuitekin kiva silloin tällöin nähdä. 200km on aika lyhyt matka kuitenkin.
Tuon matkan menin mieheni sedän hautajaisiin. Mieheni oli nähnyt setäänsä eläessään vain kerran. (Setä löytyi vasta viitisen vuotta aiemmin. Syynä vanhempien kuolema ja sisarusten orpous)
näkisin siellä sukulaisia joita näkee harvoin, mutta joita on kuitekin kiva silloin tällöin nähdä. 200km on aika lyhyt matka kuitenkin.
mutta sukulaiset mulkoilivat toisiaan. Ei juteltu juuri mitään, useimpia en edes tunnistanut.
erittäin epäkohteliasta ja itsekästä olla menemättä.
Jotenkin vaikea kuvitella, ettei sukulaisen hautajaisiin menisi, jos vielä on kutsu.
Minusta on hyvin tekopyhää mennä hautajaisiin, jos ei ole eläessäkään ollut vainajan kanssa tekemisissä. 10 vuotta on pitkä aika, oli kyse sitten miten läheisestä sukulaisesta tahansa.
minun mielestä ihmisiä on muistettava eläessä eikä kuolleena.
Itselleni en halua mitään isoja hautajaisia vain pelkkä siunaus haudalla vain läheisten läsnäollessa. Ei ruokapitoja, eikä yhtään mitään. Tämä on kirjattu ylös.
Hautajaiset on surkeita tilaisuuksia, liian kalseita. Menen vain itselleni todella läheisten ihmisten hautajaisiin. En esim. mennyt mieheni sedän hautajaisiin, koska en koko ihmistä tuntenut. Mies kävi lasten kanssa.
Riippuu kuinka läheinen sukulainen kyseessä.
Esim serkkujen, isovanhempien, vanhempien hautajaisiin menisin varmasti vaikken olisi nähnyt. Kun vaik en ois nähny ni jokainen noista on itelle tärkeä jollain tasolla.
Sitten taas jos kysees olisi joku kauempi sukulainen johon mitään yhteyttä ni en.