Kun vanhemmat kuolevat, ainoa lapsi on aika kovilla

vanhempansa ovat molemmat vielä elossa. Isä on ainoa lapsi. Kun mummo ja pappa tässä lähivuosina todennäköisesti kuolevat, on isällä vaimo ja kolme lasta tukena. Ja kyllä sitä varmaan 63-vuotiaana osaa ottaa 85-vuotiaan kuoleman kuitenkin jotenkin luonnollisena tapahtumana. Vaikka kyse on omasta vanhemmasta. Ja ei yhtään sisarusta tukemassa.

Ei ole ketään jakamassa sitä tuskaa samalla tavalla kuin sisarus

minun kokemukseni mukaan myös monet, joilla on sisaruksia, ovat ihan yksin vanhempiensa kuoleman kanssa. Joku sisaruksista joutuu hoitamaan kaiken käytännön asiat, ja muut eivät tee mitään muuta, kuin tulevat paikalle riitelemään jokaisesta kauheasta kiposta ja kupista, vaikka itsellä olisi miten ollut hienot huushollit jo vuosikausia valmmiina.

Appiukon kuoleman jälkeen anoppi hoiti järjestelyt, anopin kuoleman jälkeen mieheni ja minä, sisaruksita ei ollut mihinkään. Eivät sentään kupeista riidelleet, arkusta kylläkin.

minun kokemukseni mukaan myös monet, joilla on sisaruksia, ovat ihan yksin vanhempiensa kuoleman kanssa. Joku sisaruksista joutuu hoitamaan kaiken käytännön asiat, ja muut eivät tee mitään muuta, kuin tulevat paikalle riitelemään jokaisesta kauheasta kiposta ja kupista, vaikka itsellä olisi miten ollut hienot huushollit jo vuosikausia valmmiina.

toistensa asiat.

Paljon tärkeämpänä pidän ystäviä.

minun kokemukseni mukaan myös monet, joilla on sisaruksia, ovat ihan yksin vanhempiensa kuoleman kanssa. Joku sisaruksista joutuu hoitamaan kaiken käytännön asiat, ja muut eivät tee mitään muuta, kuin tulevat paikalle riitelemään jokaisesta kauheasta kiposta ja kupista, vaikka itsellä olisi miten ollut hienot huushollit jo vuosikausia valmmiina.

minun kokemukseni mukaan myös monet, joilla on sisaruksia, ovat ihan yksin vanhempiensa kuoleman kanssa. Joku sisaruksista joutuu hoitamaan kaiken käytännön asiat, ja muut eivät tee mitään muuta, kuin tulevat paikalle riitelemään jokaisesta kauheasta kiposta ja kupista, vaikka itsellä olisi miten ollut hienot huushollit jo vuosikausia valmmiina.

Tää on muuten totista totta jo vanhempien elinaikana! Iäkkäiden ja sairastelevien vanhempien asioiden hoito kaatuu yleensä yhden sisaruksen niskaan. Vanhusten kuoleman jälkeen asiat alkavat yllättäen kiinnostaa laajempaakin joukkoa.

Ystäväni perintösotkuja ja omien sukulaisteni riitoja seurattuani olen ihan tyytyväinen, että olen ainoa lapsi. Tuskaan voi yrittää varautua yrittämällä hyväksyä elämän hetkellisyyden ja viettämällä äidin ja isän kanssa aikaa juuri NYT...

Toinen on on kehitysvammainen ja toinen mielenterveysongelmainen. Molemmat ihan omaa syytään tai huonouttaan.



Minä huolehdin heistä vanhempieni kuoleman jälkeen. Apua heistä tuskin on, mutta eihän sitä ikinä tiedä.

Voi olla tilanteita että sisaruksista ei ole mitään apua, päin vastoin. Jos sisaresi on vuosia kärsinyt erilaisista mielenterveysongelmista, ei voi kuvitellakaan saavansa tasavertaista tukea surun hetkellä, ikävä kyllä :-( Huoli ja suru vaan lisääntyy siitä miten tämä epätasapainoinen mieli pystyy kaiken surun kestämään.

hyvin paljon lapsuudessa. Jos kohtelee lapsia tasaveroisesti, opettaa heidät kunnioittamaan ja pitämään huolta toisistaan, ja antaa itse tarpeeksi huomiota tasapuolisesti jokaiselle, ollaan jo aika hyvissä kantimissa.



Täältäkin vaan saa aika usein lukea, kuinka sisarusten sallitaan kohdella toisiaan tavoilla, joita ei ikinä suvaittaisi vieraampien ihmisten kanssa.



Ja kuten sanottu, jos se sisarus/ sisaruksia on olemassa, on ainakin mahdollisuus hyvään sisarussuhteeseen. JOs ei ole, ei ole edes sitä mahdollisuutta.



T: Omista sisaruksistaan kiitollinen ihminen, joka ei tiedä yhtään täysin kylmää sisarussuhdetta.

Nyt tässä ollaan kovilla, kun vanhemmat sairastavat. Molemmat vielä päästään vialla, toinen asuu runsaan sadan kilometrin päässä ja toiselle ei riitä sekään välimatkaksi. Kun nuo päätyvät kunnolla hoidettaviksi ja hautaan, olen huojentunut.

Rakkaat pienten ja nuorten lasten vanhemmat, hoitakaa asianne niin, että pyritte elämässänne nimenomaan kehittämään sosiaalisia taitojanne ja järjestämään asianne niin, ettette pilaisi oman aikuisen lapsenne elämää ehdoin tahdoin mököttämällä mahdolllisimman kaukaisessa metsässä, samaan aikaan kun pitäisi milloin tulla etsimään kissojen ryöstämiä silmälaseja sängyn alta ja milloin tulla äkkiä pelastamaan, kun tenat on loppu, eikä ilman kehtaa lähteä kauppaankaan. Kiitos!!!

t. epätoivoinen ainoa lapsi, jolla ei ole varaa romahtaa kokonaan, ja tuloksena on pysyvä kevytromahdus

[quote author="Vierailija" time="01.04.2011 klo 22:34"]

Ei ole ketään jakamassa sitä tuskaa samalla tavalla kuin sisarus

[/quote]

Kuule, monesti sisarusten välinen perinnönjako ja riitely edesmenneiden rakkaudesta se vasta tuskaa onkin.

Upittelen.. Mulla vanhempi sairas, ainut lapsi oon. Sukulaisia ei juuri ole enää elossa ja ne jotka ovat, kaukaisia ja ei pidetä yhteyttä. Ei oo ystäviäkään. Mitenhän sitä pitäis pärjätä kun jään aivan YKSIN. Kun tästä sairaasta joskus aika jättää, huolettaa miten toinen vanhempi pärjää. Hänellä muutenkin jo masennusta eikä ystäviä. Se jää ihan yksin, kuten minäkin. Paitsi että olen vielä nuori, toisin kuin vanhempani.

Jaa. Kun minun isäni kuolee niin minua lohduttavat mieheni ja lapseni, en minä ole yksin suruni kanssa. Ja vaikka minulla olisikin sisaruksia, niin ei sitä koskaan tiedä miten eri ihmiset reagoivat suruun ja kykenisimmekö olemaan toisillemme tukena, surisivatko nämä fiktiiviset sisarukset samalla lailla tai ylipäätään. Turha jossitella.

Tässä myös yksi lapseton ainoa lapsi, jonka vanhemmat kuolevat pian. Mietityttää hieman tuo tuleva tilanne. Täytynee keksiä joitain selviytymiskeinoja.