Siis mitä mitä? Tuksun päiväkirja tänään 1.4.
-
Nimi: Yksityinen henkilö
01.04.11 1:04 am
HEI KAIKKI JOHANNAN FANIT JA MIKSEI ANTI-FANITKIN!
Heti tähän kärkeen ennen kuin kukaan ehtii lukea enempää haluan painottaa, että en todellakaan ole Johanna. En ole myöskään Julia enkä heille mitään sukuakaan. Minulla ei itseasiassa ole koskaan ollut kunniaa tavatakaan heistä kumpaakaan. Olen täysin yksityinen "tavis" - en siis millään tapaa julkisuudenhenkilö. Syy siihen miksi nyt kuitenkin siellä luet minun kirjoittamaani tekstiä on se, että minulla on ollut - valitettavasti - "kunnia" tutustua hyvinkin läheisesti Johannan aviomieheen, Arto Länsmaniin.
Se minkä tähän jatkossa kirjoitan ei todellakaan ole tarkoitettu loukkaamaan ketään vaan totean vain tosiasiat. Kaikki alla kirjoitettu on todellakin tapahtunut minulle henkilökohtaisesti ja mielipiteeni ovat täysin omiani. Olen keskustellut asiasta Johannan kanssa ja nämä keskustelut ovat vain vahvistaneet omia käsityksiäni ja muistikuviani tästä "koko kansan lapinpellestä".
Vielä ennen varsinaisen asiani kirjoittamista haluaisin painottaa sitä asiaa, että itse olen tämän asian (ja teoistani aiheutuneet seuraukset) käsitellyt yksityiselämässäni henkilökohtaisesti ja puolisoni kanssa myös ja voin vakuuttaa, että se ei ole ollut helppoa meille kummallekaan. Minulla ei ole mitään tarvetta kommentoida tapahtumia tai seurauksia tätä kirjoitusta enempää.
Tutustuin Artoon loppukesällä 2005 ollessani töissä eräässä vanhustenkodissa Vantaalla. Arto oli tuolloin töissä samassa kaupungissa erään sähköliikkeen palveluksessa. Ensimmäinen kohtaamisemme tapahtui minun työpaikallani Arton tullessa korjaamaan sinne rikki mennyttä sähkökiuasta.
Olin tuolloin ollut yhdessä aviomieheni kanssa 11 vuotta, joista naimisissa olimme olleet 8 vuotta. Meille oli siunaantunut 3 suloista lasta. Iältäni olin tuolloin 27 vuotias, joten voitte havaita, että olimme alkaneet mieheni kanssa seurustella melkoisen nuorina. Lapsetkaan eivät olleet enää mitään ihan pieniä - iältään 10-6 vuotiaita. Itse kävin henkilökohtaisesti tuohon aikaan itseni kanssa melkoista henkistä kriisiä läpi (kolmenkympin kriisi ?) ja olin valitettavasti erittäin otollista maaperää kaikenlaisille huomion osoituksille ja flirtille.
Arto siis tuli korjaamaan kiuasta ja vaikutti oikein mukavalta, huumorintajuiselta, sanavalmiilta ja ammattitaitoiselta kaverilta. Hänellä oli mukanaan opiskelijapoikakin, jota hän ohjasi erittäin asiallisesti ja pitkäjänteisesti. Tietysti me (minä ja työkaverini) tarjosimme kahvit mukaville korjausmiehille. Juttelimme niitä näitä ja ehkä hieman flirttailimmekin (niin kuin vain hoitajat osaavat ). Kiuas tosin ei sillä kerralla tullut ehjäksi vaan siihen piti tilata jotakin osia.
Seuraavan kerran Arton tullessa kiuasta korjaamaan en sattunut olemaan työvuorossa, mutta Arto oli tiedustellut vuorossa olleelta työkaveriltani puhelinnumeroani. Hän ei luonnollisestikaan ollut sitä antanut, mutta oli luvannut, että mikäli Arto haluaa jättää minulle viestiä niin hän voi kyllä toimittaa sen perille. Arto sitten kirjoittikin minulle välitettäväksi lapun, jossa oli hänen puhelinnumeronsa, pyyntö soittaa ja kutsu kahville. Kaverini soitti minulle samantien, mutta sanoin etten nyt ainakaan sano asiaan juuta enkä jaata. Sain viestilapun sitten käsiini paria päivää myöhemmin, kun saavuin töihin.
Olin ehtinyt siis pari päivää miettiä asiaa ja lähetinkin työkaverini puhelimesta (omaa numeroani en halunnut vielä Artolle antaa) hänelle viestin, jossa pyysin häntä soittamaan työpaikkani numeroon. Arto soittikin lähes välittömästi ja sovimme treffit työpaikkani viereiseen baariin iltavuoroni loputtua. Baarissa sitten juttelimme ja Arto kertoi rakastuneensa minuun tulisesti (ja vakuutti ettei koskaan aikaisemmin ole rakastunut kehenkään ensisilmäyksellä) ja haluavansa aloittaa kanssani suhteen. Hän oli toki tietoinen, että olin naimisissa ja minulla oli lapsiakin. Arto vakuutteli pystyvänsä (ja haluavansakin) huolehtimaan minusta ja lapsistanikin mikäli eroaisin miehestäni, mutta hänelle sopi myös ns. "salasuhde" mikäli olisin halukas mieluummin sellaiseen. Olin saamastani huomiosta ja kauniista sanoista niin päästäni pyörällä etten osannut heti sanoa mitään. Annoin Artolle puhelinnumeroni ja sanoin, että voisimme ainakin viestitellä ja mahdollisesti soitella. Siitäpä alkoikin "suhteemme".
Arto viestitteli päivittäin moneen otteeseen ja soittelikin, jos annoin luvan (minunhan oli kaikin keinoin pyrittävä salaamaan tämä "suhde" mieheltäni!). Tätä tällaista toimintaa jatkui ehkäpä kuukauden verran (emme siis nähneet tuona aikana kertaakaan silmätysten). Sitten minulle tuli tosi paha riita mieheni kanssa eräänä torstaina ja "kaksoiselämäni" paine kävi minulle sietämättömäksi jolloin kerroin miehelleni Artosta. Riitahan vain paisui ja lopulta ilmoitin meneväni ainakin viikonlopuksi Arton luo, koska olin niin väsynyt ainaiseen tappeluun ja siihen ettei mieheni mielestäni osoittanut minulle tarpeeksi huomiota. Soitin sitten Artolle ja sovimme, että hän hakisi minut työpaikaltani vuoroni loputtua perjantai-iltana.
Perjantaina pakkasin joitain vaatteita ynnä muita henkilökohtaisia tavaroitani kassiin ja mieheni anteeksipyytelyistä ja kotiin jäämispyynnöistä huolimatta lähdin töihin ja "kohti sinkkuelämääni".
Arto haki minut sovitusti työpaikaltani työnantajansa autolla (sillä Arto liikkui kuulemma aina, koska ei ollut vielä ehtinyt ostaa omaa autoa, kun oli vasta muutamaa kuukautta aiemmin muuttanut Inarista Vantaalle). Matkalla jo hän alkoi selittää, että en saisi pelästyä asunnon melko askeettista kalustusta. Hän kertoi, että asunto oli työsuhdeasunto ja hän ei ollut vielä paljon ehtinyt sisustamaan, kun oli ollut niin paljon töissä ja ei luonnollisestikaan ollut viitsinyt raahata kalusteita Inarista saakka (jossa hän kertoi muuten omistavansa omakotitalon).
Asunnon ovessa luki joku aivan toinen sukunimi kuin muistin Arton minulle sukunimekseen maininneen, mutta ajattelin tietysti, että se oli vielä edellisen asukkaan nimi joka oli vaan jäänyt huoltoyhtiöltä korjaamatta. Asunto sitten olikin varotteluista huolimatta melkoinen yllätys! Siellä ei ollut mitään muuta kalusteita kuin ikivanha olohuoneen pöytä (edellisen asukkaan jättämä, valisti Arto), puolentoista hengen patja lattialla ja sen päällä yksi peitto ja kaksi tyynyä. Keittokomerossa ei ollut kuin pari lasia ja tuhkakuppi liesituulettimen alla.
Lähdimme vielä illan päälle istumaan lähibaariin, jossa Artolla tuntui olevan jo paljon kavereita (jota tietysti hieman ihmettelin, kun hän oli kertonut olevansa melkein jatkuvasti töissä). Istuimme siellä pilkkuun saakka (joka tuollaisissa pikkupubeissa tulee suhteellisen aikaisin), mutta mielestäni Arto ei kuitenkaan ollut ihan kauheassa humalassa poistuttuamme sieltä hänen asunnolleen. Minä olin juonut vain pari tuoppia, koska minulla oli tiedossa työvuoro lauantaina.
Asunnolla sitten seuraava varsin luonnollinen toimenpide oli yhdynnän yrittäminen. Ja tässä kohtaa paino on sanalla "yrittäminen". Arto ei jostain syystä saanut ensinnäkään vehjettään kunnolla seisomaan ja toisekseen se vähäinenkin seisokki lopahti melko pian. Suuseksillä siis mentiin parin yrityksen jälkeen. Arto valitteli humalatilaansa ja siitä johtuvaa "toimimattomuutta", mutta kyllä se minusta tuntui kummalliselta, koska humalatila ei mielestäni todellakaan ollut mikään änkyräasteen humala.
Lauantaina Arto vei minut töihin ja haki työvuoroni päätyttyä pois. Menimme siihen samaiseen baariin myös lauantaina (mitäpä me siellä tyhjässä asunnossa olisimmekaan tehneet), mutta nyt sanoin Artolle ettei hän voi montaa kaljaa juoda, koska minulla oli sunnuntaina aamuvuoro ja Arto oli luvannut minut viedä töihin. Minä en sitten juonut alkoholia lainkaan eikä Artokaan montaa kaljaa ottanut.
Edellisen yön tapahtuma kuitenkin toistui jälleen, mutta nyt olin vain tyytyväinen ettei yhdyntää voitu suorittaa "loppuun", koska minulla ei ollut mitään ehkäisyä käytössäni ja en todellakaan halunnut tulla raskaaksi! Myöhemmin kerroin Artolle "pelostani" ja pyysin seuraavalla kerralla käyttämään kortsua, mutta Arto vakuutti ettei sitä tarvita ja "pelkoni" on aiheeton, koska hänen veriryhmänsä on niin harvinainen O+ , että on suoranainen ihme että hän on saanut lapsen aikaan Ruotsissa asuvan ex-vaimonsa kanssa.
Mieheni oli useamman kerran viikonlopun aikana viestitellyt ja soitellut minulle ja pyytänyt ja rukoillut minua palaamaan kotiin hänen ja lasten luo. Hän vakuutti minulle tämän ihastukseni menevän ohi ja meidän pystyvän selvittämään välimme ja ongelmamme, jos vain palaisin kotiin. Ajattelin sitten etten oikeastaan ollut edes ihastunut Artoon vaan siihen tunteeseen, joka tulee kun huomioidaan 110 prosenttisesti, kehutaan ja pidetään hyvänä jatkuvasti (tätähän ei luonnollisestikaan pitkässä suhteessani tapahtunut). Niimpä kerroin Artolle palaavani sunnuntaina työvuoroni jälkeen kotiin, koska minulla oli ikävä lapsiani (se kyllä piti todellakin paikkansa myös).
Kotiin palattuani aloimme mieheni kanssa käydä tapahtunutta läpi ja se oli varsinaista tunteiden sekametelisoppaa molemmin puolin!
Arton kanssa viestittelyni kuitenkin jatkui vielä ja itse asiassa miehenikin puhui hänen kanssaan kerran puhelimessa, kun olimme sukulaisten luona toisella paikkakunnalla ja hän oli minun nukkuessani katsonut puhelimeni viestit ja ottanut sieltä Arton numeron ja soittanut tälle. He olivat käyneet varsin kiivaan keskustelun.
Tapasin Arton "livenä" tämän kaiken jälkeen vielä kerran, mutta silloin hän oli niin änkyräkännissä, että sammui päälleni! Sen jälkeen kuulinkin hänestä seuraavan kerran vasta, kun hän oli lähtenyt yllättäen Inariin. Minulle hän kertoi ensin, että oli lähtenyt lomalle sinne, sitten "loma" muuttuikin sairaan äidin hoitamiseksi ja lopultahan hän ei koskaan tullut takaisin. Minulle tuli sellainen käsitys kuitenkin, että todellisuudessa hän oli saanut potkut ja joutunut siksi lähtemään takaisin pohjoiseen.
Viimeisen kerran juttelin hänen kanssaan puhelimessa joulukuussa 2005 ja sitten mieheni vaati minua vaihtamaan liittymää ja numeroa, jotta Artosta ja hänen viesteistään päästään.
Huomasin sitten alkuvuodesta 2006 olevani raskaana! Aloin kuitenkin kärsiä epänormaalin kovista vatsakivuista ja neuvolassa todettiinkin, että olen todella raskaana, mutta kaikki ei ehkä olekaan ihan kohdallaan. Sairaalassa sitten todettiin, että minulla on ns. tuulimunaraskaus ja se on keskeytettävä pikaisesti, koska hedelmöittynyt munasolu oli kiinnittynyt munanjohtimeeni ja voisi aiheuttaa minulle hengenvaaran. Minulle kerrottiin ihan asiallisesti, että tulisin keskeytyksessä menettämään toisen munanjohtimeni, mutta uusi raskaus olisi mahdollinen, koska toinen munanjohdin jäisi vielä.
Jonkin ajan kuluttua huomasin ihmetyksekseni olevani jälleen raskaana. Aloin kuitenkin taas kärsiä aivan sietämättömistä vatsakivuista, mutta nyt en ehtinyt edes neuvolaan saakka. Olimme mieheni kanssa lapsemme koululla neuvottelussa, kun en yht'äkkiä pystynyt enää olemaan suorassa ja jouduin poistumaan paikalta autoomme, jotta pääsin pitkäkseni ja sikiöasentoon. Mieheni säikähti valtavasti ja tilasi paikalle ambulanssin. Ambulanssihenkilökunta totesi verenpaineeni olevan hälyyttävän alhaalla ja minun kärsivän mahdollisesti sisäisestä verenvuodosta. Minut kiidätettiin sairaalaan, jossa todettiinkin sisäinen verenvuoto ja sen aiheuttajaksi paljastui jäljellä olevaan munanjohtimeeni kiinnittynyt raskaus ja se oli repinyt kehittyessään munanjohtimeni auki. Minut leikattiin pikaisesti ja tällä kertaa paljastui sekin, että minulla oli klamydiatartunta! Lääkäri selitti, että se mahdollisuus olisi pitänyt jo ensimmäisen tällaisen raskauden aikana selvittää, mutta nyt tilanne oli siis se, että en enää voisi tulla luonnollisin menetelmin raskaaksi. Minut tietenkin lääkittiin välittömästi, samoin mieheni.
Mieheni oli todellakin järkyttynyt asiasta eikä vähiten siksi, että hän ei ollut minua tartuttanut. Asiasta ei koskaan puhuttu, mutta tiesimme molemmat keneltä olin tartunnan saanut... Artolta. Nyt tajusin myös hänen kummallisen selityksensä veriryhmästä lapsettomuuden syynä ja seisokkiongelmansa. Hänen puhelinnumeroaan minulla ei tietenkään enää ollut enkä edes muistanut hänen sukunimeään. Toisaalta olin niin vihainen, että en tiedä olisinko edes ilmoittanut hänelle asiasta vaikka olisin yhteyden saanutkin.
Olin enemmän kuin kiitollinen siitä, että olin saanut kuitenkin jo kolme ihanaa ja tervettä lasta ja se varmasti pelasti mielenterveyteni tuossa tilanteessa. Tilanne olisi voinut olla toinen mikäli minulla ei vielä olisi ollut lapsia ja niiden saamisen mahdollisuus olisi näin julmasti minulta riistetty.
Toivon todellakin, että Arto on hoidattanut itsensä tähän päivään mennessä eikä ole tartuttanut muita.
Minä en enää ole vihainen, koska ajattelen että ehkä tämä oli se hinta joka minun oli maksettava petturuudestani miestäni kohtaan.
Tässäpä oli tarinani ja toivon sydämestäni, että kukaan muu ei ole joutunut maksamaan tuttavuudestaan tuohon mieheen niin kovaa hintaa kuin minä.
Mukavaa kesänodotusta kaikille!
- - -
Kommentit (23)
Aprillipäivänä 2011
Hei kaikki!
Olin varannut teille Eduskuntatalon rappuset ja ilmoittanut asianmukaisesti poliisille. Mutta kukaan ei tullut! Mitä tämä kertoo teistä? Oletteko kaikki niin huonossa jamassa, että ette pääse keskustaan edes kauniina, aurinkoisena päivänä? Edes ulkona muutenkin olevia asunnottomia ei näkynyt! Ei ristin sielua! Olen ihan ihmeissäni! Eivät edes persut käyttäneet tilaisuutta hyväksi. Median auto seisoi paikalla, persujen auto huomaamattomasti myös ja Köyhien asialla puolue ja Hursti olivat lähettäneet yhden tyypin.
Uusi yritys eduskuntatalon rappusille MIELENILMAUSTA pitämään! Tämä ei ole aprillipila! Seurakuntalainen, nettilehti, sanoo, että todellisuudesta löytyy parhaimmat pilat!
KOSKA MENNÄÄN? Laitetaan homma uusiksi! Sosiaalinen media nyt töihin!
Kuka sinne lähtee?
Kaikki syrjäytyneet ja syrjäytetyt, työttömät, ylivelkaantuneet, asunnottomat, muka mielenterveysongelmaiset, todella mielenterveysongelmaiset, yksinäiset, oikeustuomioiden uhrit jne... av-mammat vauvoineen, kaikki joita blogissani käsitellyt asiat koskettavat. Voi kuitenkin olla, että blogissa on punainen lanka hämärtynyt…
Miksi sinne mennään?
Mikä olisi motiivi kerääntyä Eduskuntatalolle? Kaikkien mukaan pyydettyjen ongelmallinen elämä on aihe kerääntyä Eduskuntatalolle mielenilmaukseen. Kuka poliitikko ajaa meidän asiaa? Me olemme Súomen kansa ja nyt elämme tällaisessa alennustilassa. Miten tähän on voitu päätyä?
Nyt kaikki vauvatkin mukaan! Kiinassakin pikkulapset pitävät jo vaalipuheita: "Äänestä minua"! (Aamutelkkari tänään nettiin tulevista USAn ja Euroopan ulkopuolisista dokkareista, jotka tulevat osoitteeseen kolmasulottuvuus.fi - siis toivoa on jostain uudesta.)
Heh, heh...Pitäisikö Timo Soinikin kutsua, kun kerran on Suomen isoin vauva! Kuka osaa sanoa, kuka ja mikä näin ison vauvan synnytti? Mutta on tainnut käydä täällä Aborttibloggarin sivuilla ja koko "elämä" menee sillä sekaisin. Mutta ehkä Taivaan Isä antaa katoliselle Soinille uuden roolin, tehtävän ja elämän...sen ei enää tartte yrittää hankkia elämää. Ja jos tasokas mies näyttää huonosti hoidetulta, niin kyllä se on vaimon vika! Vaimo esille! Ja jos Timo Soini vielä lihoo, niin tarttee tehdä tutkintapyyntö siitä, että oliskos kyseessä petos tai tahallinen tuhoaminen. Joku sanoi, että Soini murhataan! No, se on ainakin sitten selvä rikos! Ja joku väittää, että palkkamurhan suunnittelu on Suomessa sallittua! Joku kysyy, että jokos tämä juttu on jo Habbohotellissakin, mutta minä en tiedä edes miten Habbohotelli edes toimii. Siitä on kuitenkin jo tehtailtu rikosilmoituksia!
Ja Jolene Tuksukin tarttee kutsua, tietysti! Mutta ihan tavallisena ihmisenä ilman mitään meikkiä ja glamourshow’ta. Hänhän on maamme oikea kuningatar ja hoitaa maan imagoa parhaan kykynsä mukaan maailmalla. USAssa jo halutaan hänen hääkuvansa - häät lappimiehen kanssa - Suomen seteliin! Tuksu on jo eduskuntakelpoinen ja on jo uuden pressaehdokkaan Ile Kanervanoksan ympyröissä! Ilehän on vain maalaispoika ja Tuksu kuuluu juuriltaan kuulemma korkeampaan keskiluokkkaan ja hän edustaa koko elämällään nykynaista rooleineen. Tuksu todella kuuluu näihin porukoihin!
Nyt tehdään tempaus ennen vaaleja! Laittakaapas sosiaalinen media äkkiä töihin!
Terveisin,
Aborttibloggari
Blogiosoite: abortti.blogspot.com
Voiko Tuksu (todennäköisesti siskoineen) vajota todella näin alas?
Olisiko katkolta jo kotiutunut Julia väsännyt kirjoituksen Jollaksen residenssissä? Teksti vaikuttaa todella hiotulta ja siihen on käytetty aikaa. Tarina on sellaista naiivia saippuasarja-kamaa, jota voi odottaa ainoastaan glamour-satumaailmassa eläviltä hihhuleilta.
Tässä todella alkaa jo sääliä Artoa: syytönhän hän ei kohtaloonsa ole, mutta joku raja tässä panettelussakin pitäisi olla. Edellinen mies (Mika?) sai oikeustoimilla uhkailujensa jälkeen vihdoin viimein rauhan, ihan samalla tavallahan Johanna häntäkin aiemmin panetteli.
niin en ymmärrä, mistä tuo hoitaja on Artolle näreissään? Jos sai klamydian, niin sen saa hoidettua parilla tabulla. Tuulimunaraskaus on vain huonoa tuuria, ei mitenkään miehen vika. No, idioottihan tuo on joka tapauksessa..