Opetatteko lapsillenne (3-5-v.),
että kaikki halukkaat on otettava leikkiin mukaan? Omassa lapsuudessani tämä oli ihan itsestäänselvä sääntö, että ketään ei saanut jättää porukan ulkopuolelle. Hoitajat myös vahtivat meitä ja komensivat, jos emme ottaneet jotain lasta mukaan.
Nyt, kun itse olen äiti, on näyttänyt siltä, että lapsilta ei tällaista enää vaadita. Ajatus on kai se, että jokainen leikkii sen lapsen kanssa, jonka kanssa tulee parhaiten toimeen, ja muista ei tarvitse välittää.
Kommentit (7)
suurin piirtein samanikäiset patistetaan ottamaan mukaan. Juurikin 4v voi helposti jättää kehityksestä vuoden jäljessä olevan 3-vuotiaan helposti porukasta pois ja siinä tarvitaan vanhempien ohjailua.
Muutenkin noiden 4-vuotiaiden sosiaaliset taidot ovat vielä kehittymässä ja välillä joku jätetään ulos, ellei siihen puututa.
Niinpä sitten hoitopaikassa lastani onkin käytetty ns. rohkaisijana. Ts. häntä ovat hoitajat pyytäneet leikkimään uuden, ujostelevan lapsen kanssa, koska hän leikkii mukavasti kaikkien kanssa. :)
Olen miettinyt, vaadinko 4-vuotiaaltani liikaa, kun käsken leikkimään kaikkien kanssa. Olen tosiaan pitänyt sitä ihan perusjuttuna, joten hienoa, ettei se ole ihan vanhentunutta kasvatusta, vaikka siltä välillä näyttää. Olen itsekin sitä mieltä, että 4-vuotiaat tarvitsevat aikuisen ohjausta kaverisuhteissaan. Ei meidän lapsemme ainakaan itse osaa vielä hoksata, miten ollaan mukavia muille.
Kyllä sosiaalisia taitoja kannattaa opettaa.
saattaa olla niin hyvä leikki, että sitä on turha päästää kolmas "sotkemaan". kuitenkin niin, että tämä kolmaskaan ei jää ilman kaveria, vaan hänet ohjataan sitten toiseen leikkiin.
On lapsillakin joskus oikeus leikkiä kahden.
Näin päiväkodissamme.
mutta ekaluokkalaiselle jouduin kyllä kertomaan senkin, että oikeasti, sitä tyyppiä, joka joka ikinen välitunti tönii, mätkii, haukkuu, nälvii ja hakkaa toisia EI ole mikään pakko ottaa leikkiin mukaan... Yks poika siis terrorisoi koko hemmetin luokkaa... Ja käy päälle, jos muut yrittää edes kävellä tilanteesta pois. Opet tuntuu aika voimattomilta ja ihan pienesti vihjaisin, että jos kiusattuja on monta, voisivat ihan kylmästi blokata tuon kundin laskuista, niin pitkäksi aikaa, että tajuaa ruveta käyttäytymään...
Samoin opetan alkuopetusikäisille oppilailleni, että ainakin koulussa kaikkien täytyy mahtua mukaan välituntileikkeihin.