Miksi lapsen pitäisi parantua ujoudesta?

pitäis syyllistää itseään siitä ettei jaa mitään itsestään muille. Tekeekö mielestäsi paljonki hallaa sillä tavalla toisille vai? Voi jessus näitä mielipiteitä täällä välillä :D joo on se varmaan kurjaa kun ujo lapsi ei kerrokaan ihan kaikkea itsestään heti kun joku tulee moi sanomaan. Ikävä ihminen sellainen :D

Esim. koulussa ja päiväkodilla on vaikeaa tehdä mitään hauskoja ja kehittäviä juttuja jos ujot saavat määrätä tahdin. Kukaan ei kertoisi vapaaehtoisesti lomamatkoistaan, leluistaan, viikonloppusuunnitelmistaan, mistään, eikä osa edes vastaisi koko luokan kuullen kysymyksiin jos ujous hyväksyttäisiin automaattisesti.

Ja oletko itse ikinä mm. opettanut umpiujoa lasta? Ei ole kivaa ei kun lapsi ei tervehdi, ja vastaa hiljaisuudella tai korkeintaan yhdellä sanalla. Epäkohteliasta se on, ja sen voi mielestäni myös ääneen sanoa.

Ujoutta on (ainakin) kahta lajia, ja näen ison eron arkuuden ja sisäänpäinkääntyneisyyden välillä, ja se on tässä asiassa oleellisen tärkeä pitää mielessä.



Sisäänpäinkääntyneisyys (ts. introversio) on ilmeisesti niin synnynnäinen juttu, että sitä tuskin edes saisi muutettua loppujen lopuksi millään. Eikä tarvitsekaan; se on ominaisuutena "neutraali". Joku ei vaan viihdy ihmisten seurassa. On älyttömän hyvä asia lapselle ja oikeastaan aikuisellekin, jos kokee voivansa tulla ymmärrytyksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on - kuten siis vaikkapa introverttina, joka ei niin sitä sosiaalista touhottamista tarvitse, tai joka nopeasti uupuu tai ahdistuu siitä tai jopa sitä kammoaa. Sen verran introvertti lapsi tai nuori voi kyllä tarvita "apua", että introvertilla jää helposti sosiaaliset taidot ja ehkä joskus toisten huomioon ottaminenkin vähän puutteellisiksi, kun niihin ei harjaannu siellä omilla legoilla päivät pitkät rakennellessa. Siihen kannattaa vähän kiinnittää huomiota.



Mutta sitten on sosiaalista vetäytyvyyttä ja säikkyyttä, joka johtuu pikemminkin itseluottamuksen puutteesta. Ehkä sosiaalisten taitojen huonosta hallinnastakin. Tai jopa traumaattisista kokemuksista kuten kiusaamisesta, hylätyksi tai torjutuksi tulemisesta, peloista. Pahimmillaan kyseessä voi olla ihan täysimittainen sosiaalinen fobia (josta tässä puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä). Ja tällainen ujous aiheuttaa ihmiselle itselleen hyvinkin suurta kärsimystä, joten siinä tarvittaisiin ehdottomasti apua. Mutta sitä apua ei sitten ole sosiaalisiin tilanteisiin pakottaminen, painostaminen, moittiminen tai nolaaminen (joista myös omaa kokemusta).

minä aikuisena olen monesti törmännyt ujoon lapseen joka ei mun tervehdykseeni vastaa eikä ole tullut mieleenkään syyllistää lasta tai pitää häntä epäkohteliaana. Johtuu kai siitä että olen itse suvaitsevainen ja empatiakykyinen ihminen. Yleensä joka paikassa mennään rohkeiden ehdolla ja pakottamalla ei saada aikaan mitään kehittävää. Rohkaisu ja kritiikki ovat täysin eri asioita!

ujous laantuu nimenomaan elämänkokemuksen myötä eikä minkään harjoittelun.

ujolle lapselle, jota pidetään pumpulissa eikä rohkaista olemaan muiden kanssa? Ei mistään. Kyllä se ihan toikeasti harjoitusta vaatii.

Teinit taas eivät ole epävarmoja, koska olisivat ujoja, vaan siksi, että ovat teinejä. Se on eri asia. Myös vilkkaat ja avoimet teinit ovat yhtä epävarmoja.

Työelämässä ei enää juurikaan ole aloja, joilla ei tarvittaisi esiintymistä. Se on fakta, vaikka itse olisitkin onnistunut jonkun toisenlaisen lokeron löytämään.

Duunarhommia vastaan minulla ei sinänsä ole mitään, jos niitä tekee ihminen, jonka älyllinen kapasiteetti ei enempään riitä. Ujous ei kuitenkaan kerro älystä mitään, joten minusta olisi sekä sääli yksilöä kohtaan että yhteiskunnan kannalta resurssien hukkaan heittämistä, jos pelkän ujouden takia joku joutuu tyytymään kapasiteettiaan alempaan työhön, yhtesiakunnalliseen asemaan, palkkaan, vapaa-aikaan, itsenäisyyteen tai ihmissuhteisiin. Koska, kyllä: ammatilla on merkitystä näille kaikille.

JOS SE ON SITÄ LUOKKAA ETTÄ SE HAITTAA LAPSEN OMAA ELÄMÄÄ LIIKAA. Ei sen takia että pitäis ottaa rohkean lapsen halut huomioon tai että ujon lapsen pitäis rohjeta aina samaan mihin rohkeankin. Ujo lapsi saa olla ujo ihan rauhassa niin kauan kun ei erityädy täysin muista mikä muuten on erittäin harvinaista. Ujoja lapsia on paljon mutta aniharva on niin ujo että itse siitä kärsii liikaa. t. normaalin ujo lapsena ollut itsekin

minä aikuisena olen monesti törmännyt ujoon lapseen joka ei mun tervehdykseeni vastaa eikä ole tullut mieleenkään syyllistää lasta tai pitää häntä epäkohteliaana. Johtuu kai siitä että olen itse suvaitsevainen ja empatiakykyinen ihminen. Yleensä joka paikassa mennään rohkeiden ehdolla ja pakottamalla ei saada aikaan mitään kehittävää. Rohkaisu ja kritiikki ovat täysin eri asioita!

Minäkään en loukkaannu jos lapsi ei ujouttaa tervehdi. Tosin olen sujuvasti esim. kotiin tuleville lasten kavereille sanonut ainakin aluksi käsipäivää, siihen vastaa ujoinkin :). Ja kunhan tutustuvat, ujouskin asettuu yleensä.

Moukkamaista taasen on puolestaan "sanoa ääneen" kuinka epäkohtelias lapsi on jos ei tervehdi. Lähinnä aikuinen on siinä kohtaa mielestäni epäkohtelias.

Sama on muuten mielestäni silloin kun aikuinen valittaa, kuinka esim. murrosikäinen ei oma-aloitteisesti tervehdi. Aikuinen tervehtii ensin, lapsi vastaa tervehdykseen. Kovasti toisen huonoa käytöstä päivittelevä aikuinen ei tuossa kohtaa tajua, että ihan etiketin mukaan vanhempi henkilö tervehtii ensin...

älykkyyskapasiteetista...taidat olla aika tunnesosiaalisesti rajoittunut itse? Kuulostat lähinnä idiootilta. Onko tullut mieleen ettei kaikilla ole tarvetta statukselle, arvostetulle amamtille, isolle palkalle? Meitä on muitakin joille riittää mielenkiintoinen työ oli se sit duunarinhommia tai muuta. Meillä kenties itsetunto niin hyvä ettei tarvetta päteä ja julistaamaailmalle sitä omaa älykkyytä joka käänteessä. Sua paljon fiksumpi ihminen voi haluta olla kukkakaupan myyjä tai kampaaja mitä siihen sanot?



Kertoo muuten jotain sinusta sekin että et todellakaan tajua että on pilvin pimein aloja joissa ei tarvitse esiintyä yhtään missään. Mä voisin tehdä sulle heti monisivuisen listan mikäli olis aikaa. Olet vain niin omaan lokeroosi jämähtäynt ettet näe mitään muuta kuin sen oman akateemisen alasi :D



Ja juu minäkin sain iän muötä itseluottamusta ja olen aina uskaltanut olla imhisten parissa vaikka en olekaan tykännyt esiintyä enkä joka paikassa tuoda julki omaa mielipidettäni. Toivottavasti sinä ahdasmielinen yksioikoinen ihminen et tule koskaan saamaan ujoa lasta. Kaltaisesi ääliöt osaavat tehdä tavallisen lapsen elämästä todella vaikean :(

Sen sanon omasta kokemuksesta,että kyllä vähempi ujolla on helpompaa monessa asiassa.

Tiedän sellaisenkin lapsen ,joka on erityisluokalla

ihan vain ujoutensa takia.

Kyllä mä sanoisin,että rohkaisu rohkeutee ei ole pahasta.Kyllä lapsen voisi opettaa tervehtimään vähän tuntemattomampiakin ihmisiä,ne on ihan perustaitoja,jotka on hyvä osata ja aloittaa opettelu ajoissa. T.ujon ja vähempi ujon äiti

"Duunarhommia vastaan minulla ei sinänsä ole mitään, jos niitä tekee ihminen, jonka älyllinen kapasiteetti ei enempään riitä."





heh mäkin pääsin sisään yliopistoon mutta päätinkin vaihtaa alaa ja minusta tuli duunari. Ajatella että meitä on sellaisiakin jotka haluavat tehdä jotain muuta kuin yletä mahdollisimman ylös sosiaalisessa statuksessa :D itsetunto kohdallaan?

Mäkin olen vähän ujo, mutta kun on katsonut naapurin poikaa, joka on ujo, hiljainen, arka, ahdistunut ja koulukiusattu, ihmettelen miten voikin olla, että tilanne pääsee niin pitkälle ennen kuin haetaan apua.



Poika ei ole vain ujo, vaan sairastaa pahaa selektiivistä mutismia:

Selektiivinen mutismi on poikkeava käyttäytymisen muoto, jossa ihminen kieltäytyy puhumasta vaikka on jo oppinut puhumaan. Selektiiviseen mutismiin liittyy usein merkittäviä persoonallisuudenpiirteitä, kuten sosiaalista ahdistuneisuutta, vetäytymistä, herkkyyttä tai vastarintaa.lähde? Puhumattomuutta voi kestää kolmesta kahteentoista vuotta.lähde? Keskimääräinen kesto on kahdeksan vuotta.lähde? Pitkään jatkuneessa mutismissa lapsi voi olla roolinsa vanki ja elämäntilanteen muutos (esimerkiksi ryhmän tai luokan vaihtaminen tai muutto toiselle paikkakunnalle) saattaa auttaa.



Minulle poika juuri ja juuri puhuu, tyttäreni kanssa heillä on hurjan hauskaa. Koulussa tulee joka toinen välitunti turpaan ja kyseessä on neljäsluokkalainen.



Muut pojat vievät naapurin pojan nurkan taakse, hakkaavat vatsaa ja tietävät, etteivät oikeastaan jää kiinni, kun kukaan ei voi kertoa, koska ei pysty puhumaan vaikeista asioista varsinkaan opelle.



Siinä teille ujoa!

silloin siitä voi päästä kokonaan eroon aikuisena, jos itsetunto kasvaa kohisten.

joka pitää duunareita alemman älykkyysosamäärän kansalaisina :D ei voi muuta sanoa kuin että miten tuosta sairaudesta parannutaan?

ujous laantuu nimenomaan elämänkokemuksen myötä eikä minkään harjoittelun.

ujolle lapselle, jota pidetään pumpulissa eikä rohkaista olemaan muiden kanssa? Ei mistään. Kyllä se ihan toikeasti harjoitusta vaatii.

Teinit taas eivät ole epävarmoja, koska olisivat ujoja, vaan siksi, että ovat teinejä. Se on eri asia. Myös vilkkaat ja avoimet teinit ovat yhtä epävarmoja.

Työelämässä ei enää juurikaan ole aloja, joilla ei tarvittaisi esiintymistä. Se on fakta, vaikka itse olisitkin onnistunut jonkun toisenlaisen lokeron löytämään.

Duunarhommia vastaan minulla ei sinänsä ole mitään, jos niitä tekee ihminen, jonka älyllinen kapasiteetti ei enempään riitä. Ujous ei kuitenkaan kerro älystä mitään, joten minusta olisi sekä sääli yksilöä kohtaan että yhteiskunnan kannalta resurssien hukkaan heittämistä, jos pelkän ujouden takia joku joutuu tyytymään kapasiteettiaan alempaan työhön, yhtesiakunnalliseen asemaan, palkkaan, vapaa-aikaan, itsenäisyyteen tai ihmissuhteisiin. Koska, kyllä: ammatilla on merkitystä näille kaikille.

Ensinnäkin ujoa lasta ei kannata missään nimessä pakottaa pärjäämään yksin häntä pelottavissa tilanteissa. Se laukaisee pitkäaikaisen stressireaktion ja pelon sosiaalisia tilanteita kohtaan ja jää muistijäljeksi ujon ihmisen mieleen. Silloin siitä on vaikeampi päästä yli. Sen sijaan ujon lapsen tulee rauhassa antaa olla ujo, häntä tulee tukea sosiaalisissa tilanteissa eikä jättää yksin pärjäämään.

On myös pöyristyttävää älykkään ihmisen ajatella duunarityöntekijöiden olevan alempaa kastia ja yleistää ettei heistä ole muuhun. Itselläni on akateeminen tutkinto ja pidän muutenkin itseäni suhteellisen älykkäänä ja silti työskentelen duunarihommissa. En siksi ettei minusta olisi muuhun vaan siksi, että näin pääsen käyttämään sosiaalista älykkyyttäni ja kädentaitoja. Harmi jos sinulla ei näitä kykyjä ole.

Ujous on temperamenttipiirre ja kuten no 8 sanoi viestissään, senkin temperamenttipiirteen (kuten kaikkien muiden) kanssa pitäisi opetella elämään niin, että tulee ihmisten kanssa toimeen ja pärjää yhteiskunnassa.



Tietenkään ei pidä oppimista hoputtaa ja laittaa ujoa sellaiseen asemaan, jossa hän pelkää ja stressaa. Mutta kyllä pikkuhiljaa lasten pitäisi oppia esimerkiksi tervehtimään, kiittämään ja katsomaan silmiin. Onnistuneista oppimiskokemuksista tulee sitten itseluottamustakin.



Kukaan aikuinen ei voi välttyä siltä, että joutuu kommunikoimaan vieraiden ihmisten kanssa. Jokainen joutuu joskus käymään kaupassa, pankissa, kelassa, hakea työpaikkaa, tilata ravintolassa. Ei voi umpiossa elää, siksi on tietenkin hyvä pyrkiä hallitsemaan ujoutta niin, että näiden asioiden kanssa pärjää.



Mä en pysty keksimään yhtään ammattia noin äkkiseltään, joka ei vaatisi sen vertaa esiintymistaitoa, että kykenee omasta työstään kertomaan. Esimerkiksi isossa kansainvälisessä ICT-firmassa, jossa minä olen töissä joutuu kyllä jokainen kommunikoimaan omasta työstään muille esim. tiimipalaverissa, chatissa, puhelimessa tai projektipalaverissa. Kyllä vaan joutuu sellaisiin tilanteisiin, jossa joutuu kertomaan, että mitä on tehnyt ja mitä on vielä tekemättä tms.



Tuossa toisessa ketjussa moni hoitaja kertoi, että he eivät joudu käyttämään ollenkaan esiintymistaitojaan. Eikö koskaan todella tule tilannetta, että pitää puhua potilaan kanssa? Eikös koskaan tule tilannetta, että pitää kertoa potilaan tilanteesta muille hoitajille, lääkärille tai omaisille?



Monilla aikuisillakin voi olla ujous mennä sosiaalisten tilanteiden peloksi. Siksi niitä sosiaalisia tilanteita pitäisi harjoitella. Monet ujothan on hyvin sosiaalisia ja kiinnostuneita ihmisistä.