Sain eilen hyvää palvelua kaupassa
ja tajusin juuri, miten järkyttävän huonoa palvelua nykyään saadaan melkein paikassa kuin paikassa.
Ihmiset eivät tervehdi eivätkä hymyile. Naama nyrpällään vain suoritetaan sitä tehtävää ikään kuin asiakas olisi jokin välttämätön paha.
Esimerkkinä siis sunnuntainen käynti perheen kanssa Jumbon vieressä olevassa Hesburgerissa. Kassalla oli nuori nainen, luultavasti juuri 18 vuotta täyttänyt. Hän ei sanonut sanaakaan edellisen asiakkaan jälkeen, katsoi vain tympeän odottavasti, jotta tajuaisin luetella haluamani tuotteet. Tein niin, ja myyjä örähti jotain ja lähti toteuttamaan toiveitani löntystäen, huokaillen ja naama niin nyrpällään, että hyvä kun suupielet eivät riippuneet polvissa asti. Hän oli tulostanut itselleen tilauksestani kuitin, jota kuljetti toisessa kädessä, ja toisella kädellä avuttomasti haali ruokia tarjottimelle. Siihen meni ikuisuus. Viereinen kassa onnistui palvelemaan kuutta asiakasta sinä aikana, kun tämä yksi kasasi tarjottimelle ruokaa, ja kun oli valmis, puuttui tarjottimelta edelleen esim. maito ja salaatti. Ei hän nyt varsinaisesti laiskotellut mutta löntystely ja yhdellä kädellä ruokien kuljettelu vei aikaa. Lopputuloksena kommentti siinä. Ei sanonut ole hyvä, ei edes hymyn kera tässä nämä nyt ovat vaan pelkkä siinä.
Eilen kävin S-marketissa ja kassalla oli melko vanha naishenkilö - veikkaisin ihan jopa eläkeikää. Olin kassajonossa ajatuksissani ja ilahduin, kun kuulin selkeän tervehdyksen. Sen jälkeen huomasin, että kassa asetteli tavaroitani nättiin järjestykseen eikä paiskonut niitä hihnalla summittaisesti oikeaan suuntaan. Kaikki elintarvikkeet (maidot, jugurtit ja lasipurkit) olivat pystyssä ja herkästi rikkimenevät ja esim. salaatit oli laitettu syrjään. Tavarat menivät kauimmaiseen kaukaloon, joten kassa selitti minulle ystävällisesti, että laittoi ne sinne siksi, kun kaukalo on isompi eikä purista tavaroitani kasaan. Hän ei ollut yltipäisen tehokas ja nopea mutta ei hän hidastellut eikä löntystellyt vaan oli tarkka, huolellinen ja reipas. En usko, että hänen huolellisuutensa vei kovinkaan kauan aikaa, se vain aiheutti minulle hyvän mielen, kun ostoksiani ei runnottu eikä paiskottu eikä tarvinnut pelätä, mikä nyt on mennyt ryttyyn. Ostan nimittäin aina melko paljon, ja useimmat kassat runnovat ostokseni, jotta saavat seuraavan asiakkaan ostokset mahtumaan. Nyt ei ollut siihen edes tarvetta, koska ehdin nopeasti myös siirrellä tavaroita takaisin ostoskärryyn, kun ei ollut sellainen hoppu ja hätä. Takana olevat eivät joutuneet odottamaan, koska saan tavaramäärääni purettua vaan saivat omat ostoksensa omaan kaukaloon myös yhtä nätisti.
Toivoisinpa, että myös nuorille opetettaisiin vanhanajan hyvää palvelua. En väitä, että kaikki nuoret ovat huonoja asiakaspalvelijoita ja kaikki vanhat hyviä, näin ei todellakaan ole, mutta monilla nuorilla ei siitä asiakaspalvelusta ole hajuakaan!
Kommentit (9)
jos muistat niin annathan aina silloin tällöin palautetta. Luemme kaikki palautteet aamupalaverissa ja kyllä se lämmittää mieltä kun kuulee että on saanut positiivista palautetta:)
paikkakuntamme Halpa-Hallissa!:)
mulla ei kauheesti ostoksia ollu..tais olla 4 tai 5 eri tuotetta ja sylissäni oli reilun 3kk ikäinen vauvani! Kassalle kun menin niin myyjä pakkasi ostokseni kassiin, hymyili ja sanoi että "mä pakkaan sulle nämä valmiiksi, kun sulla ei ole nyt kuin yksi käsi vapaana!=) "
Se sai kyllä hymyn munkin huulille!=)
ja toimin yleensä mielestäni niinkuin tuo jälkimmäisen esimerkin ystävällinen nainen. Harmittavan usein asiakkaat eivät edes noteeraa tätä :( ei tervehditä, useemmin kuulee moitteita kuin kehuja, jonossa huokaillaan äänekkäästi ruuhka-aikaan ja minulle huudetaan kun olis kiire ja aina kaupassa kestää. Ylipäätään monet kohtelee kuin alemman luokan kansalaista sillä olenhan "vain" kassatyttö. Silti tervehdin kaikkia ja yritän hymyillä kaikille.
Pari kertaa kun on ollut todellinen vittupää asikkaana niin on kyllä "vahingossa" luiskahtanut salaatit ja jogurttipurkit sinne maitojen ja kaljalaatikoiden alle :D hups.
ja kassan kanssa juttelimme muutakin, joten siinä samalla myös kiitin hyvästä palvelusta. :)
Ap
Näin se menee joka puolella. Omalla alallani tämä vain näkyy palkkapussissa :-( Saamme vuosittain henkilöstöbonuksen, jonka suuruuden mittareista yksi on asiakastyytyväisyys. Yllättäen asikastyytyväisyyskyselyyn vastaavat ne, jotka ovat tyytymättömiä palveluun syystä tai toisesta. (yleensä vielä niin, että ovat tyytymättömiä itse tuotteeseen, ei varsinaiseen palveluun, mutta kyselyssä näitä ei eritellä toisistaan => näkyy asiakaspalvelijan palkassa)
ja toimin yleensä mielestäni niinkuin tuo jälkimmäisen esimerkin ystävällinen nainen. Harmittavan usein asiakkaat eivät edes noteeraa tätä :( ei tervehditä, useemmin kuulee moitteita kuin kehuja, jonossa huokaillaan äänekkäästi ruuhka-aikaan ja minulle huudetaan kun olis kiire ja aina kaupassa kestää. Ylipäätään monet kohtelee kuin alemman luokan kansalaista sillä olenhan "vain" kassatyttö. Silti tervehdin kaikkia ja yritän hymyillä kaikille.
Pari kertaa kun on ollut todellinen vittupää asikkaana niin on kyllä "vahingossa" luiskahtanut salaatit ja jogurttipurkit sinne maitojen ja kaljalaatikoiden alle :D hups.
on NIIN totta. Jos joskus satut Kirkkonummen Prisman vieressä olevaan Heseen, niin älä ihmety jos sua palvelee joku oikeasti lobotomoitu ihminen. Mulla meni kerran siellä niin pahasti hermot yhteen tällaseen "oon just täyttäny 17 ja mun vanhemmat pakotti mut duuniin"-blondiin ettei mitään rajaa.
Sekään ei 1)tervehtiny, mikä ärsytti mua niin että mä kysyin siltä suoraan vaikka ei muita ollu mailla halmeilla että "onkos nyt mun vuoro vai mitä kun et mitään sano?". Se ei myöskään 2) kävellyt, vaan kiemurteli siinä tiskien välissä niin, että oikeesti aikaa meni varmaan 10 minuuttiia vaan siihen ranskalaisten ja hampurilaisen ottamiseen. Se ei 3) sanonut mitään, kun antoi ruoat, vaan laittoi käden mun eteen ja odotti maksua. Se ei siis edes sanonu mulle mitä se maksaa.
No, varmaan sitä vitutti minä ja mun kyselyt, mut ihan oikeasti; eiks Hesellä oo mitään laaduntarkkailua asiakaspalvelussa? Kyllä siinäkin joku vuoropäällikkö mulkoili sitä vihasena, että ehkä sille jotain vielä sanottiinkin.
Huoh, vieläki ärsyttää se tilanne.
Kiitos purkautumismahdollisuudesta.
ps. on Mäkissäkin ihan yhtä paskoja asiakaspalvelijoita. Tai sit mä oon vaan paska asiakas.
tevehditty johtuskohan, että asun täällä Kuopiossa. Tallinassa on taas erilaista, siellä ei myyjät tervehdi eikä sano mitään, vaihtorahatkin nakataan vain pöydälle.
tevehditty johtuskohan, että asun täällä Kuopiossa. Tallinassa on taas erilaista, siellä ei myyjät tervehdi eikä sano mitään, vaihtorahatkin nakataan vain pöydälle.
ja siellä tosiaan olen saanut keskimääräistä parempaa asiakaspalvelua ihan jo senkin takia, että siellä aina tervehditään ja toivotetaan hyvää päivän jatkoa. Lisäksi muut asiakkaat ovat aivan ihania. Kerran olin menossa kassalle ja kärry oli kukkuroillaan täynnä tavaraa. Perässäni tuli nuori mies, jolla oli yksi dvd käsissään. Totesin hänelle heti, että voi mennä minun edelleni, jolloin tämä nuori mies tuijotti minua hetken suu auki ja totesi sitten hämmästyneenä, että kyllä hänellä on aikaa odottaa ja jäi tosiaan sinne minun taakseni odottamaan. Ihmisillä ei ole siellä kiire, joten ei tule näitä ärähdyksiä ja älähdyksiä vaan kaikki tervehtivät ja hymyilevät - yleensä.
Ap
Toivottavasti myös annat positiivista palautetta tälle toimipaikalle sekä kiität asiakaspalvelijaa itseään. Oli kiva kuulla, että tulit iloiseksi hyvästä palvelusta. Kyllä sitä mielestäni saa melko usein, varsinkin kun itse hymyilee ja on mukava.