Lue keskustelun säännöt.
Paluumuutto Suomeen. Mieletön ikävä taakse jäänyttä elämää :/
24.03.2011 |
Suomi on hieno maa ja Suomessa on aivan upeita ihmisiä. Tämän postauksen tarkoitus ei ole siis arvostella Suomea tai verrata sitä toiseen maahan.
Mutta...asuin vuosia toisessa maaassa, jota opin rakastamaan. Jopa niin paljon, että tunsin olevani kotona siellä.
On hienoa olla takaisin Suomessa, mutta samalla sisimmässäni kannan kuin avointa haavaa, sillä olen juuri jättänyt toisen kotini. Niin paljon elettyä elämää, kokemuksia ja muistoja...
Onko täällä muita saman kokeneita? Maailmanmatkaajia, jotka eivät onnistuneet tuoda sydäntänsä eheänä Suomeen, vaan jättivät sirpaleita sinne tänne matkan varrella?
Kommentit (16)
kukaan uskalla mainita tuota maata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kukaan uskalla mainita tuota maata.
Että saat arvailla, tunnetko ehkä kyseiset vastaajat...?
No, helpotan tuskaasi: yksi vastanneista on Saksasta;-)
kukaan uskalla mainita tuota maata.
Että saat arvailla, tunnetko ehkä kyseiset vastaajat...?No, helpotan tuskaasi: yksi vastanneista on Saksasta;-)
Ja mikä oli numero, ap?
11 vuotta toisessa maassa ja paluu Suomeen. Alussa oli hankalaa, olin pakata tavarani ja mennä takaisin. Nykyisin käyn ko. maassa lomilla ja tajuan, kuinka hyvä maa Suomi on elää. Muistot toisesta maasta ovat kultaiset ja olen onnellinen, että olen tätä elämänkokemusta rikkaampi.
Näin pitkään painajaisia poismuutosta :( Harmi, kun täytyi palata suomeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta samalla sisimmässäni kannan kuin avointa haavaa, sillä olen juuri jättänyt toisen kotini. Niin paljon elettyä elämää, kokemuksia ja muistoja...
On se viimeisen 6 vuoden aikana jo jonkin verran parantunut, ei enää joka päivä pakota, mutta kyllä se vieläkin on kipeä.
Särkyyn on jotenkin turtunut, se kuuluu nyt osana tänän elämään. Viimeisen vuoden aikana olen esim. pystynyt kuuntelemaan entistä lempiradiokanavaani...
Sitten on niitäkin, jotka muuttavat takaisin Suomeen ja ovat heti kuin kala vedessä. Itse räpistelen kyllä vieläkin suht kuivalla maalla eikä sitä "hienoa olla takaisin Suomessa" -tunnetta ole tullut koskaan.
Mulle ei tosin tuollainen sydämen "eheys" ole kauhean tärkeää, se on levinnyt moneen paikkaan jo tähän ikään ehdittyäni :)
Menneet kokemukset on hienoja, eikä kukaan voi viedä niitä minulta, olen siis iloinen niistä. Mistäpä sitä tietää, mitä elämällä on vielä minulle tarjota!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 vuotta muualla, nyt kolme vuotta Suomessa. Aina ikävä, varsinkin talvisin. Tosin lasten takia tultiin takasin ja heille se oli ehdottomasti paras ratkaisu, joten ei mulla niin väliä... niisk.
Onneksi pääsee lomilla käymään... käy vaan ihan pirun kalliiksi!
Ja kuinka miehenne ovat sopeutuneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minäkin olen asunut siellä ja täällä, muta ei ikinä ole tullutmitään MAATA ikävä. Joskus kyllä ihmisiä, jotka ovat toisessa paikassa, mutta maahan, paikkaan tai edes kulttuuriin en ole koskaan rakastunut enkä niitä ikävöinyt. Jokaisessa kun on hyvät ja huonot puolensa.
Vain ihmisillä, joihin kiintyy, on väliä. Mulla näistä ne tärkeimmät reissaavat mukana.
Vaikkapa kulttuuria, kaupunkia, historiaa, tunnelmaa, kansainvälisyyttä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että suurin osa noista ulkomaan vuosista oli lapsettomia. Elo oli siis hyvin huoletonta ja bailukeskeistä, rahaa oli paljon ja matkustelimme monta kertaa vuodessa.
En sano etteikö lapseni ole ihania, enkä enää vaihtaisi takaisin vanhaan elämään, mutta kaiholla ja ikävälläkin noita nuoruusvuosia ulkomailla muistelee.
Nyt sitten vuorossa seesteinen suomi-elämä lapsiperheenä.
Ja mikä oli numero, ap?
yo. kommentti... tähän ei tullut törmättyä ulkomailla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina lähdetty takaisin. Olemme asuneet useassa eri maassa ja jatkamme kiertolaisen elämäämme hamaan tulevaisuuteen.
Sydän on pirstaleina maailmalla!
Välillä tuntuu, että onnellisimmillaan olemme lentokoneessa. Maailmalla kaipaa suomeen, suomessa kaipaa maailmalle.
Mulla suomalainen mies, lapsia kulkee mukana 4
jossa talla hetkella asun. Minaki naen valilla painajaisia paluusta ja tiedan etta tulen tosi paljon kaipaamaan tanne sitten kun joskus Suomeen palaamme.
Paluu on kuitenkin edessa aikanaan ja sitten nautin siita mika on Suomessa hyvin. Vaikkapa suku, monet kaverit (niita on tosin taallakin), hyvat koulut ja lapsilla mahdollisuus liikkua itsenaisemmin.
Kun sanoin rakastavani maata, tarkoitin kaikkea ihanaa ja rakkaaksi tullutta, mitä maasta löytyi: ihmisiä (perhe, suku, laaja ystäväpiiri), kulttuuria, kieltä, arkkitehtuuria, luontoa jne.
Ja kyllä, tunsin rakkautta, vaikka tuo voimakas sana onkin.
Mulla tuo tunneside taisi olla voimakas jo siksi, että kyseessä oli mieheni kotimaa ja koin/koen, että jo pelkästään avioliiton kautta siitä tuli myös minun toinen kotimaani.
Makumieltymyksiä on monia, mutta muhun kolahti täysillä maan ruokakulttuuri, arkkitehtuuri, sisustus- ja vaatetyylit jne. Pinnallista kai, mutta mulle elämän suola ;)
Joku kysyi, miten ulkomaalaiset puolisot on sopeutunut Suomeen. En tiedä tuleeko mieheni koskaan ihan oikeasti kotiutumaan Suomeen, niin että haluaisi vaikkapa Suomen kansalaisuuden.
Sopeutuminen sen sijaan meni ongelmitta, onhan mieheni elänyt lapsuudesta asti kansainvälistä elämää ja töiden myötä maailma on avautunut vieläkin konkreettisemmin. Mieheni siis näyttää olevan kotonaan missä tahansa, olosuhteista riippumatta. Ei julkisesti koskaan näytä mitään negatiivista reaktiota ja suhtautuu kaikkeen kohteliaisuudella.
Mulle kuitenkin mies on maininnut kuitenkin, että jotkut suomalaiset elää kuin omassa pikku kuplassaan tietämättä mitä on meneillään todellisesa maailmassa. Mies myös kaipaisi lisää iloa ja spontaaniutta sen sijaan, että keskityttäisiin koko ajan faktoihin. Esimerkiksi kun lapsille tarjotaan karkkia, lasten myös annettaisiin ottaa ne vastaan, sen sijaan, että vedottaisiin karkkipäivään ja hampaiden reikiintymiseen tms.
Mies myös suhtautuu hieman epäluulolla siihen, että gynekologi/synnytyslääkärin sijaan raskaudenajan seuranta tapahtuu terveydenhoitajan huomassa ja normaali synnytys vain kätilön kanssa. Mies toivoi, että yksityiseltä sektorilta olisimme voineet saada vastaavat palvelut, kuin hänen kotimaassaan, mutta ymmärtääkseni yksityinen neuvola on samalla tavalla terveydenhoitajan kanssa. Puhumattakaan, että terveydenhoitaja tekee lasten tarkastukset sen sijaan, että lastenlääkäri tekisi ne. Mulle tämä ei ole ongelma, luotan suomalaiseen osaamiseen ja koulutustasoon, mutta miehelläni on selvä ero vähintään 12 vuoden opintojen läpikäyneen erikoislääkärin ja 4 vuoden opintojen suoritttaneen sairaanhoitajan/terveydenhoitajan/kätilön välillä.
Muuten mies on kehunut Suomea ja hän haluaa ostaa omistusasunnon täältä.
Ap