Saako kummilapseni äiti tietää jos eroan kirkosta?
Olen jo pitempään ollut kiikun kaakun asian kanssa, erotako vai ei. Lapsuuden perheeni on ollut läheisesti tekemisissä seurakunnan toiminnassa ja sisaruksistanikin osa toimii seurakunnan työssä. Lapsena kirkko oli se tuttu paikka jonka olemassaoloa en erikoisemmin kyseenalaisatanut, osittain jopa uskoinkin ja vaikeina hetkinä rukoilin monesti Jumalaa avuksi. Kasvaessani aikuiseksi suhteeni kirkkon ja seurakuntaan on etääntynyt hyvin paljon. Lasten syntymän jälkeen olen tajunnut että en voi opettaa lapsilleni kirkon oppia, koska en usko siihen.Päiväkerhosta palaava neljävuotias oli kuullut totuutena asioita jotka itse koen pelkiksi tarinoiksi.
Olenkin ajatellut tehdä lopulta päätöksen ja erota kirkosta johon en tunne kuuluvani. Nyt mietin, miten kertoa asiasta sisarelleni, kummilapseni äidille. Hänelle kirkko on paitsi työpaika, myös tärkeä arvopohja ja henkinen koti. Hän uskoo todella Jumalaan ja saa siitä lohtua.
Mietinkin, onko parempi olla mainitsematta erostani hänelle, vai kertoa suoraan. Jos en kerro, saako hän asiasta jotain kautta ilmoituksen tms. kummiuden virallisesta päättymisestä?
Kummilapselle ja sisarelleni ajattelin asian kertoa sitten kun on lapsi on vanhempi, ja osaa käsitellä asiaa,nyt lapsi on vielä alle kouluikäinen.
Vaikea, vaikea asia. Miten olla loukkaamatta sisartani, ja silti tehdä omat valintani.
Kommentit (4)
No uskovaisten mielestä näin ehkä pitäisi ollakin.
miksi et kertoisi? Eihän tilanne muuksi muutu, vaikka aikaa kuluukin, pikemminkin päinvastoin. Voi tulla vähän petetty olo siskollesi, jos kuulee asiasta vasta vuosien päästä. Rehellisyys kannattaa.
Mutta: seurakunnasta eronneet ja siihen liittyneet eivät ole salaisia tietoja seurakunnan työntekijöiden sisällä. Yleensä seurakunnista otetaan yhteyttä liittyneisiin, joskus myös eronneisiin ja saatetaan esim. kirjeitse tiedustella eron syytä. Srk:n sisällä on sovittu työnjaosta, kuka ottaa yhteyttä jne. Eli jos ap:n sisko on pappina ap:n seurakunnassa, hän saattaa (ihan luvallisesti) listat lukea.
Jos seurakunnan työntekijä alkaa kylillä kerto, että nyt se ja se on eronnut kirkosta, SITTEN hän rikkoo lakia henkilötietojen suojasta.
terveisin kakkonen, seurakunnassa töitä tehnyt
Kummilapsen perheelle ei lähetetä minkäänlaista ilmoitusta siitä, jos kummi eroaa kirkosta. Et vaan ota asiaa puheeksi ja se siitä.
Ainoa tapa jolla siskosi saattaisi asiasta saada tiedon, on se jos hän on töissä samassa seurakunnassa johon itse kuulut, ja tarkemmin sanottuna kyseisen srk:n toimistossa. Seurakuntatoimiston kanslisti saa tietyin väliajoin listan seurakuntaan liittyneistä ja eronneista ja hän arkistoi ne. Eli jos siskosi hengailee samassa toimistossa hän saattaa nähdä listan, ne kun eivät ole mitään salaisia.