Taaperon pottalakko
Mikähän avuksi? 1½ vuotias aloitti talven mittaan pottaan totuttelun ja oppi homman aika nopsaan. Nyt kuukauden päivät meni hienosti; lähes joka kerta pottaan tuli pisut. Kakkoja ei vielä ole "harjoiteltu". Alkuun totutteluvaiheessa luettiin esim. kirjaa jotta lapsi rentoutui ja pissa tuli helpommin. Sitten sitäkään ei enää tarvittu. Viimeisen viikon ollaan menty takapakkia. Ensin tyttö alkoi nousta kesken kaiken ylös ja pissasi lopulta lattialle. No, vahinkoja sattuu eikä tuossa mitään mutta pikkuhiljaa pottaan ei ole tullut enää mitään. Tai sitten tulee lattialle. Isän (ja välillä mummun) kanssa pottaillessa he ovat taas siirtyneet kirjan lukemiseen tai jonkun muun tavaran tutkimiseen tai leikkimiseen. Ja minun on tehtävä näin myös koska muuten tulee itku/kiukku eikä lapsi suostu enää ollenkaan istumaan potalla.
Ollaanko menty ojasta allikkoon kun pottailuista onkin tullut leikkihomma? Onnistumisista on aina kehuttu runsaasti eikä vahingoista toruttu. Mitä tehdä? Vai onko kyseessä ohimenevä vaihe? Sinänsä olen iloisesti yllättynyt että homma meni (tähän asti) näinkin hyvin. Olin ajatellut että ehkä sitten kesällä harjoitellaan kunnolla kuivaksi... Mutta mainittu (ent. lastenhoitaja) mummu huomasi että tyttö voisi olla valmis aloittamaan harjoittelemisen jo nyt, ja oli oikeassa. Ehkä.
Vinkkejä?