Poskisuudelmaongelma
Eli ongelma on se, että en tiedä ketä mun pitää poskisuudella :D. Yritys jossa olen on kansainvälinen ja työmatkalla ollessani jouduin poskisuutelemaan (karmea sana muuten) yhtä naisjohtajaa. No, se on tulossa nyt suomeen, joten onko "jää" nyt rikottu, eli joudunko mä poskisuuteloimaan sen kanssa nyt joka kerta kun sen tapaan, eli n. pari kertaa vuodessa. Ja mistä hitosta mä tiedän monta kertaa poskea vaihdetaan?
Argh kun on vaikeeta!
Kommentit (3)
Tietyissä maissa poskisuudellaan aina vaikkei tunnettaisikaan. Helpoin tapa on tervehtiä ojentaa käsi ja kumartua hieman eteenpäin. Yleensä se, jolle tapa on tuttu huolehtii lopusta. Itselläni on sveitsiläisiä sukulaisia ja tuolla olen aina selvinnyt, kuten myös avomiehenikin. He tarttuvat aina tarjottuun käteen, vetävät syleilyyn ja muiskauttavat sen kolme kertaa. Itse käännän vain oikean posken esille, koska en todellakaan muista montako suukkoa missäkin maassa jaetaan ja kummalle poskelle ensin muiskautetaan.
Itselläni myös naispuolinen kollega, joka iloisesti antaa poskisuudelmat kun pitkästä aikaa tavataan (sillä lailla ilmaan, koskematta). Hymy jo kertoo, että "nyt tehdään meidän tavalla" eikä hän todellakaan oleta minun olevan tässä kuviossa aloitteellinen.
sun ei tarvitse ainakaan aloitetta tuohon poskisuuteloimiseen tehdä, vaan katsot vaan että jos se tyyppi rupee sua poskisuutelemaan, niin vastaat vaan siihen poskisuudelmaan ja niin monta kertaa kun se sitä siinä tekee.