Saako vanhan ihmisen kuolemaa surra?

sureminen ei katso ikää, vaan sitä, kuinka rakas kuollut sinulle on. Ei ole olemassa mitään ikähaitaria, surun määrälle. Voimia sinulle ja koita kestää tyhmä työkaveri!

Surra, ketä vain, eikä työnanataja voi tietää kuinka läheinen olet ollut vainajan kanssa. Muistaakseni oman vanhemman kuolema on eri juttu, mutta isovanhemman taka ei automaattisesti vapaata saa....riippuu työpaikasta tietenkin. en tiedä virallisia suosituksia asiasta.

Ja eihän se sun poissaolo kuulu työkaverillesi mitenkään, se on sinun ja työnantajan välinen asia... Tietty työkaverit saa kärsiä toisten poissaoloista kun joutuvat ehkä tekemään sinunkin työt, mutta ei heillä silti ole oikeuttaa siitä rutkuttaa sulle.

..voi olla poissa ainakin kaupan tes.n mukaan.



Mutta olihan sulla lääkärintodistus, silti vähän tulkinnanvarainen juttu ollaanko poissa vai ei.

että on poissa päivän tai kaksi.

Mutta en kyllä ymmärrä mitään monen viikon sairaslomia jos isovanhempi kuolee.

On varmaan kasvanut tunneköyhässä ympäristössä. Tai sitten hän ei ole vielä joutunut kuoleman kanssa vastakkain.

Tietysti läheisen kuolemaa suree, oli tämä minkä ikäinen tahansa. Suree sitä, että on menettänyt sen ihmisen. Kuolema voi olla helpotus (vakava, tuskallinen sairaus, korkea ikä jne), mutta kaipaahan sitä kuollutta kuitenkin.

Otan osaa suruusi, ap.

eli sen puolesta on ok.

Hautajaispäivä sen sijaan on palkaton. Tai saan ottaa lomapäivän tai ottaa ylityövapaata.



Ottaa vaan aivoon tuollaiset työkaverit joiden mielestä lintsasin kun se vielä sattui olemaan maanantai.



ap

että on poissa päivän tai kaksi. Mutta en kyllä ymmärrä mitään monen viikon sairaslomia jos isovanhempi kuolee.

ja noita valitettavasti löytyy.

Mutta tottakai saa surra ja useimmat sureekin. Mutta ei silti jokainen ole pois isovanhempien kuollessa, läheisyysastekin kun vaihtelee.

No, ymmärrätkö vuoden sairasloman, jos oma lapsi kuolee?

Tässä on puhe isovanhemman kuolemasta, ei lapsen..

Niissä on aika iso ero.

Minusta puhutaan ihmisen työtehokkuudesta ja jaksamisesta.



Miten mennä töihin jos ei pysty ajamaan autoa? Ottaa taksi?

Pitääkö surevan ihmisen vaarantaa liikenne päästäkseen työpaikalle?



Entä onko paikalla oleminen oleellisempaa jos se itse työnteko ei onnistu?



Eiköhän työnantajalle tehokkainta olisi kuulla työntekijää ja palkata sijainen kuin pitää työpisteellä henkilöä joka ei työstä suoriudu?

Tämä lisää työntekijän motivaatiota ja innostaa parempaan työtulokseen kun suru väistyy!



Minusta on täysin järkyttävää että nykyaikana joku taho määrittelee ketä sopii surra. Voihan sitä olla kiintynyt ja läheinen naapuriinsa.



Lääkäri on oikea ihminen sanomaan tarvitseeko sairaslomaa. Hitto; vaikka olisi peurakolarissa ja ainoa kuollut on peura. Se SYY sairaslomaan on työntekijän työtehokkuuden menettäminen. Onhan noita syitä jotka suistaa mielen vaikka miten paljon, vaikka isovanhemman kuolema.

Nyt puhut asiaa.



Jos Mervillä ja Matilla on läheinen suhde, se on sitä.

Vaikka Mervillä ja Martilla ei ole niin ei se tee Mervin ja Matin suhteesta vähäpätöstä vaan se tekee luultavasti Matin työkyvyttömäksi jos Mervi kuolee, eikä Matilla tunnu missään mervin menetys.



Pitää nimenomaan ottaa työntekijät yksilöinä! Matti saa saikkua, koska on työkyvytön. 2



13

Minulla kuoli vanha isä muutama kuukausi sitten. Tämäkin tuntui yllätykseltä, vaikka tiesin miten sairas hän oli.



Työkaverisi ajattelutapa on ihmeellinen. Joko hän ei osa tuntea empatiaa tai hänellä ei ole mitään kokemusta läheisen vanhan ihmisen kuolemasta.



Otan osaa!

ettei MaRtilla menetys ei niinkään tunnu..



13

Kertonee vain meistä miten kauaksi ollaan kuolemasta ajauduttu ja yritetään työntää se taka-alalle.



Kun ainoa varma juttu on se, että kaikki täältä kuollaa, miten se voi tulla yllätyksenä?

vanhemman kuoltua. Kuuli aamulla (kuolivat yön aikana laitoksessa) ja lähti töihin. Toki suri tavallaan, mutta vanhoja ihmisiä nuo ja kuolemasta oli kotona puhuttu jo viikkoja ennen sitä. Lopputulos oli tiedossa pitkään, kun vanha makaa kasvina sängyssä ja keuhkokuumeet vaivaa.



Mummun kuolemaan liittyy sellainen "hauska" tarina. Ekalla tunnilla (opettaja siis) eräs poika kysyi, että "arvaas kuka on kuollut?" Isä oli vastannut, että "tiedän", johon poika jatkoi: "ai, säkin kuulit sen radiosta..." Eräs julkkis oli kuollut. Isä oli todennut lakonisesti, että "mun äiti kuoli viime yönä". Oli mennyt murkku hiljaiseksi.:)

Olivat ns. odotettuja, mutta tietyllä tavalla yllättäviä kuitenkin. Olivat läheisiä, mutta en murtunut kuitenkaan, joten koin olevani työkykyinen. Töissä kerroin kyllä ja sanoin suoraan, etten ehkä ihan täystehoinen ole, kaikki ymmärsivät. Pomo esitti kotiinlähtöäkin!



Ymmärrän siis täysin, että sairaslomapäivä tai pari on vastaavassa tilanteessa paikallaan. On asioita, joiden edessä vaan on viisainta pysähtyä.

Ihmiset kokevat surun ja työkyvyn niin omalla laillaan jokainen.



Sen sijaan hieman ihmettelen yhtä ammoista duunikaveria, joka ihmetteli, kun ei saanut saikkua, vaikka äidin kissa (joka oli ollut äidillä muutamia viikkoja, ei vuosien kaveri) oli kuollut juuri...

Kyllä vain vanhojakin voi surra! Itse menetin myös mummoni juuri samoin kuin ap. Ikää oli todella kunnioitettava määrä, ja sikäli kuolema "odotettavissa" lähivuosina.



Mikään ei silti muuta sitä, että hän oli itselleni todella läheinen ja rakas ja ikävä on yhä sanoinkuvaamaton.



Todella typerä ihminen tuo ap:n työkaveri!

minä olin toukokuussa ukkini kuolinvuoteen ääressä (kuoli kallonmurtumaan) ja kyllä mulla meni siinä pari päivää itkiessä, vaikka tiesinkin, että ukki aina toivoi lähtevänsä ns. seisovilta jaloiltaan. No ukki lähti kesken päivälenkkinsä. Meidän 8-v. tyttökin itki kovin, tykkäsi kovasti isoukistaan ja minun isänikin kuoli juuri vuotta aikaisemmin. Nyt ei ole tytöllä ukkeja enää.



Työkaverisi on tyhmä ja tunteeton tyyppi. Ehkä hänellä ei ole ollut läheisiä suhteita vanhoihin ihmisiin.



Otan osaa.