Onko meitä muita, joiden kanta ydinvoimaan on muuttunut positiivisemmaksi Japanin tsunamin jälkeen?
Noinkin isot ongelmat ja silti pienet haittavaikutukset?
Kommentit (12)
miesten steriliteetti- Ruoka-aineet myrkyttyvät, kasvit ja marjat pilaantuvat. Suomessa sienissä on vieläkin Tsernobylista johtuvaa bekerellejä.
Mutta totta ap, ei tää varmaan vielä suhun ole vaikuttanut.
mutta vahvisti kantaani ydinvoiman lisärakentamiseen Suomessa. Mielummin tänne, kuin että ostetaan venäläisiltä (tai vaikka japanilaisilta) laitoksilta. Tiedetään ainakin mitä saadaan.
Tarvittiin ysin maanjäristys ja iso tsunami pistämään aika pahasti polvilleen yksi kompleksi. Tuolla asteikolla muissa voimaloissa ison vahingon todennäköisyys ei ole ainakaan kasvanut.
Mutta enemmän pohdituttaa vanhojen voimaloiden alasajo. Voimayhtiö, jonka voimalat ovat tiensä päässä, tyhjentää kassansa ja ajaa itsensä konkkaan.
Tiedätte varmaan kuka sitten maksaa jälkihoidon...
Ei noin voi ajatella..
Kyllä tässä vielä käy hullusti näitten vanhojen ydinvoimaloitten kanssa :(
voimalan ihan kotikuntaansa?? Vai johtuuko tää näennäinen turva siitä, että huh helpotustus, kun tällä kertaa posahti noin kaukana. Koitapa hetki pysähtyä ajattelamaan noita Fukushiman lähellä asuvia, ei varmaan ole kovin turvallista asua tuossa säteilytyksessä, mutta minkäs teet ja mihin lähdet, kun koti sattuu olemaan siinä missä on?
ja mielummin ottaisin sen ydinvoimalan paikkakunnalleni nyt kuin vielä 2 viikkoa sitten.
keskustelu saa mun puolesta sitten päättyä tähän.
mutta uutta oli mulle että ei ne hajookaan helposti
kohonneita arvoja ei merkitse välttämättä vielä yhtikäs mitään. Se pitäisi muistaa. Yleensä arvot ovat selvästi turvallisiksi määriteltyjen rajojen sisällä.
Taustasäteilyä lisäksi on aina, eli kaikki me koko ajan altistumme säteilylle joka on erisuuruista eri paikoissa. Ei silti tarkoita sitä, että niissä paikoissa jossa säteilee vähemmän olisi jotenkin turvallisempaa asua. Mittarit ovat hyvin herkkiä. Ihmisen verestä voidaan mitata jokainen koskaan keksitty ympäristömyrkky juuri em. syystä.
"Tokion vesijohtovedestä on löytynyt pieniä määriä radioaktiivista jodia.
Myös muualla Japanin keskiosissa on havaittu vedessä epätavallisia jodiarvoja, kertoi nimettömänä pysytellyt Japanin tiedeministeriön virkamies.
Virkamies kuitenkin vakuutti, etteivät veden jodimäärät yllä lähellekään Japanin sallimia ylimpiä raja-arvoja."
Noinkin isot ongelmat ja silti pienet haittavaikutukset?
Hulluja ja idiootteja on suomi pullollaan, ei tartte pelätä että olet yksin.
"Asiantuntijan mielestä tämän hetkisten tietojen perusteella on vielä hyvin vaikeaa arvioida turman ympäristövaikutuksia. Varmaa on vain se, että Fukushiman laitosalueen lähiseudusta tulee pääsy kielletty -aluetta"
eikä haitoista tiedetä vielä yhtään mitään.Nyt Tokion vesijohtovedestä on mitattu kohonneita säteilyarvoja,ilmeisesti pohjavesi on siis saastunut