Miksi Japanissa ei kukaan mellakoi eikä ryöstele kauppoja niin kuin muissa maissa
tapahtuu katastrofien yhteydessä?
Vaikka ihmiset ovat hädässä ja apu ei ole ehtinyt kaikkialle, japanilaiset ovat silti rauhallisia ja käyttäytyvät epäitsekkästi muiden hyväksi.
Onko kansanluonteissa tosiaan noin valtavia eroja?
Kommentit (54)
Osa ei ollut saanut kolmeen päivään ruokaa ja jonottivat yhtä tomaattia tunti tolkulla ja jokainen kumarsi kun vihdoin sai sen oman tomaattinsa. Ei voi muuta kun hattua nostaa. Haitissa esimerkiksi lapset pistettiin perse pystyyn ja miehet tulivat ja raiskasivat koko telttakylän kerralla. Niin ne kulttuurit eroavat toisistaan.
"Oiskohan sunkin aika ymmärtää että Haiti on eräs maailman köyhimmistä maista. Köyhyys tekee ihmisistä itsekkäitä, ei siinä ole varaa muita ajatella"
- ONKO LOUSIANA HAITISSA???
tapahtuu katastrofien yhteydessä?
Vaikka ihmiset ovat hädässä ja apu ei ole ehtinyt kaikkialle, japanilaiset ovat silti rauhallisia ja käyttäytyvät epäitsekkästi muiden hyväksi.Onko kansanluonteissa tosiaan noin valtavia eroja?
vaikkapa somalien täydellisiä vastakohtia. Heidän kanssaan ei tulisi ongelmia -toisin kuin neekereiden.
jossa ei (kuten esim. Suomen kokoomuksessa) etusijalla ole aina yksilö vaan yhteisö.
"Köyhyys tekee ihmisistä itsekkäitä, ei siinä ole varaa muita ajatella."
- Pakottaako köyhyys raiskaamaan lapsia?
eivätkä ole koskaan eläneet missään puutteessa kuten jotkut haitilaiset.
Japanilaiset opetetaan lapsesta saakka yhteisöllisyyteen. Ajatellaan aina "meitä", perhettä, työpaikkaa, sukua, kylää, naapureita. Me menee aina "minun" tarpeiden ja tahdon ohitse.
Sitten taas jenkit, siellä opetaan aina elämään niinku itse tahtoo ja haluaa, minä minä minä... Vanhemmatkin aina hehkuttaa lapsilleen, sinä olet paras, olet mahtava (kun tsemppaavat). Ihminen sitten luulee olevansa helvetin hyvä kaikessa ja tietävänsä kaiken vaikka on ihan perseestä. Näkeehän sen jenkkien Idolsissakin, osa laulaa nuotin vierestä pahemmin kuin varikset, ovat sitten ihan järkyttyneitä kun tuomarit nauraa tyypin pihalle. Mutta kun minä tahdon, mää haluan ja itkupotkuraivarit siihen päälle...
kun nämä tunisian levottomuudet alkoivat ja oli kuvia pakolaisista.. aikuiset nuoret miehet sieltä pakenivat ei näkynyt lapsia tai naisia eikä vanhuksia... mitä se kertoo niistä kansoista....
"Köyhyys tekee ihmisistä itsekkäitä, ei siinä ole varaa muita ajatella." - Pakottaako köyhyys raiskaamaan lapsia?
siellä on paljon tätä voodoo uskontoa ja taikauskoa sekoitettuna kristinuskoon, siellä mitä sitä on, on myös rikollisuutta.
kun nämä tunisian levottomuudet alkoivat ja oli kuvia pakolaisista.. aikuiset nuoret miehet sieltä pakenivat ei näkynyt lapsia tai naisia eikä vanhuksia... mitä se kertoo niistä kansoista....
Kyllä huomaa kun Homppania saapuu palstalle, kommenttien taso laskee kuin lehmän häntä ja välillä on niin saatanan tyhmää että oikeasti itkettää. Niinkuin nyt tuon ylläolevankin typeryys. Voisit edes vähän aikaasi seurata ennenkuin avaat suusi...
kun nämä tunisian levottomuudet alkoivat ja oli kuvia pakolaisista.. aikuiset nuoret miehet sieltä pakenivat ei näkynyt lapsia tai naisia eikä vanhuksia... mitä se kertoo niistä kansoista....
mistä ja mihin kukin pakenee.
eivätkä ole koskaan eläneet missään puutteessa kuten jotkut haitilaiset.
Tiedätkö että tuolla Japanissa on elossa vielä atomipommin ja toisen mailmansodan kärsineitä ihmisiä. Juurikin tuolla tuhoaluella nyt jonottamassa ihan rauhassa.
Haitissa ei ole koskaan nähty sellaista kurjuutta kuin maailmansodan jälkeisessä Japanissa.
Haitilaiset ovat oikeasti pilalle hemmoteltuja ja siksi käyttäytyvät niin röyhkeästi
kun nämä tunisian levottomuudet alkoivat ja oli kuvia pakolaisista.. aikuiset nuoret miehet sieltä pakenivat ei näkynyt lapsia tai naisia eikä vanhuksia... mitä se kertoo niistä kansoista....
sekoitat siis Libyaan.. siellä on ylipäätään vain miehiä vierastyöläisinä, lähettävät rahat kotiin. Asuvat yhteismajoituksissa joihin ei voi perheitä viedä. Kerran oli lehdessä juttua niistä.
eivätkä ole koskaan eläneet missään puutteessa kuten jotkut haitilaiset.
Tiedätkö että tuolla Japanissa on elossa vielä atomipommin ja toisen mailmansodan kärsineitä ihmisiä. Juurikin tuolla tuhoaluella nyt jonottamassa ihan rauhassa.
Haitissa ei ole koskaan nähty sellaista kurjuutta kuin maailmansodan jälkeisessä Japanissa.
Haitilaiset ovat oikeasti pilalle hemmoteltuja ja siksi käyttäytyvät niin röyhkeästi
Täällä on niin tyhmää porukkaa, että välillä hävettää. Haitissa ei todennäköisesti koskaan tule olemaan niin paskasti asiat kuin Japanissa oli ydinpommien ja sotien jälkeen, mutta sitähän tämän palstan vajaaälyiset tuskin tajuavat. Ainoa ero on siinä, että Japani nousi tuhkasta 50 vuodessa, Haitilaiset eivät koskaan, joten näiden vähä-älyisten seuraajat voivat jatkaa samaa mantraansa vielä 100 vuoden päästäkin. Joku on hyvä juoksemaan ja joku on päästään hyvä, Haitilaiset on hyviä ottamaan aurinkoa.
eivätkä ole koskaan eläneet missään puutteessa kuten jotkut haitilaiset.
Tiedätkö että tuolla Japanissa on elossa vielä atomipommin ja toisen mailmansodan kärsineitä ihmisiä. Juurikin tuolla tuhoaluella nyt jonottamassa ihan rauhassa. Haitissa ei ole koskaan nähty sellaista kurjuutta kuin maailmansodan jälkeisessä Japanissa. Haitilaiset ovat oikeasti pilalle hemmoteltuja ja siksi käyttäytyvät niin röyhkeästi
onhan niitä nälällä hemmoteltu.
miksiköhän ne piti sinne pudottaa kun ovat niin siistiä ja kunnollista väkeä? herää kysymys..
Haitissa lasten ja naisten raiskaaminen alkoi heti kun siihen tuli mahdollisuus niin, ettei ketään kiinnosta. Miehet ottivat Maslowin tarvehierarkian kaikki tasot itselleen välittömästi, ruoka, juoma ja pillu, siinä haitilaisen ajatusmaailma. Ei eroa iilimadon tarpeista ihan hirvittävästi.
eivätkä ole koskaan eläneet missään puutteessa kuten jotkut haitilaiset.
Tiedätkö että tuolla Japanissa on elossa vielä atomipommin ja toisen mailmansodan kärsineitä ihmisiä. Juurikin tuolla tuhoaluella nyt jonottamassa ihan rauhassa. Haitissa ei ole koskaan nähty sellaista kurjuutta kuin maailmansodan jälkeisessä Japanissa. Haitilaiset ovat oikeasti pilalle hemmoteltuja ja siksi käyttäytyvät niin röyhkeästi
onhan niitä nälällä hemmoteltu.
Kuinka edes kehtaat verrata jotain maailmansotien jälkeistä Japania ja Haitia. Japanista ei ollut jäljellä kuin tapetut miehet ja ydinsaasteessa elävät naiset ja lapset, maa oli suurimmalta osalta tuhottu, ruokaa ei ollut lainkaan ja jos oli niin sekin li osassa maata ydinsaasteista. Jotain rajaa sunkin juttuihisi vaikka oletkin saanut joltain haitilaiselta sitä sikaria perseeseen niin pidä suusi kiinni.
miksiköhän ne piti sinne pudottaa kun ovat niin siistiä ja kunnollista väkeä? herää kysymys..
Eli on jäänyt peruskoulun historiantunnitkin väliin vai?
Ja vaikka siellä on ryöstelyä ym., se lienee lähinnä tarpeeseen otettua eikä niinkään ahneuden vuoksi (vrt. mustat, jotka pöllivät telkkareita ja merkkivaatteita kun edes henkiinjäämisestä ei ollut takeita). Ihan turha selittää tätä(kään) pelkillä vaurauseroilla; Japanissa on kymmeniä tuhansia kodittomia mutta he elävät siivosti omilla paikoillaan eivätkä kerjää tai muutenkaan häiritse tavallista kansaa.
Joku sanoi japanilaisten käyttäytyvän passiivisesti. Se on totta, sillä maassa on tarkka hierarkia ja siksipä se elämä jatkuu siellä muka-normaalisti, kun joku on sellaisen käskyn antanut. Ovat kuitenkin jo alkaneet korjaamaan teitä, asumuksia ym. eli ei siellä täysin tumput suorina seisoskella. Naiset eivät juuri voi toimia itsekseen, sillä mies määrää "ulkopuolisista" suhteista/asioista. Luulen että aika monella on perhe hajallaan ym. ja tämä lamauttaa, sillä japanilainen ei luota ulkopuolisiin.