Tarvitseeko kokopäivähoidossa oleva 6 -vuotias harrastuksia?
Lapsella hoitopäivä 6.00- 16.00.
Lapselle suositeltiin (kelto)liikuntaharrastusta (jalkapallo) vaikkei itse ole erityisen kiinnostunut lajista. Mielestäni hän ei vielä tarvitse säännöllistä harrastusta etenkään kun hoitopäivät ovat pitkät ja esim. kaupassa käynnin ja ruuanlaiton jälkeen kello voi hyvinkin olla jo lähempänä 18.00. Itse kaipaan rankan työpäivän jälkeen rauhoittumista ja yhdessäoloa ja puuhastelua, mutta olenko huono vanhempi jos lapseni ei harrasta erityisesti mitään? Ulkoilemme ja liikumme koko perhe viikonloppuisin, mutta emme varsinaisesti harrasta mitään.
Kommentit (10)
Lapsen kiinnostus ja jaksaminen on tärkeintä. Meidän esikoululainen ei jaksa harrastaa mitään, vaikka enää ei ole edes hoidossa. 4 tuntia esikoulua päivässä on hänelle riittävän rankkaa tällä hetkellä.
meidän eskarissa harrastavat kaikenlaista, eli on paljon aktivitteeteja
mut jos lapsi vain hoidossa, jossa ei mitään muuta kuin vapaata toimintaa, niin ehdottomasti harrastusta
muutoinkin olen harrastuksien kannalla, eli meillä lapsi 6v käy tanssimassa ja kanteletunneilla, nyt myös uimakoulussa
eli moneen lajiin tulee lapselle paremmin ns suhde kun pienenä aloittaa niin paremmin kuin myöhemmin aloittaessa
ja kun koulu alkaa niin siinä ko niin paljon uutta, et siinä en mielelläni vasta alkais vielä harrastuksia uusina aloittamaan.
eli eikö lapsi voisi mennä viikonloppuisin johonkin?
Kelto= kiertäväerityislastentarhanopettaja.
Lapsi on sosiaalinen ja tapaa viikonloppuisin samanikäisiä serkkujaan.
sitten jos se joskus isompana haluaa niin eri asia. Muutenkin noin pitkät päivät niin miks ei vois illalla olla vaan kotona?
Onko lapsella esim. motorisia ongelmia?
ei ole edes kiinnostunut. Meillä on urheilullinen eskarilainen, jolla on 2 liikunnallista harrastusta, jotka on itse valinnut.
Mut ei tietenkään jalkapalloa, jos siitä ei itse tykkää. Ylipaino täytyy ottaa vakavsti!
Paikkakunnalla harrastusmahdollisuudet ovat rajalliset.
ekaks ruokavaLIO UUSIKSI, TERVEELLISEKSI, ELI RAVITSEMUSTERAPEUTILLEE KOKO PERHE JA HETI
koko perhe ulos ja lenkille, uimaaan, hiihtään, käveleen, jne
mut eväät kohti terveellistä ja kohtuullista määrää
Mulla on eskarilainen joka harrastaa monta kertaa viikossa, mutta on itse halunnut ja haluaisi vielä lisääkin, mutta olen vetänyt rajan tähän.
Ehkä jatkossa lapselle tekee hyvää saada uusia ympyröitä päiväkodin ja perheen lisäksi, jolloin harrastuskuvioita voisi miettiä siltäkin kannalta. Siis ihan lapsen sosiaalisten taitojen kannalta.
Et sinä minusta ole huono vanhempi jos lapsi on tyytyväinen ja kasvaa ja kehittyy. Mikä tuo kelto on?