Mitä mieltä pariskunnasta, joka adoptoi ilman että edes "yrittää omaa"?

piti raskautta ja synnyttämistä niin kamalana että seuraava(t) adoptoitiin.

Ei tuo ole mitenkään epäitsekästä vaan jumalattoman itsekästä.

Kukaan normaalijärkinen ei lähde adoptioprosessiin ilman painavia syitä. Vuosien pyöriminen byrokratian rattaissa. Jonoja siellä ja jonoja täällä. Pahimpia ovat ne jonot, jotka eivät ole jonoja vaan epämääräisiä läjiä. Ikinä ei voi tietää, onko pääsemässä läjästä eteenpäin vai pitääkö vielä kauankin makoilla siinä ja katsella, kun toiset, paljon myöhemmin läjään tulleet jo pääsevät eteenpäin prosessissaan.



Hirveää rastien laittamista ruutuun: saako lapsella olla hepatiitti, kuulonalenema, huumeäiti, selkärangan epämuodostuma, kuppa, tuberkuloosi? Ja tuskaista odotusta, kun maassa tuleekin vallankumous, joka saattaakin lopettaa koko adoptiot. Itkua, pelkoa, epätoivoa.



Oikeasti, kuka hullu vaihtaa 9 kuukauden raskauden tuohon?

On ihanaa, että maailmassa on ihmisiä, jotka adoptoivat lapsen vaikka pystyisivät saamaan biologisiakin lapsia! Itse en ole niin "hyvä" ihminen vaan aion ensin yrittää saada oman lapsen. Maailmassa on kuitenkin jo niin paljon lapsia, joilla ei ole kotia eikä perhettä, että tunnen itseni itsekkääksi tehdessäni lisää lapsia tähän julmaan maailmaan. Siksi olenkin todella kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat niin hyväsydämisiä, että haluavat mieluummin pitää huolta hylätyistä kuin tehdä omia lapsia.

on vain pieni osa adoption haasteista. Siitä se vasta alkaa! Adoptiossa perhe joutuu käsitellä monenlaisia adoptioon liittyviä tunteita, vaikeitakin, ja joskus adoptoiduilla on vaikeita kiintymyssuhdeongelmia. Joka tapauksessa adoptio tuo miukanaan paljon sellaista, miltä biologisessa vanhemmuudessa välttyy, erityishaasteita.

Maailmassa on kuitenkin lapsia jotka kaipaavat omaa perhettä. Ja tällaiset ihmiset ovat valmiita sellaisen perheen lapselle antamaan.

Jos jostakin syystä biologiset vanhemmat eivät kykene lapsesta huolehtimaan, on hyvä että joku siihen haluaa ryhtyä.

Ihan samanlainen prosessi on.



Ja muuten kyllä se adoptioprosessin byrokratia on adoptiovanhemmuudessa kaikkein rankinta!



t. kahden adoptiolapsen äiti

Usein jonon kärkeen pääse ne jotka ei kykene biolasta saamaan ja ihan hyvä niin.

Ne joilla syynä on pinnallisemmat asiat, saavatkin olla hännillä.

Ja kaikista maista ei edes voi saada adoptiolasta jos on jo biolapsi.

Tunne tällaista pariskuntaa mutta mielestäni hieno teko huolehtia jo olemassa olevista lapsista. Useimmat kun meistä on niin itsekkäitä haluaa lapsensa omia geenejään jatkamaan.

Tässä ketjussa on useampi sanonut adoptoineensa, vaikka ehkä voisivat saada biologisenkin lapsen. Mikä teillä on ollut motiivi? Kun minä en keksi yhtään hyvää syytä lähteä adoptoimaan ulkomailta lapsen, jos sen voisi saada biologisestikin.



Adoptiolasta haluavia vanhempia on tälläkin hetkellä paljon enemmän kuin adoptoitavia lapsia, ja jonot todella pitkiä. Eikö olisi parempi, että ne parit, jotka eivät voi saada biologisia lapsia, adoptoisivat kodittomat lapset.



Jos taas on niin hyveellinen ihminen, että haluaa auttaa hädänalaisia lapsia, niin adoptioprosessiin kuluvat rahat auttaisivat kohdemaahan lähetettynä paljon enemmän, kuin yhden lapsen tuominen Suomeen. Lisäksi Suomessa on sijaisperheistä huutava pula, että sekin olisi keino auttaa hädänalaisia lapsia.



Lisäksi synnytyspelko tai pelko raskauden vaikutuksesta kroppaan tai halu päteä erirotuisella lapsella eivät minusta ole päteviä syitä adoptoida.



Muita syitä adoptioon en keksi.. Osaisiko joku perustella adoptiosuunnitelmansa minulle? Adoptio kuitenkin on raskas, pitkä ja kallis prosessi, eikä se mitenkään itsestään selvästi edes ole moraalisesti oikein (onko oikein repiä lapsi kulttuuristaan, ja tuoda Suomeen, jossa lapsi kuitenkin kokee rasismia yms ongelmia). Eihän kukaan tällaiseen prosessiin lähde kevyin perustein.

viedä lapsi niiltä joille adoptio on ainoa mahdollisuus. Jonot ovat todella pitkiä, lapsia on paljon vähemmän kuin halukkaita vanhempia - ainakin jos tässä puhutaan melko pienistä lapsista joilla ei ole kovin vakavia vammoja.



Jos adoptoivat isompia lapsia, sisarussarjoja tai vammaisia lapsia niin sitten pidän todella positiivisena. Mutta jos ovat kilpailemassa niistä pienistä melko terveistä lapsista niiden kanssa jotka eivät pysty "tekemään itse" lapsiaan niin se on vähän kuin hyvätuloiset menisivät huvin vuoksi leipäjonoon.

Lapsentekohan on loppujen lopuks aika itsekästä puuhaa. Tähän maailmaanhaan ei todellisuudessa mahtuis enää yhtään lisää ihmisiä!

Ystäväni ei aio synnyttää omia lapsia maailmaan. Kuulemma adoptoi mielummin, jos ne äidinvaistot sattuu jossain vaiheessa heräämään ja biologinen kello tikittämään. Syynä on ihan vaan se, että hänestä maailmassa on ihan liikaa lapsia ja mielummin hän on äitinä jollekin, joka on tänne jo synnytetty kuin tekee omia lapsia ja tuhoaa maailmaa.



Minusta ihan hieno ajatus ja arvostan omien aatteiden takana seisomista. Itse haluaisin kuitenkin kokea raskauden ja saada minun ja mieheni näköisen lapsen mutta voisin ihan hyvin adoptoidakin vaikka kaikki sisarukset hänelle. Minulle oma lapsi on tärkeä ja olen aina pelännyt etten voisikaan saada omaa lasta. Mutta hattua siis nostan heille, jotka adoptoivat lapsia ja rakastavat heitä kuin omiaan.

Adoptiolapsen saaminen on vain kovin hankalaa. Jos ei olisi valmis adoptoimaankin, ei mielestäni pitäisi hankkia lapsia ollenkaan. Jos lapsen on oltava välttämättä biologinen lapsi, on kyseessä enemmänkin omahyväisyys ja kyseenalaiset tarpeet eikä oikea rakkaus ja halu hoivata. Itse olisin yhtä mielelläni adoptiolapsen äiti kuin biologisen lapsen äiti. Minulla on kuitenkin neljä biologista lasta, kun olen helposti raskautunut.

vaan ihan "ominani" rakastan.



Ja itse asiassa adoptiossa mätsätään usein toistensa näköisiä lapsia/vanhempia, joten lapseni ovat aika lailla minunnäköisiäni...



En myöskään koe vieneeni keneltäkään lapsettomalta perhettä, koska silloin kun minä lapseni sain, lapsia oli tarjolla enemmän kuin ottajia. Sittemmin tilanne on täysin mullistunut.



t. kahden äiti

oma näkemykseni..



Me olemme mieheni kanssa adoptoimassa lasta ja varmaan useampikin jos vain saadaan. Ensi vuonna pääsemme jo esikoisen hakumatkalle Etelä-Afrikkaan. On jännää seurata, miten kanssaihmiset reagoivat, sillä meillä ei ole lapsettomuustaustaa vaan tämä on jo nuoruudessa ääneen todettu suuri haave perheenperustamistavasta.



Minä naisena leimaannun NAISTEN silmissä tämän ratkaisumme myötä todella pinnalliseksi ihmiseksi, joka EI HALUA olla raskaana ja synnyttää. Olen todella saanut kuulla kunniani. Ja monet korostavat kuinka paljon tulenkaan menettämään, kun en aio kokea biologisen lapsen syntymää. Osa suhtautuu kyllä adoptioomme erittäin kannustavastikin, mutta osaa ärsyttää tämä ratkaisu suunnattomasti.



Mieheni taas saa olla hyvinkin rauhassa miesten keskuudessa, tosin jotkut kaverit on sanoneet ääneen etteivät voisi kuvitella olevansa afrikkalaisen lapsen isiä, kuten mieheni tulee olemaan.



Sen lisäksi että adoptio on pitkä ja raskas prosessi, tekee siitä joskus huonona hetkenä vielä raskaamman nämä kaikki mielipiteet. Aivan kuin itsekin kulkisimme tuolla ympäriinsä julistaen adoptoinnin ihanuutta "ette tiedä mitä tulette menettämään kun ette adoptoi!!!" Tai arvostellen muiden ratkaisuja. Ihan omaankin lähipiiriimme kuuluu ihmisiä, jotka ovat perustaneet perheen mitä erilaisemmin keinoin.



Adoptio on lukuisissa tutkimuksissa todettu ehdottomasti paremmaksi tavaksi lapsen kasvaa ja saada aikuiset ihmiset elämäänsä ja rakastamaan juuri häntä, kuin paikkana koko elämän ajan lastenkoti tai muu laitos. Lapselle valitaan vanhemmat, ei lasta vanhemmille! Minulta viimeksi viime viikolla kysyttiin, saammehan useamman lapsiesityksen joista pääsemme valitsemaan mieluisimman lapsen.. Näin pihalla on monet adoption faktoista.



Pihalla ollaan myös siitä, että kotimaasta ei noin vain adoptoida. Siihen tarvitaan ensinnäkin lääkärin toteama lapsettomuustausta ja adoptioon annettavia lapsia on Suomessa vähän. Vai tiedättekö useita raskaana olevia, jotka aikovat antaa lapsensa adoptioon?? Kun joku tulee ehdottamaan minulle sitä vaihtoehtoa, että adoptoimme taatusti vain saadaksemme eksoottisemman näköisen lapsen, paukautan tämän faktan pöytään: meidän vaihtoehtomme on ainoastaan kansainvälinen adoptio. Ei ole mitään muuta. Lakikin jo sanoo niin.



No, me aikuisethan kestämme kai mitä vaan, mutta entäs kun tulee se päivä, että lapsemme lähtee jo omin päin ulos ja kouluun jne. Kun sivistys puuttuu näin pahasti suomalaisilta aikuisilta, siirtynevät ne arvot suoraan heidän jälkeläisiinkin. Tai jos ette halua niin, niin pitäkää jatkossa suutanne soukemmalla. Ja ottakaa faktoista selvää ennenkuin lähdette täysin tyhmiä kyselemään, esim. sivuilta www.interpedia.fi löytyy kaikki faktat adoptiosta.



Ja kun niin monia kiinnostaa, paljonko tämä maksaa, siellä lienee excel-taulukko siitäkin. Lapsesta ei makseta vaan prosessin kuluista; lääkärintodistukset yms., käännöstyöt, postitukset kohdemaahan, lennot ja hotelli hakumatkalla, laillistamiset. Kela antaa onneksi tukea. Tavalliset ja terveet palkansaajat voivat adoptoida, toinen vanhemmista voi olla työtönkin.



Mikä muu askarruttaa?

jotka jo kouluelämässä. Ei heille ole töksäytetty yhtikäs mitään ja minullekin todella vähän.



Kannattaa myös opetella sellainen "eksynyt katse", kun joku on möläyttämäisillään jotain... Senkin alkaa tunnistaa - tietää vaistolla, että kohta sieltä tulee jotakin hölmöä. Minä alan silloin aina katsella puhujan korvan ohi jonnekin kauas sennäköisenä, että ajatukseni ovat harhautuneet... Se tepsii tosi hyvin!!

Jokaisen oma valinta.

päästämään toisesta korvasta uloskin. Aihe on tietysti herkkä ja meille ihana, siksi joskus sattuu.



Se ollaan kyllä todettu, että helpommalla pääsisi kokoajan, jos kertoisi ettei voi saada biologista lasta...



-e-afrikasta ensi vuonna adoptoiva

tai millä muulla tavalla tahansa on aina itsekästä, ja sen pitääkin olla!

Kaikki muut syyt hankkia lapsi ovat lapselle huonoja syitä, sillä ne saattavat hänet kiitollisuuden taakan alle, mikä vaarantaa lapsen tasapainoisen kehityksen.

Enpä ole koskaan noin ajatellut, mutta aika fisusti sanottu! Kaikkein ihanintahan sitä on tietää, että vanhemmat on minut halunneet juuri itsensä vuoksi.

Tunnen kaksilapsisen perheen, jossa pikkuveli on adoptoitu. Perheen isä on myös adoptiolapsi ja koki hyvinkin luonolliseksi haluta ottaa perheeseen lapsi tällaista tietä. Onneksi vaimo oli samoilla linjoilla, eli perheessä ei edes yritetty biologista sisarusta, vaan haluttiin adoptoida.

että lapsi tulee ensi vuonna? Onko siellä nykyään jonkinlainen jonojärjestys?